Vakuutusehdot
Matkavakuutukseen ja peruutusturvaan liittyvät tiedot
Vuokra-auton omavastuun pienennykseen liittyvät tiedot
Vakuuttaja
Tämän vakuutuksen myöntää Chartis Europe S.A. (Finland Branch). Olemme Ranskassa kotipaikkaansa pitävän vakuutusyhtiön, Chartis Europe S.A:n sivuliike Suomessa. Meillä on oikeus myöntää vakuutuksia kaikkialla Euroopan unionin alueella. Osoitteemme on Kasarmikatu 44, 00130 Helsinki.
Kieli
Kaikki sopimusehdot ja ennen sopimuksen päättämistä annetut tai annettavat tiedot tarjotaan sekä suomeksi että englanniksi. Kaikki yhteydenpito vakuutukseen liittyen on mahdollista käydä sekä suomeksi että ruotsiksi.
Matkavakuutuksen kattavuus
Tämä matkavakuutus kattaa määrätyt matkaan liittyvät tapahtumat, kuten matkatavaroiden katoaminen, matkan peruuntuminen, matkasairaus tai vammautuminen ja hoitokulut.
Kertamatkavakuutus
Kertamatkavakuutus on voimassa korkeintaan 90 päivää (vakuutuksen alkamis- ja loppumispäivämäärät on määritetty vakuutustodistuksessa). Kaikkien matkojen on alettava Suomesta ja päätyttävä Suomeen.
Vuosimatkavakuutus
Vuosimatkavakuutus kattaa rajoittamattoman määrän matkoja vakuutustodistuksessa määriteltynä ajanjaksona. Mikään yksittäinen matka ei kuitenkaan saa ylittää kestoltaan 31 päivää.
Matkan peruuntumista koskeva vakuutusturva tulee voimaan, kun vakuutettu varaa matkan tai maksaa vakuutusmaksun (sen mukaan kumpi on myöhempi). Kaikki muut vakuutusturvat tulevat voimaan, kun vakuutettu lähtee matkaan Suomessa sijaitsevasta kotiosoitteestansa, tai vakuutustodistuksessa määritetystä vakuutuksen alkamispäivästä lähtien (sen mukaan kumpi on aikaisempi). Vakuutusturva päättyy, kun vakuutettu palaa Suomessa sijaitsevaan kotiosoitteeseensa, tai vakuutustodistuksessa määritettynä vakuutuksen päättymispäivänä (sen mukaan kumpi on aikaisempi).
Vakuutusmaksu
Vakuutusmaksu näkyy vakuutustodistuksesta.
Miten toimia, jos haluat peruuttaa tai irtisanoa vakuutuksen
Jos tämä vakuutus ei vastaa tarpeitasi, lähetä sähköpostia osoitteeseen TravelGuardFinland@TravelGuard.com 14 päivän sisällä vakuutuksen voimaan astumisesta tai heti samana päivänä, kun saat vakuutuksen asiapaperit (sen mukaan kumpi on myöhempi).
Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa kertamaksuvakuutusta, jos vakuutuksen kesto on alle 30 päivää.
Jos kertamatkavakuutus on kestoltaan 30–90 päivää, vakuutuksenottaja voi irtisanoa vakuutuksen kirjallisella ilmoituksella. Jos vakuutus irtisanotaan ennen matkan alkamista, Travel Guard palauttaa vakuutusmaksun vakuutuksenottajalle. Jos vakuutus irtisanotaan matkan alkamisen jälkeen, Travel Guard on oikeutettu pitämään vakuutusmaksun siltä ajalta, jona Travel Guard oli vakuutusvastuussa vakuutetuista henkilöistä. Muu osa jo suoritetusta vakuutusmaksusta palautetaan vakuutuksenottajalle.
Vakuutuksenottaja voi peruuttaa vuosimatkavakuutuksen kirjallisella ilmoituksella. Travel Guard on oikeutettu pitämään vakuutusmaksun siltä ajalta, jona Travel Guard oli vakuutusvastuussa vakuutetuista henkilöistä. Muu osa jo suoritetusta vakuutusmaksusta palautetaan vakuutuksenottajalle.
Muutoksen hakeminen Travel Guardin päätökseen
Teemme kaikkemme, että asiakkaamme saavat aina korkealuokkaista palvelua. Jos et ole tyytyväinen saamaasi palveluun, ota yhteyttä seuraaviin henkilöihin:
Myynti- ja hallintoasiat:
Travel Guard Osastopäällikkö
Chartis Europe S.A. (Finland Branch)
Kasarmikatu 44, 00130 Helsinki.
Korvausvaatimuksia koskevat asiat:
Travel Guard Korvauspäällikkö
Chartis Europe S.A. (Finland Branch)
Kasarmikatu 44, 00130 Helsinki.
Käsittelyn nopeuttamiseksi ilmoita vakuutuksesi tai korvausvaatimuksesi numero sekä vakuutuksenottajan ja vakuutetun nimi.
Teemme parhaamme ratkaistaksemme ongelman suoraan kanssasi. Jos et ole tyytyväinen saamaasi päätökseen, ota yhteys korvauskäsittelijään. Korvauksenhakija voi myös ottaa yhteyttä Kuluttajien vakuutustoimistoon, Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki, puhelin +358 9 6850 120, joka neuvoo kuluttajia maksutta vakuutusasioissa. Asiassa voi myös pyytää Vakuutuslautakunnan tai Kuluttajariitalautakunnan kuluttajansuojalakiin perustuvan suosituksen.
Sovellettava laki ja lainsäädäntö
Vakuutussopimukseen sovelletaan Suomen lainsäädäntöä. Voit saattaa Travel Guardin päätöksen oikeusteitse ratkaistavaksi kotipaikkasi käräjäoikeuteen, Helsingin käräjäoikeuteen tai Suomessa olevan vahinkopaikan käräjäoikeuteen, jollei Suomea sitovista kansainvälisistä sopimuksista muuta johdu.
Matkavakuutukseen liittyvät tiedot
YLEISET TIEDOT
Terveydenhuoltosopimukset
Vakuutetun tulee ryhtyä kaikkiin kohtuullisiin toimiin hyödyntääkseen vastavuoroisia terveydenhuoltosopimuksia. Esimerkiksi jos vakuutettu matkustaa Euroopan unionin jäsenvaltioon, eurooppalainen sairausvakuutuskortti mahdollistaa sen, että vakuutettu saa ensiavun ilmaiseksi tai alennetuin kustannuksin.
Matkavakuutuksesta
Kaikissa matkavakuutuksissa on rajoituksia ja ehtoja, jotka vakuutetun on huomioitava. Vakuutetun tulee varmistaa, että vakuutusturva vastaa hänen tarpeitaan.
TÄRKEITÄ TIETOJA
Matkavakuutussopimus
Nämä matkavakuutukseen liittyvät tiedot, vakuutusehdot, vakuutustodistus ja vakuutuskirja muodostavat vakuutussopimuksesi. Ne sisältävät tiettyjä kutakin osaa koskevia ehtoja ja rajoituksia sekä kaikkia osia koskevia yleisiä ehtoja ja rajoituksia. Vakuutetun on noudatettava kaikkia ehtoja ja rajoituksia tai muuten Travel Guard saattaa hylätä vakuutetun korvausvaatimuksen.
Vakuutukseen oikeutetut henkilöt
Vakuutusturva kattaa vakuutuksenottajan, hänen kumppaninsa ja perheenjäsenensä edellyttäen, että vaadittu vakuutusmaksu on maksettu. Kaikkien henkilöiden on asuttava pysyvästi Suomessa sekä heidän on oltava oikeutettuja Kelan myöntämiin sosiaaliturvaetuuksiin. Vakuutukseen oikeutetut henkilöt eivät ole saaneet viettää yli kuutta peräkkäistä (6) kuukautta ulkomailla vakuutuksen ostamista välittömästi edeltäneenä vuotena. Vakuutusturva on voimassa aikuisen matkustaessa yksin. Vakuutusturva on voimassa, kun lapsi matkustaa yhdessä tällä sopimuksella vakuutetun aikuisen kanssa. Yli 70-vuotiaat henkilöt, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että henkilö on täyttänyt 70 vuotta matkan alkuun mennessä, eivät ole oikeutettuja vakuutusturvaan.
Terveys
Vakuutus sisältää tiettyjä vakuutetun terveydentilaan sekä muiden henkilöiden terveydentilaan liittyviä ehtoja. Tällaisten muiden henkilöiden ei välttämättä tarvitse matkustaa vakuutetun kanssa, mutta vakuutetun matka voi riippua heidän hyvinvoinnistaan. Vakuutusturva ei kata terveyteen liittyviä ongelmia, joita vakuutetulla tai edellä mainituilla muilla henkilöillä on ennen vakuutusturvan alkamista.
Matkatavarat
Monet omaisuuden katoamisesta tai varastamisesta aiheutuvat korvausvaatimukset johtuvat ihmisten huolimattomuudesta. Jos vakuutettu ei pidä hyvää huolta omaisuudestaan, siitä saattaa olla hänelle haittaa ja se saattaa alentaa vakuutetun saamaa korvausta.
Omavastuu
Joidenkin tämän vakuutuksen osien ehtojen mukaan vakuutetun on itse maksettava minkä tahansa korvausvaatimuksen ensimmäinen osa (eli omavastuu). Omavastuun suuruus on ilmoitettu kaikissa osissa, joissa sitä sovelletaan.
Riskialtis toiminta
Vakuutus ei välttämättä kata vakuutetun osallistumista joihinkin tapahtumiin tai harrastaessa urheilulajeja, joissa on suuri loukkaantumisriski, tai jos tällainen toiminta on vakuutetun matkan pääasiallinen tarkoitus. Vakuutusturva kattaa automaattisesti seuraavat urheilulajit tai seuraavanlaisen toiminnan edellyttäen, että niiden harrastaminen tai suorittaminen ei ole vakuutetun matkan pääasiallinen tarkoitus:
• jousiammunta
• laitesukellus (katso lisätietoja kohdasta Määritelmät)
• vesihiihto/purjelautailu/snorklaus
• kuumailmapallolennot (varattu etukäteen matkanjärjestäjän kautta)
• syvänmerenkalastus
• riippuliito (veden yllä)
• aluevesillä purjehtiminen (ei palkatun miehistön jäsenenä).
Vakuutetun aikoessa harrastaa jotain urheilulajia tai toimintaa, jota ei ole mainittu yllä olevassa luettelossa, vakuutettua kehotetaan tarkistamaan, vastaako tämä vakuutus hänen tarpeitaan. Vakuutetun tulee myös ottaa huomioon yleiset rajoitukset. Tietyissä toiminnoissa osan E (Henkilökohtainen vastuu) mukainen vakuutusturva ei ole voimassa.
Onko sinulla kysyttävää?
Jos sinulla on kysyttävää tarjoamastamme vakuutusturvasta tai jos haluat lisätietoja, lähetä sähköpostia osoitteeseen TravelGuardfinland@TravelGuard.com. Pyrimme vastaamaan kysymyksiisi 24 tunnin kuluessa niiden vastaanottamisesta.
Määritelmät
Kun seuraavat sanat tai ilmaukset esiintyvät tässä vakuutuksessa, niillä on tässä kohdassa Määritelmät kuvattu merkitys.
Arvotavarat
Kaikki valokuvauslaitteet, äänilaitteet, videolaitteet, sähkölaitteet (mukaan lukien CD-, MD-, ja DVD-levyt sekä video- ja ääninauhat), matkapuhelimet, teleskoopit, kiikarit, antiikkiesineet, korut, kellot, turkikset, nahkatavarat, eläinten nahat, silkki, arvokkaat kivet, kultaa, hopeaa tai platinaa sisältävät esineet tai niistä tehdyt esineet.
Julkinen liikenne
Raide-, bussi-, linja-autopalveluiden tai aikataulun mukaisten lentojen tai lauttayhteyksien käyttäminen varatulle lomamatkalle pääsemiseksi.
Kumppani
Henkilö, jonka kanssa vakuutettu asuu pysyvästi samassa
taloudessa, ellei Travel Guard hyväksy muuta kirjallisesti, ja joka on vakuutetun aviopuoliso, avopuoliso tai kumppani.
Liikekumppani
Kuka tahansa henkilö, joka työskentelee vakuutetun kanssa samassa yrityksessä, ja jonka vakuutetun kanssa yhtäaikainen poissaolo töistä yhden tai useamman päivän ajan estäisi yrityksen toiminnan tarkoituksenmukaisen jatkamisen.
Lähiomainen
Lähiomaiseksi katsotaan vakuutetun aviovaimo, aviomies, avopuoliso, kumppani, lapsi, adoptiolapsi, kasvattilapsi, avopuolison tai aviopuolison lapsi, vanhemmat, appivanhemmat, avopuolison vanhemmat, isovanhemmat, lastenlapset, sisarukset, sisaruspuolet, miniät ja vävyt sekä morsiamet ja sulhaset.
Matka
Vakuutetun loma tai matka määritetyn maantieteellisen alueen maissa alkaen siitä, kun vakuutettu lähtee kotiosoitteestaan Suomessa tai vakuutustodistuksessa määritetystä päivästä alkaen (sen mukaan kumpi on myöhempi). Matka katsotaan päättyneeksi sinä päivänä, kun vakuutettu palaa Suomeen tai vakuutustodistuksessa määritettynä päivänä (sen mukaan kumpi on aiempi). Kotimaan matkoissa vakuutusturva alkaa vakuutetun lähtiessä kotoaan ja päättyy vakuutetun palatessa kotiin. Matkan peruuntumista koskeva vakuutusturva astuu voimaan, kun vakuutettu varaa matkan tai vakuutettu maksaa vakuutusmaksun (sen mukaan kumpi on myöhempi).
Erityishuomautus
Riippumatta ostetun vakuutuksen kestosta vakuutusturva päättyy, kun vakuutettu palaa kotiinsa Suomessa.
Perheenjäsen
Vakuutettu henkilö, hänen kumppaninsa sekä alle 18-vuotiaat huollettavat lapset tai 23-vuotiaat huollettavat ja täysipäiväisessä koulutuksessa olevat lapset.
Pysyvä haitta
Pysyvä haitta tarkoittaa lääketieteellisesti arvioitua yleistä haittaa, joka johtuu vakuutetun kärsimästä vammasta. Haittaa arvioidessa huomioidaan vain vamman laatu. Vammautuneen yksilöllisiä olosuhteita, kuten ammattia tai vapaa-ajan harrastuksia, ei oteta huomioon haittaa määritettäessä.
Pysyvän haitan määrittelyperusteena käytetään Sosiaali- ja terveysministeriön antamaa tapaturmavakuutuslakiin (608/1948) perustuvaa haittaluokituspäätöstä (1012/86) Vammat jaetaan vaikeusasteen mukaan haittaluokkiin välillä 1-20. Luokka 20 vastaa täydellistä (100 prosentin) pysyvää haittaa. Täydellisestä pysyvästä haitasta maksetaan osassa 4 määritelty summa.
Osittaisesta pysyvästä haitasta maksetaan summa, joka on haittaluokkaa vastaava määrä kahdeskymmenesosia vakuutussummasta. Jos samassa onnettomuudessa vammautuu useita ruumiinosia, korvauksen enimmäissumma on vakuutettavan korvaustaulukossa määritelty summa (haitta-aste 100 %).
Vakuutettu on oikeutettu korvaukseen pysyvästä haitasta,
jos onnettomuus aiheuttaa vähintään 10 prosentin haitta-asteen (haittaluokka 2).
Sairaus
Sairaus tarkoittaa vakuutetun henkilön sairastumista matkan aikana siten, että sairaus vaatii lääkärin hoitoa, ja sairaus alkoi matkan aikana tai sairauden selkeät ensioireet alkoivat matkan aikana tai sairauden voidaan lääketieteellisesti osoittaa saaneen alkunsa matkan aikana.
Ennen matkan alkamista saadun sairauden odottamattomasta pahenemisesta aiheutuvat kiireellisen hoidon kulut kuitenkin korvataan enintään 7 päivän ajan sairauden alkamispäivästä lukien, mutta vakuutuksen ehdoissa mainittuja muita kuluja ei kuitenkaan korvata. Sellaisen sairauden, jonka hoitoa tai johon liittyviä kokeita ei ollut suoritettu kokonaan ennen matkan alkua, pahenemista ei katsota sairauden odottamattomaksi pahenemiseksi.
Sota
Mikä tahansa julistettu tai julistamaton sota, tai mitkä tahansa sodan kaltaiset toimet, mukaan lukien minkä tahansa itsenäisen maan suorittama sotilaallisen voiman käyttö taloudellisten, maantieteellisten, kansallismielisten, poliittisten, rodullisten, uskonnollisten tai muiden päämäärien saavuttamiseksi.
Talviurheilu
Talviurheilu tarkoittaa laskettelua kaikissa muodoissaan, mukaan lukien land-skiing, mono-skiing, heli-skiing, laskettelua rinteiden ulkopuolella off-pistehiihtoa (vain virallisen oppaan opastuksella) sekä lumilautailua, ski boardingia ja kelkkailua.
Talviurheiluvälineet
Talviurheiluvälineitä ovat sukset, sauvat, monot, siteet ja lumilaudat.
Tapaturma
Tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma, joka sattuu vakuutetun tahtomatta, ja joka tapahtuu matkan aikana. Seuraavia tapauksia, jotka tapahtuvat matkan aikana, pidetään tapaturmina: tahaton hukkuminen, lämpöhalvaus, auringonpistos, paleltuma, vamma, joka on aiheutunut ilmanpaineen merkittävästä vaihtelusta, kaasumyrkytys ja myrkytys, joka johtuu siitä, että vakuutettu on nauttinut ainetta vahingossa.
Vakuutettu
Vakuutettu tarkoittaa kutakin vakuutustodistuksessa mainittua henkilöä. Tutustu myös osion kohtaan Vakuutukseen oikeutetut henkilöt sivulla 3.
Vakuutuksenantaja
Chartis Europe S.A. sivuliike.
Vakuutustodistus
Asiakirja, josta käyvät ilmi tällä vakuutuksella vakuutettujen henkilöiden nimet ja muut tiedot. Vakuutustodistus todistaa, että vakuutettu on oikeutettu tässä asiakirjassa kuvattuun vakuutusturvaan.
MATKAVAKUUTUSVAIHTOEHDOT
Kertamatkavakuutus
Kertamatkavakuutus antaa vakuutusturvaa kotimaan ja ulkomaanmatkoihin enintään 90 päivän ajaksi.
Vuosimatkavakuutus
Vuosimatkavakuutus antaa vakuutusturvaa lukumäärältään rajoittamattomiin matkoihin vakuutustodistuksessa määritetyn voimassaoloajan aikana. Mikään yksittäinen matka ei kuitenkaan saa ylittää kestoltaan 31 päivää.
Huomautus: Travel Guard tarjoaa vakuutuksia kotimaan matkoihin osana vuosimatkavakuutusta edellyttäen, että vakuutettu yöpyy vähintään kaksi yötä ennakkoon varatussa majoituksessa, joka ei sijaitse vakuutetun kotipaikkakunnalla. Vakuutuksen osan I ehtoja ei sovelleta.
Maantieteelliset alueet
Eurooppa
Ural-vuorten länsipuolella sijaitseva Manner-Eurooppa, mukaan lukien sen vieressä olevat saaret sekä Välimerta ympäröivät Euroopan ulkopuoliset maat (pois lukien Algeria, Israel, Jordania, Libanon ja Libya).
Maailma
Kaikki maailman maat. Tämä vakuutus ei kuitenkaan kata mitään matkoja seuraavissa maissa, seuraavien maiden kautta tai seuraaviin maihin: Afganistan, Irak, Kuuba ja Sudan.
Suomi
Vakuutus on voimassa vain, jos vakuutettu yöpyy vähintään kaksi yötä ennakkoon varatussa majoituspaikassa, joka sijaitsee muualla kuin vakuutetun asuinpaikkakunnalla.
ASIAKASPALVELU
Jos sinulla on kysyttävää tämän vakuutuksen vakuutusturvasta, haluat lisätietoja tai jos sinulla on korvausvaatimukseen liittyvää asiaa, ota yhteyttä seuraaviin tahoihin:
Travel Guard asiakaspalvelu
Puhelin: + 358 203 50550
Faksi: + 358 9 6860 3880
Sähköposti: TravelGuardfinland@TravelGuard.com
Puhelinlinjat ovat auki maanantaista perjantaihin klo 9.00–21.00 ja lauantaisin klo 10.00–16.00.
Teemme kaikkemme, että asiakkaamme saavat aina korkealuokkaista palvelua. Jos et ole tyytyväinen saamaasi palveluun, ota yhteyttä seuraaviin henkilöihin:
Myynti- ja hallintoasiat:
Travel Guard Asiakaspalvelukeskus
Chartis Europe S.A. (Finland Branch)
Kasarmikatu 44, 00130 Helsinki.
Korvausvaatimuksia koskevat asiat:
Travel Guard Korvauskäsittelyosasto
Chartis Europe S.A. (Finland Branch)
Kasarmikatu 44, 00130 Helsinki.
Käsittelyn nopeuttamiseksi ilmoita vakuutuksesi tai korvausvaatimuksesi numero sekä vakuutuksenottajan ja vakuutetun nimi.
Teemme parhaamme ratkaistaksemme ongelmat suoraan kanssasi. Jos et kuitenkaan ole tyytyväinen saamaasi ratkaisuun, voit kysyä neuvoa ja opastusta Kuluttajien vakuutustoimistosta. Travel Guardin päätös voidaan viedä myös Vakuutuslautakuntaan tai Kuluttajariitalautakuntaan.
Hätätilanteet
Ympärivuorokautinen hätäpalvelu
Vakuutetun sairastuessa tai loukkaantuessa Suomen ulkopuolella välitöntä apua on saatavissa kansainväliseltä hätäpalveluyhtiöltä SOS International A/S:ltä. He tarjoavat ympärivuorokautista apua vuoden jokaisena päivänä. Heidän yhteystietonsa ovat seuraavat:
SOS International AS
Kööpenhamina, Tanska
Puhelin: + 45 7010 5054
Faksi: + 45 7010 5056
Sähköposti: sos@sos.dk
Hätäpalveluita tarjotaan vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Ottaessaan yhteyttä SOS Internationaliin vakuutetun tulee ilmoittaa, että hänellä on vakuutus Chartis Europe S.A. sivuliikkeeltä ja antaa lisäksi seuraavat tiedot:
vakuutetun nimi, osoite, puhelinnumero ulkomailla, vakuutustodistuksen numero.
Joissain tapauksissa Travel Guardin voi olla tarpeen ottaa yhteyttä vakuutetun henkilökohtaiseen lääkäriin, minkä vuoksi vakuutettua pyydetään ystävällisesti pitämään vakuutustietojen mukana myös oman lääkärinsä puhelinnumeroa.
Sairaalahoito ulkomailla
Jos vakuutettu menee sairaalan ulkomailla ja hänen on todennäköisesti oltava sairaalassa yli 24 tuntia ja vakuutettu tarvitsee suorat laskutustiedot sairaalaa varten, jonkun on välittömästi otettava yhteyttä SOS Internationaliin vakuutetun puolesta. Jos vakuutettu saa lääketieteellistä hoitoa ulkomailla poliklinikalla, vakuutetun on aina sen ollessa mahdollista maksettava kulut suoraan sairaalalle tai klinikalle ja haettava korvausta Chartikselta palattuaan Suomeen. Vakuutetun tulee säilyttää kaikki laskut ja kuitit.
Palaaminen Suomeen etuajassa
Jos vakuutetun on palattava Suomeen etuajassa osan A (matkan peruuntuminen tai keskeytyminen) tai osan C (hoitokulut ja muut kulut) mukaisesti, SOS Internationalin tai Travel Guardin on myönnettävä tähän lupa. Jos vakuutettu ei saa lupaa, voi olla, että vakuutusturva ei kata palaamisen kuluja tai Travel Guard joutuu alentamaan Suomeen palaamisesta maksettavaa korvausta.
Huomautus kaikille vakuutetuille sekä hoitaville lääkäreille ja sairaaloille: tämä ei ole yksityinen
sairausvakuutus. Jos vakuutettu on otettava potilaaksi sairaalaan ja suorat laskutustiedot ovat tarpeen, vakuutetun tulee ottaa mahdollisimman pian yhteyttä SOS Internationaliin tai Chartikseen. Jos vakuutettu tarvitsee mitä tahansa lääketieteellistä hoitoa, SOS Internationalin tai Travel Guardin voi olla tarpeen nähdä kaikki tarvittavat hoitoa koskevat asiakirjat ja tiedot.
Tärkeitä korvausvaatimuksia koskevia tietoja – miten korvausta haetaan
Lääketieteellistä hoitoa koskevat korvausvaatimukset
Jos vakuutettu saa lääketieteellistä hoitoa sairauteen tai vammaan, hänen on hankittava lääkärintodistus tai vastaava toditus, josta käy ilmi vamman tai sairauden laatu, minkä lisäksi vakuutetun on saatava alkuperäiskappaleet kaikista maksamistaan laskuista. Korvauksenhakijan on toimitettava Travel Guardille kaikkien sosiaaliturvalaitosten maksamien maksujen alkuperäiset kuitit sekä kopiot kaikista sosiaaliturvalaitoksille lähetetyistä kuiteista.
Kaikkien kuittien, joista korvauksenhakija ei ole saanut korvausta sairausvakuutuslain tai minkä tahansa muun lain perusteella ja jotka sitten toimitetaan Travel Guardille, on oltava alkuperäiskappaleita. Jos oikeus korvaukseen sairausvakuutuslain nojalla on peruutettu, Travel Guard vähentää korvauksesta summan, joka olisi maksettu sairausvakuutuslain nojalla.
Korvaukset viivästyksistä, matkatavaroiden, passin tai rahojen katoamisesta sekä vahingoittumisesta
Vakuutetun on kerrottava viivästyksistä sekä matkatavaroiden katoamisesta tai vahingoittumisesta tai passin tai rahojen katoamisesta välittömästi asianmukaiselle niitä kuljettavalle kuljetusliikkeelle. Vakuutetun on myös hankittava vahvistus (Property Irregularity Report) myöhästyneistä matkatavaroista tai vakuutetulle vaurioituneena palautetuista matkatavaroista sekä kadonneista matkatavaroista.
Rahojen tai passin katoamisesta tai varkaudesta on ilmoitettava välittömästi poliisille (sekä mahdollisesti hotellin johdolle tai konsulaatin edustajalle). Vakuutetun on lisäksi hankittava asiasta virallinen kirjallinen raportti.
Yleistä
Kaikki korvausvaatimukset on osoitettava Travel Guard korvausosastolle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Jos korvausvaatimusta
ei esitetä tämän ajan kuluessa, korvauksenhakija menettää oikeutensa korvaukseen.
Tehdessään korvausvaatimuksen korvauksen hakijan on annettava Travel Guardille sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen Travel Guardille vastuun selvittämiseksi. Matkan aikana tapahtuneista vahingoista on aina sen ollessa mahdollista tehtävä raportti Travel Guardin lomakkeelle ja lomake on allekirjoitettava.
Korvauksen hakijan tulee lähettää korvausvaatimuslomake ja liitteet osoitteeseen:
Travel Guard korvausosasto
Chartis Europe S.A. (Finland Branch)
Kasarmikatu 44, 00130 Helsinki.
Travel Guard asiakaspalvelu on avoinna joka arkipäivä 9.00–21.00. Asiakaspalvelu lähettää korvauksen hakijalle korvausvaatimuslomakkeen heti korvausvaatimuksesta koskevan yhteydenoton perusteella. Vilpillisten korvausvaatimusten estämiseksi Travel Guard tallentaa korvauksen hakijan henkilötiedot. Travel Guard voi siirtää tiedot keskitettyyn järjestelmäänsä. Travel Guard säilyttää henkilötietoja ja henkilötietolain (523/199) ja yksityisyyden suojaa koskevien säännösten edellyttämällä tavalla.
VAKUUTUS
Matkavakuutuksen liittyvät tiedot, seuraavat vakuutusehdot, vakuutustodistus sekä vakuutuskirja muodostavat vakuutussopimuksesi.
Tämän vakuutuksen antama turva on jaettu osiin A - N. Yksittäistä vakuutuksen osaa koskevat ehdot ja rajoitukset on ilmoitettu kunkin osan kohdalla. Lisäksi yleiset ehdot ja yleiset rajoitukset koskevat kaikkia vakuutuksen osia.
Yleiset ehdot
Tätä vakuutusta koskevat seuraavat ehdot.
1. Vakuutetun on asuttava pysyvästi Suomessa ja oltava oikeutettu Kelan myöntämiin sosiaaliturvaetuuksiin eikä vakuutettu saa olla viettänyt yli kuutta kuukautta ulkomailla vakuutuksen ostamista välittömästi edeltäneenä vuotena.
2. Vakuutetun on annettava oikeat ja täydelliset vastaukset Travel Guardin esittämiin kysymyksiin.
3. Vakuutetun on noudatettava kaikkia tämän vakuutuksen ehtoja ja vakuutukseen liittyviä sitoumuksia. Jos vakuutettu ei noudata niitä, Travel Guardilla voi olla oikeus alentaa korvausta tai irtisanoa vakuutus.
4. Vakuutetun on toimittava kohtuulliseksi katsottavalla tavalla torjuakseen tai rajoittaakseen vahinkoja, joiden vuoksi vakuutetun on mahdollisesti tehtävä korvausvaatimus tämän vakuutuksen nojalla.
5. Vakuutetun on toimitettava Travel Guardin korvausosastolle kaikki asiakirjat, joita korvausvaatimuksen käsittelyssä tarvitaan, ja jotka ovat kohtuudella hänen hankittavissaan. Vakuutettu on itse vastuussa kaikista tästä aiheutuvista kuluista.
6. Vakuutetun on pidettävä omaisuudestaan huolta kohtuulliseksi katsotulla tavalla.
7. Vakuutetun on ryhdyttävä kohtuullisin toimenpiteisiin kadonneiden tai varastettujen tavaroiden takaisin saamiseksi ja autettava viranomaisia heidän yrittäessään saada syylliset kiinni ja syyttäessään syyllisiä.
8. Jos vakuutettu hakee korvausta vilpillisen tai yrittää tehdä vilpillisen korvaushakemuksen, emme ole velvollisia maksamaan korvausta tai osittaista korvausta.
9. Vakuutetun on säilytettävä vahingoittuneet tai rikki menneet tavarat, sikäli kun se on käytännöllistä, ja lähetettävä ne pyydettäessä Travel Guardille.
10. Korvauskäsittely saattaa edellyttää, että vakuutettu käy lääkärintarkastuksessa. Travel Guard maksaa tästä
aiheutuneet kohtuulliset kulut ja itse lääkärintarkastuksen. Vakuutetun kuollessa Travel Guardilla on oikeus tehdä kuolinsyytutkimus. Vakuutettu tai hänen oikeudenomistajansa ovat vastuussa tästä aiheutuneista kuluista.
11. Vakuutetun on palautettava Travel Guardille kuukauden kuluessa maksupyynnön vastaanottamisesta kaikki sellaiset Travel Guardin vakuutetulle maksamat kulut tai korvaukset, joita tämä vakuutus ei kata.
12. Jos vakuutetun on palattava Suomeen etuajassa osan A (Matkan peruuntuminen tai Matkan keskeytyminen) tai osan C (Hoitokulut) nojalla, vakuutetun on hankittava siihen etukäteen lupa Travel Guardilta tai SOS Internationalilta. Jos vakuutettu ei hanki lupaa, Travel Guard voi alentaa Suomeen palaamisesta maksettavaa korvausta tai evätä korvauksen.
Yleiset rajoitukset
Travel Guard ei maksa korvauksia seuraavissa tapauksissa:
1. Mistään korvausvaatimuksesta, joka johtuu tai aiheutuu vakuutetun tekemästä matkasta tai kenestä tahansa henkilöstä, josta vakuutetun matka riippuu, jos:
a. korvausvaatimus liittyy lääketieteelliseen tilaan tai mihin tahansa lääketieteelliseen tilaan liittyvään sairauteen, josta vakuutettu tai kyseinen muu henkilö tiesi ennen vakuutuksen ottamista (pois lukien hoitokulut, jotka on määritetty Määritelmät -kohdan Sairaus-kohdassa),
b. vakuutettu matkustaa vastoin lääkärin neuvoja tai ohjeita,
c. vakuutetun matkan tarkoituksena on lääketieteellisen hoidon tai konsultaation saaminen,
d. vakuutettu on odotuslistalla saadakseen sairaalahoitoa,
e. vakuutetulla on todettu parantumaton sairaus tai tila,
f. vakuutettu on raskaana tai synnyttää, jos raskaus on edennyt vähintään 28. raskausviikolle tai vähintään 24. raskausviikolle useampia lapsia odotettaessa matkan alkaessa tai matkan aikana;
2. Mistään korvausvaatimuksesta, joka johtuu sodasta, sisällissodasta, maahanhyökkäyksestä, kansannoususta, vallankumouksesta, sotilaallisen voiman käytöstä tai sotilaallisen vallan tai hallintovallan anastamisesta;
3. Mistään vahingoista tai menetyksistä, jotka suoraan tai epäsuorasti johtuvat siitä, että mitkä tahansa viranomaiset tai paikallisviranomaiset laillisesti ottavat tai vahingoittavat vakuutetun omaisuutta;
4. Mistään korvausvaatimuksesta, joka johtuu kansalaislevottomuuksista, lakosta, työsulusta, kauppasaarrosta, millaisesta tahansa mellakasta, minkä tahansa valtion minkä tahansa hallinnon toimenpiteistä tai niiden uhkasta;
5. Mistään omaisuuden katoamisesta tai sen vahingoista tai siitä aiheutuvista menetyksistä, kuluista tai vastuista, jos ne johtuvat:
a. ionisoivasta säteilystä tai radioaktiivisesta saasteesta, jotka ovat peräisin mistä tahansa ydinpolttoaineesta tai ydinjätteen polttamisesta aiheutuvasta mistä tahansa ydinjätteestä, tai
b. minkä tahansa räjähtävän ydinkäyttöisen välineen tai sellaisen osan radioaktiivisista, myrkyllisistä,
räjähtävistä tai muista vaarallisista ominaisuuksista;
6. Mistään menetyksistä tuhoutumisesta tai vahingoista, jotka johtuvat suoraan lentokoneen tai muiden äänennopeudella tai sitä nopeammin lentävien laitteiden paineaaltojen aiheuttamista;
7. Mistään korvausvaatimuksesta, joka johtuu siitä, että vakuutettu on, astuu sisään tai poistuu mistä tahansa lentokoneesta, joka ei ole täysin hyväksytty matkustajalentokone ja johon vakuutettu ei ole maksanut matkalippua;
8. Mistään muusta menetyksestä, joka liittyy korvaushakemuksen vahinkotapahtumaan, ellei tämä vakuutus nimenomaan kata tällaisia liitännäisiä vahinkoja;
9. Mistään korvausvaatimuksesta, joka johtuu suoraan tai välillisesti vakuutetun taloudellisista ongelmista;
10. Mistään korvausvaatimuksesta, joka johtuu siitä, että matkanjärjestäjä, lentoyhtiö tai mikä tahansa muu yhtiö, yritys tai henkilö on maksukyvytön tai ei pysty tai ei suostu täyttämään mitä tahansa osaa velvoitteistaan;
11. Mistään korvausvaatimuksesta, joka johtuu siitä, että vakuutettu on ollut osallisena missä tahansa laittomassa tai rikollisessa toiminnassa;
12. Millaiseen tahansa kilpailuun liittyen (poikkeuksena jalan käytävät kilpailut);
13. Mistään korvausvaatimuksesta, joka liittyy talviurheiluun (katso lisätietoja kohdasta Määritelmät);
14. Mistään korvausvaatimuksesta, joka johtuu tykkien ampumisesta, vuorikiipeilystä, luolien tutkimisesta tai näihin liittyvien laitteiden käyttämisestä. Vakuutus ei kata seuraavia toimintoja: köydellä laskeutuminen, miehistönä toimiminen maasta toiseen purjehdittaessa, tutkimusmatkalle osallistuminen, purjelento, riippuliito, urheilukilpailun alkueriin osallistuminen, metsästys, vesiskootterin tai vastaavien ajaminen, laskuvarjohyppy, ammattilais- tai puoliammattilaisurheilu, kilpailu muutoin kuin jalan, laitesukellus yli 30 metrin syvyyteen, koskenlasku tasoa 3 suuremmalla tasolla. Monet muutkin urheilulajit tai vastaavat toiminnot eivät välttämättä kuulu vakuutusturvan piiriin. Tarkista, että vakuutus vastaa tarpeitasi;
15. Mistään korvausvaatimuksesta, joka johtuu:
(i) itsemurhasta tai itsemurhayrityksestä, tai
(ii) masennuksesta, ahdistuksesta, henkisistä vaikeuksista, psykoottisesta mielisairaudesta, mistä tahansa vakuutetun masennussairaudesta; tai
(iii) vakuutetun itsenä tahallisesta vahingoittamisesta tai vaaraan asettamisesta (pois lukien tilanteet, joissa vakuutettu yrittää pelastaa toisen ihmisen hengen);
16. Jos vakuutettu on aiheuttanut vahingon törkeällä huolimattomuudella, Travel Guardin korvausvastuu saattaa alentua olosuhteet kohtuudella huomioon ottaen;
17. Matkasta, johon liittyy vakuutetun minkälaisen tahansa henkilötyönä tehtävän työn tekeminen tai vaarallisen ammatin harjoittaminen;
18. Mistään korvausvaatimuksesta, johon liittyen vakuutettu ei pysty toimittamaan Travel Guardille sen vaatimia todisteita, joita vakuutetulta voidaan kohtuudella vaatia ottaen huomioon myös Travel Guardin mahdollisuudet hankkia selvitys;
19. Mistään matkan aikana vakuutetulle normaalisti aiheutuvista kuluista;
20. Korvausvaatimuksesta, jotka johtuvat henkilöistä, jotka ovat täyttäneet 70 vuotta minkä tahansa matkan alkaessa;
21. Tämä vakuutus ei kata mitään matkoja tai kauttakulkua seuraaviin maihin, seuraavissa maissa tai niiden läpi: Afganistan, Irak, Kuuba tai Sudan;
22. Tämä vakuutus ei ole voimassa, jos vakuutettu on missä tahansa virallisessa hallituksen tai poliisin tietokannassa, joka koskee epäiltyjä tai todellisia terroristeja, terroristijärjestöjen jäseniä, huumeiden
23. salakuljettajia tai laittomien ydinaseiden, biologisten tai kemiallisten aseiden toimittajia;
24. Tämä vakuutus ei kata mitään yksityisessä sairaalassa tai hoitolaitoksessa saadusta hoidosta Suomessa aiheutuvia hoitokuluja.
Osa A - Matkan peruuntuminen tai keskeytyminen
Korvaussäännökset
Vakuutuksesta korvataan enintään korvaustaulukossa määritellyn enimmäissumman verran sellaisia kuluja, jotka aiheutuvat matkustamisesta, majoituksesta, käyttämättömistä palveluista, retkistä ja matkoista matkakohteessa ja jotka vakuutettu on jo maksanut tai sitoutunut maksamaan ja joista vakuutettu ei voi saada rahoja takaisin.
Korvattavan matkan peruuntumisen tai keskeytymisen tulee olla aiheutunut pakottavasti seuraavista syistä:
1. vakuutettu kuolee, sairastuu tai vammautuu;
2. Vakuutetun lähiomainen, läheinen liikekumppanisi tai henkilö, jonka kanssa vakuutettu on varannut matkan, tai ulkomailla asuva lähiomainen tai ystävä, jonka luona vakuutetun on tarkoitus yöpyä, kuolee, sairastuu tai vammautuu;
3. Vakuutettu kutsutaan lautamieheksi (ja hänen lykkäysanomuksensa on hylätty) tai todistamaan oikeudessa (ei koske asiantuntijatodistajia) tai vakuutettu joutuu pakolliseen karanteeniin;
4. Jos ajoneuvo, jolla vakuutetun oli tarkoitus matkustaa, joutuu liikenneonnettomuuteen matkaa edeltävänä seitsemän päivänä ajanjaksona eikä ajoneuvoa voida siksi käyttää (koskee vain matkoja, joissa matkustetaan omalla ajoneuvolla);
5. Jos vakuutettu irtisanotaan ja vakuutettu on oikeutettu korvauksiin voimassa olevan työlainsäädännön puitteissa ja edellyttäen, että vakuutettu ei matkaa varatessaan ole voinut tietää, että hänet irtisanotaan;
6. Jos poliisi tai vakuutetun kodin vakuuttanut taho vaatii, että vakuutetun on jäätävä kotiin sen vuoksi, että vakuutetun kotona on tapahtunut tulipalo, tulva tai murtovarkaus 48 tunnin sisällä ennen matkan alkamispäivää;
7. Jos vakuutetun Suomessa olevan sukulaisen tai läheisen työtoverin tai liikekumppanin kuoleman, vakavan sairauden tai vammautumisen edellyttämästä kotiinpaluusta aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia.
Korvaukseen liittyvät rajoitukset
Vakuutuksesta ei korvata:
1. Sitä, että vakuutettu ei halua matkustaa;
2. Mitään ylimääräisiä kuluja, jotka aiheutuvat siitä, että vakuutettu ei ilmoita matkan peruuttamisesta matkanjärjestäjälle välittömästi saatuaan tietää asiasta;
3. Jos vakuutettu joutuu peruuttamaan tai keskeyttämään matkan syystä, joka johtuu lääketieteellisestä tilasta tai mistä tahansa lääketieteelliseen tilaan liittyvästä sairaudesta, josta vakuutettu tiesi tai josta hänen olisi pitänyt tietää ennen vakuutuksen voimaantuloa. Tämä koskee vakuutettua, lähiomaista, läheisiä liikekumppaneita, vakuutetun kanssa matkustavia henkilöitä sekä henkilöitä, joista vakuutetun matka riippuu;
4. Korvausta alkuperäisestä paluumatkasta, jos vakuutettu on jo maksanut alkuperäisen paluumatkan ja joutuu keskeyttämään matkansa;
5. Jos vakuutetun on keskeyttävä matka, mutta vakuutettu ei palaa Suomeen;
6. Jos vakuutetun ei onnistu hankkia vaadittuja rokotuksia, viisumeita tai passia eikä mitään valuuttakurssien vaihteluista aiheutuvia kuluja;
7. Mitään tappioita, jotka aiheutuvat vakuutetun maksaessaan matkan lentoyhtiön bonusjärjestelmän pisteillä tai muulla vastaavalla tavalla;
8. Raskautta tai synnytystä, jos raskaus olisi edennyt matkan alkaessa vähintään 28. raskausviikolle tai vähintään 24. raskausviikolle useampia lapsia odotettaessa, ja matkan peruuttaminen tai keskeyttäminen on tarpeen lääketieteellisistä syistä. Tämä ei koske tilanteita, joissa raskaus on varmistettu vasta varauksen vahvistamispäivän tai matkalippujen saamispäivän jälkeen. Kertamatkavakuutuksissa tämä ei koske tilanteita, joissa raskaus on vahvistettu vakuutuksen alkamisen jälkeen.
Yleiset rajoitukset koskevat kaikkia vakuutusturvia. Lue huolellisesti yleiset ehdot, yleiset rajoitukset ja korvaustaulukko.
Osa B - Lomasta luopuminen
Tämä korvauslaji on voimassa ainoastaan jos kertamatkavakuutus tai vuosimatkavakuutus on valittu.
Korvaussäännökset
vakuutuksesta suoritetaan enintään korvaustaulukossa määritetty enimmäiskorvaus, jos vakuutetun ennakkoon varaaman matkan menomatka tai kansainvälinen paluumatka lentokoneella, merialuksella tai kanaalitunnelin junalla viivästyy vakuutetusta riippumattomista syistä. Korvauksen suorittaminen edellyttää, että kunkin viivästyksen kesto on vähintään neljä tuntia.
Luopuminen
Jos vakuutetun on peruutettava menomatkansa johtuen siitä, että matka on viivästynyt yli 24 tuntia, vakuutuksesta korvataan peruuntuneen matkan hinta, kuitenkin enintään korvaustaulukossa määritetty enimmäiskorvaus. Korvauksesta vähennetään vakuutetun saamat maksuhyvitykset.
Osaa B koskevat erityisehdot
Tätä vakuutusturvaa koskevat seuraavat vaatimukset:
1. Vakuutetun on tehtävä matkan lähtöselvityksen suositeltuun kellonaikaan mennessä tai ennen sitä, ja
2. Vakuutetun on hankittava viivästyksestä vastuussa olevalta yritykseltä tai viranomaiselta kirjallisen lausunnon, josta käy ilmi viivästyksen syy ja kesto.
Korvaukseen liittyvät rajoitukset
Vakuutuksesta ei korvata mitään vaatimuksia, jotka johtuvat lakoista tai työtaistelutoimista, ja jotka olivat yleisesti tiedossa ennen matkan alkua.
Yleiset rajoitukset koskevat kaikkia vakuutusturvia. Lue huolellisesti yleiset ehdot, rajoitukset ja korvaustaulukko.
Osa C – Matkan viivästyminen
Tämä korvauslaji on voimassa ainoastaan jos kertamatkavakuutus tai vuosimatkavakuutus on valittu.
Korvaussäännökset
Neljän tunnin odottamisajan jälkeen vakuutuksesta suoritetaan korvauksena 25 euroa kultakin kokonaisesta viivästystunnista jos vakuutetun ennakkoon varaaman matkan menomatka tai kansainvälinen paluumatka viivästyy vakuutetusta riippumattomista syistä edellyttäen, että vakuutettu lopulta lähtee matkaan. Korvausta suoritetaan enintään korvaustaulukossa määritetty enimmäiskorvaus.
Osaa C koskevat erityisehdot
Tätä vakuutusturvaa koskevat seuraavat vaatimukset:
3. Vakuutetun on tehtävä matkan lähtöselvityksen suositeltuun kellonaikaan mennessä tai ennen sitä, ja
4. Vakuutetun on hankittava viivästyksestä vastuussa olevalta yritykseltä tai viranomaiselta kirjallisen lausunnon, josta käy ilmi viivästyksen syy ja kesto.
Korvaukseen liittyvät rajoitukset
Vakuutuksesta ei korvata mitään vaatimuksia, jotka johtuvat lakoista tai työtaistelutoimista, ja jotka olivat yleisesti tiedossa ennen matkan alkua.
Yleiset rajoitukset koskevat kaikkia vakuutusturvia. Lue huolellisesti yleiset ehdot, rajoitukset ja korvaustaulukko.
Osa D - Hoitokulut ja muut kulut
Tämä korvauslaji on voimassa ainoastaan jos kertamatkavakuutus tai vuosimatkavakuutus on valittu.
Korvaussäännökset
Vakuutuksesta suoritetaan enintään korvaustaulukossa määritetyn enimmäissumma korvauksena matkan aikana sairastumisen tai korvataan loukkaantumisen aiheuttamat tarpeelliset ja kohtuulliset kulut, jos ne ovat aiheutuneet seuraavassa luetelluista syistä.
1. Hätätapauksissa annetun lääkärinhoidon, leikkausten ja sairaalahoidon kulut. (Kiireellisen hammashoidon kuluja korvataan korkeintaan 200 euroa, kun hoidon tarkoitus on ollut välitön kivunlievitys matkan aikana.)
2. Vakuutetun ruumiin tai tuhkien Suomeen toimittamisen kulut 30 000 euroon saakka tai hautaus- tai
polttohautauskulut maassa, jossa vakuutettu kuoli, jos kyseessä ei ole vakuutetun vakituinen asuinmaa.
3. Ulkomaanmatkalla Suomen ulkopuolella aiheutuneen vamman aiheuttamat hoitokulut Suomessa enintään kolmelta (3) vuodelta tapaturman sattumisesta.
4. Ulkomaanmatkalla Suomen ulkopuolella ilmenevän sairauden aiheuttamat hoitokulut Suomessa enintään 120 päivän ajan sairauden puhkeamisesta lähtien.
5. SOS Internationalin hyväksymät ylimääräiset majoitus- ja matkakulut turistiluokassa, jotta vakuutettu voi palata Suomeen edellyttäen, että vakuutettu ei voi palata alkuperäisen matkavarauksen mukaisesti ja että Travel Guard on hyväksynyt aiemman palaamisen.
a. Yhden henkilön ylimääräiset majoituskulut (ainoastaan Bed and Breakfast -tyyppisessä majoituksessa) edellyttäen, että yhden henkilön vierailu ja matkustaminen vakuutetun kanssa paluumatkalla on lääketieteellisen lausunnon perusteella tarpeen, ja että jos CHARTIS on hyväksynyt tämän etukäteen, tai
b. Yhden lähiomaisen tai ystävän matkakulut Suomesta matkakohteeseen ja takaisin, mikäli jonkun on lääketieteellisistä syistä tultava noutamaan vakuutettu kotiin ja edellyttäen, että CHARTIS on hyväksynyt tämän etukäteen.
6. Vakuutuksesta korvataan vakuutetun paluu Suomeen, jos se on Travel Guardin mielestä tarpeen lääketieteellisistä syistä ja SOS International järjestää paluumatkan vakuutetun puolesta.
Korvausrajoitukset
Vakuutuksesta ei korvata:
1. Mitään hoito- tai leikkauskuluja, jotka eivät ole tarpeen välittömästi, ja jotka voivat odottaa vakuutetun kotiinpaluuseen.
2. Mitään hoito- tai leikkauskuluja, jos matkatapaturmasta on kulunut yli 3 vuotta tai jos matkasairauden puhkeamisesta on kulunut yli 120 päivää.
3. Yhden hengen huoneiden tai henkilökohtaisen majoituksen järjestämisestä aiheutuneita ylimääräisiä kuluja, ellei tällainen majoitus ole tarpeen lääketieteellisistä syistä.
4. Mitään korvausvaatimuksia, jotka koskevat vakuutetulle aiheutuvia kuluja, jos vakuutettu matkustaa maahan, jolla on vakuutetun kotimaan kanssa vastavuoroinen sopimus terveydenhuollon järjestämisestä, mutta vakuutettu ei käytä sairastuessaan kyseisen maan terveydenhoitopalveluita, jotka vastaavat oman maan palveluita ja kuuluvat sopimuksen piiriin.
5. Mitään ylimääräisiä kuluja, joita vakuutetulle aiheutuu ulkomailla sen jälkeen, kun Travel Guardin
6. lääkäri on todennut, että vakuutettu on kunnossa palatakseen Suomeen.
7. Mitään hoitoja tai mitään kuluja, jotka aiheutuvat sen jälkeen, kun vakuutettu henkilö on kieltäytynyt kotiinpaluusta, vaikka Travel Guardin lääkärin mielestä vakuutettu on matkustuskunnossa.
Yleiset rajoitukset koskevat kaikkia vakuutusturvia. Lue huolellisesti yleiset ehdot, rajoitukset ja korvaustaulukko.
Osa E – Matkatapaturma
Tämä korvauslaji on voimassa ainoastaan jos kertamatkavakuutus tai vuosimatkavakuutus on valittu.
Korvaussäännökset
Vakuutuksesta suoritetaan vakuutetulle tai edunsaajille enintään korvaustaulukossa määritetty enimmäissumma, jos vakuutetulle sattuu matkalla tapaturma, joka aiheuttaa 12 kuukauden kuluessa tapaturmasta yhden tai molemmat seuraavista:
- tapaturmasta johtuva pysyvä haitta,
- tapaturmainen kuolema.
Alle 16-vuotiaiden vakuutettujen lasten kuolemantapauksessa korvaus on 5 000 euroa / lapsi.
Vakuutuksesta korvataan tapaturmaisen pysyvän haitan johdosta enintään korvaustaulukossa määritetty enimmäiskorvaus.
Pysyvä haitta tarkoittaa lääketieteellisesti määritettyä yleistä haittaa, joka johtuu vakuutetun kärsimästä vammasta.
Haittaa määritettäessä otetaan huomioon vain vamman laatu, mutta ei vakuutetun yksilöllisiä olosuhteita, kuten ammattia tai vapaa-ajan harrastuksia.
Haitan suuruus määräytyy sosiaali- ja terveysministeriön antaman haittaluokituspäätöksen 1012/86 mukaisesti. Vammat on jaettu haittaluokkiin välillä 1-20. Haittaluokka 20 vastaa täyttä (100 prosentin) haittaa. Täydestä pysyvästä haitasta maksetaan korvaustaulukossa määritetty enimmäissumma. Osittaisesta pysyvästä haitasta maksetaan korvaus, joka on haittaluokan kahdeskymmenesosia vastaava määrä kahdeskymmenesosia enimmäiskorvauksesta. Jos samassa tapaturmassa vammautuu useita ruumiinosia, korvauksen enimmäismäärä on korvaustaulukossa määritelty summa
(haitta-aste 100 %).
Vakuutettu on oikeutettu saamaan korvausta pysyvästä haitasta, jos onnettomuus aiheuttaa vähintään 10 prosentin haitan (haittaluokka 2).
Pysyvä haitta määritellään aikaisintaan yhden (1) vuoden kuluttua tapaturmasta. Jos haittaluokkaa korotetaan vamman pahentumisen vuoksi vähintään kahdella haittaluokalla ennen kuin pysyvästä haitasta maksetun ensimmäisen korvauksen maksamisesta on kulunut kolme vuotta, maksetaan haittaluokan korotusta vastaava lisäkorvaus.
Jos haittaluokka muuttuu tämän ajanjakson jälkeen, se ei vaikuta maksettuun korvaukseen. Korvausta ei kuitenkaan makseta pysyvästä haitasta, jos pysyvä haitta ilmenee ensimmäisen kerran vasta, kun kolmen (3) vuoden kuluttua vakuutustapahtumasta.
Vakuutettua henkilöä kohden suoritetaan vakuutuksen voimassaolon aikana vain yksi korvaus pysyvästä haitasta, kuten vakuutustodistuksesta ilmenee.
Yleiset rajoitukset koskevat kaikkia vakuutusturvia. Lue huolellisesti yleiset ehdot, rajoitukset ja korvaustaulukko.
Osa F 1 - Henkilökohtaiset tavarat, matkatavarat ja raha
Tämä korvauslaji on voimassa ainoastaan jos kertamatkavakuutus tai vuosimatkavakuutus on valittu.
Korvaussäännökset
Vakuutuksesta suoritetaan henkilökohtaisista tavaroista, matkatavaroista ja rahoista enintään korvaustaulukossa määritellyt enimmäiskorvaukset (yksittäiset rajoitukset ovat voimassa).
Henkilökohtaiset tavarat ja matkatavarat
1. Jos vakuutetun henkilökohtaiset tavarat tai matkatavarat katoavat, tuhoutuvat, vaurioituvat tai ne varastetaan matkan aikana,
Travel Guard joko
-korvaa tavaroiden korjaamisen,
korvaa tavarat tai
-maksaa vakuutetulle tavaroiden korvauskulut siten, että korvauksesta vähennetään arvon alenemisen ja kulumisen aiheuttama arvonalennus.
Vakuutetulle korvataan enintään:
a. Vakuutetun omistama omaisuus, kuitenkin siten, että yksittäisen esineen, parin tai muun yhdessä käytettävän esineen osalta 150 euroa ja enintään korvaustaulukossa määritetty enimmäiskorvaus.
b. Kaikki vakuutetun omistamat arvoesineet (katso määritelmä) korvataan enintään 300 euroa, kuitenkin siten, että yksittäisen esineen osalta korvauksen enimmäismäärä on 150 euroa.
c. Tavaroiden katoaminen tai varastaminen valvomattomista moottoriajoneuvoista, asuntovaunuista tai matkailuvaunuista (edellyttäen, että tavaroita säilytetään lukitussa hansikaslokerossa tai peräluukussa).
F2 – Rahat
Tämä korvauslaji on voimassa ainoastaan jos kertamatkavakuutus tai vuosimatkavakuutus on valittu.
Vakuutuksesta korvataan menetetyt rahat seuraavasti:
Varastetusta tai kadonneesta käteisestä rahasta tai matkasekeistä korvataan enintään 420 euroa, edellyttäen, että vakuutettu voi todistaa, että vakuutetulla oli hallussaan korvattava summa. Käteisen rahan katoamisesta tai varkaudesta korvataan enintään 250 euroa. Alle 16-vuotiailta vakuutetuilta lapsilta varastetun tai kadonneen käteisen rahan johdosta korvataan enintään 100 euroa.
ehdot, rajoitukset ja korvaustaulukko.
F3 – Matkatavaroiden myöhästyminen
Tämä korvauslaji on voimassa ainoastaan jos kertamatkavakuutus tai vuosimatkavakuutus on valittu.
Jos vakuutetun matkatavarat katoavat menomatkalla tai viivästyvät sillä yli 4 tuntia, vakuutuksesta maksetaan 50 € per tunti ja enintään 400 euroa välttämättömien tavaroiden ostamiseksi.
Huom ! Vakuutetun on hankittava kirjallinen todistus viivästyksen pituudesta ja säilytettävä kaikkien ostamiensa välttämättömien tavaroiden kuitit.
Jos vakuutetun matkatavarat katoavat pysyvästi, Travel Guard vähentää kadonneiden matkatavaroiden korvauksesta viivästyneistä matkatavaroista maksetun korvauksen F1- henkilökohtaiset tavarat ja matkatavarat –osan perusteella.
MATKAVAKUUTUS- ja PERUUTUSTURVAEHDOT
Korvaustaulukko
Seuraavat korvaukset koskevat kaikkia vakuutettuja henkilöitä.
On tärkeää, että tarkistat vakuutusturvan tarkan sisällön vakuutuksen ehdoista.
|
Osio Korvaus |
Enimmäiskorvaus / Yksittäinen matka |
Vakuutuksen omavastuu |
|
|
|
|
||
|
A |
Matkan peruuntuminen tai keskeyttäminen |
5 000 € (tai enintään alkuperäisen matkan hinta, sen mukaan, kumpi on pienempi) |
- |
|
B |
Luopuminen |
5 000 € (tai enintään alkuperäisen matkan hinta, sen mukaan, kumpi on pienempi) |
|
|
C |
Matkan viivästyminen |
25 €/h, enintään 500 € |
4 tunnin viive |
|
D |
Matkasairauden hoitokulut |
Ei ylärajaa, enintään 120 vrk |
- |
|
|
Matkatapaturman hoitokulut |
Ei ylärajaa, enintään 3 vuotta |
|
|
E |
Matkatapaturma - tapaturmainen kuolema - tapaturman aiheuttama pysyvä haitta |
50 000 €
Alle 16-vuotiaiden vakuutettujen lasten kuolemantapauksessa maksettu korvaus on enintään 5000 euroa/ lapsi.
|
- |
|
F |
Henkilökohtaiset tavarat |
500 € |
50 € |
|
|
|
|
|
|
|
Arvoesineiden enimmäiskorvaus |
150 € (yksittäisen esineen enimmäiskorvaus on 150 €) |
50 € |
|
|
Myöhästyneet matkatavarat |
50 € / h, enintään 400 € |
4 tunnin viive |
|
|
Rahat |
420 € |
- |
|
|
Käteisen rahan enimmäiskorvaus |
250 € (alle 16-vuotiaiden lasten osalta enimmäiskorvaus on 100 €) |
- |
Vuokra-auton omavastuun pienennysvakuutusehdot
Vuokra-auton omavastuun poistovakuutusehdot
Tämän Travel Guard vakuutuksen myöntää allaolevin vakuutusehdoin Chartis EUROPE S. A sivuliike, myöhemmin kutsuttuna “Chartis” .
MÄÄRITELMÄT
"Vakuutettu autonvuokra-aika" tarkoittaa yhtäjaksoista aikaa, joksi vuokra-auto on vuokrasopimuksella vuokrattu. Vuokra-aika ei kuitenkaan voi ylittää 31 vuorokautta.
"omavastuu" tarkoittaa rahasummaa, joka on vuokrasopimuksessa määritelty omavastuun osuudeksi, ja josta autovuokraamo pitää vakuutettua vastuullisena.
"maantieteellinen alue" vakuutus on voimassa maailmanlaajuisesti, poislukien tietyt myöhemmin mainitut maat.
"vakuutettu henkilö " tarkoittaa henkilöä/henkilöitä, jotka ovat auton vuokrasopimuksessa merkitty pääasialliseksi kuljettajiksi ja jotka ovat iältään 21 – 74 vuotiaita.
"vakuuttaja/vakuutuksen myöntäjä/Chartis” tarkoittaa vakuutusyhtiö Chartis Europe S.A. (Finland)
"vuokrasopimus" tarkoittaa lain pitävää sopimusta, joka allekirjoitetaan autovuokraamon ja vuokraajan/vakuutetun kesken ennen auton luovuttamista.
"Autovuokraamo" tarkoittaa kohdemaassa laillisesti rekisteröitynyttä yritystä tai toimistoa, jonka kanssa vakuutettu tekee auton vuokrasopimuksen ja josta auto noudetaan.
"vuokra-auto" tarkoittaa ajoneuvoa, jonka vakuutettu vuokraa tekemällä päivä- tai viikkokohtaisen vuokrasopimuksen autonvuokraamon kanssa.
VAKUUTUSTURVA
Vakuutus korvaa ne omavastuun kulut, jotka ovat esinevahingon perusteella vakuutetun vastuulla vuokra-auton auton korjausta vaativissa tai varkaustilanteessa. Vakuutus korvaa omavastuun kulut seuraavasti:
a. Omavastuun osuus, joka on määritetlty vuorasopimuksessa
b. Omavastuun osuuden €1000 asti/ korvausvaatimus (tai vastaava summa paikallisessa valuutassa).
Vakuutus ei korvaa yllämainittua, mikäli vakuutusta ei ole asianmukaisesti lunastettu ennen tai samaan aikaan kun auton vuokrasopimus on kirjoitettu. Vakuutuksen tulee olla lunastettu kokonaan siksi ajaksi, kun vuokrasopimus on kirjoitettu.
Vakuutus on voimassa yhdelle ajoneuvolle kerrallaan, ja ajoneuvoa voi ajaa vain ne vakuutetut henkilöt, jotka ovat kirjattu vuokrasopimukseen. Vakuutuksen voimassaolo alkaa siitä hetkestä, kun vakuutettu ottaa ajoneuvon laillisesti hallintaansa ja päättyy siihen hetkeen kun autovuokraamo vastaanottaa vuokra-auton takaisin hallintaansa.
VAKUUTUKSEN RAJOITUSEHDOT (MITÄ VAKUUTUS EI KORVAA)
I. Auton vuokrausta USA:ssa tai matkaa tai kauttakulkumatkaa seuraaviin maihin: Kuuba, Liberia, Afganistan tai Sudan.
II. Vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet suoranaisesti tai epäsuorasti sisällissodasta, sodasta, maahan tunkeutumisesta, vihamielisyyksistä, kapinasta, vallankumouksista, takavarikoinnista tai auton pakkoluovutuksesta poliisille tai paikallisille viranomaisille,
III. Vahingoista, jotka ovat aiheutuneet auton väärinkäytöstä, auton rappioitumisesta tai valmistus- tai suunnitteluvirheestä,
IV. Vahinkoa, omaisuuden tuhoutumista tai vastuullisuutta mihinkään vahinkoon, mikä johtaa tai aiheutuu suoranaisesti tai epäsuorasti ionituvasta säteilystä, minkä tahansa ydin polttoaineen radioaktiivisen säteilyn aiheuttamasta saastumisesta; tai minkään jätteen aiheuttamasta vahingosta, joka on aiheutunut ydinpolttoaineesta, radioaktiivisyydestä, myrkyllisistä aineista, räjähdysaineista, vaarallisesta omaisuudesta tai mistään räjähdysalttiista ydinaineyhdisteestä.
V. Mistään vakuutetun tai vahinkotapahtumassa mukana olleen henkilön tahallisesta petollisesta, vilpillisestä tai rikollisesta toiminnasta, tai mistään sellaisesta toiminnasta tilanteessa, jossa korvauksen kieltäminen on selkeästi jo ennakoitavissa,
VI. Mitään vahinkoa, joka on aiheutunut vuokra-auton käyttämisestä vuokrasopimuksen vastaisesti tai jos vuokra-autoa on käytetty jonkun toisen henkilön toimesta, kuin joka on vuokrasopimuksessa mainittu kuljettajaksi; tai henkilön toimista, jolla ei ole voimassa olevaa ajokorttia.
VII. Vakuutus ei kata henkilöitä, jotka ovat poliisin tai maan viranomaisten tietokannassa rekisteröitynä epäiltynä tai todettuna terrorismin harjoittamisesta, terroristijärjestön jäsenenä, huumeiden välittäjänä tai laittomien ydin-, kemiallisten tai biologisten aseiden välittäjänä.
VIII. Seuraavanlaisten autojen vuokrausta:
• Kaikenlaisten limusiinimallisten autojen vuokrausta
• Sellaisten antiikkiautojen vuokrausta, jotka ovat olleet käytössä kauemmin kuin 20 vuotta tai joiden valmistus on lopetettu yli 10 vuotta sitten,
• Ajoneuvot, joiden lastaamaton paino on yli 3,5 tonnia,
• Ajoneuvot, jotka yleisesti tunnetaan eksoottisiksi ja/tai urheiluautoiksi ja joiden moottori on yli 10 sylinterinen
• Ajoneuvot, joiden tilavuus on yli 8 kuutiometriä
• Vuokrausta, joka on ylittää yhdenjaksoisesti 31 vuorokautta, huolimatta siitä, minä päivänä vakuutustapahtuma/korvaukseen mahdollisesti aiheuttava vahinko on esiintynyt,
• Matka-autoja: maastokulkuisia ajoneuvoja tai maastoautoja (paitsi mikäli vahinko tapahtuu yleisillä tieverkostoilla), 2 – tai 3- pyöräisiä ajoneuvoja tai ajoneuvoja, asuntovaunuja, leirintäautoja tai ajoneuvoja, joissa on enemmän kuin 9 istuinpaikkaa.
• Ajoneuvoja, joiden vähittäismyyntihinta ylittää 100 000 €
IX. Vahinkoja, joissa vakuutettu ajaa ajoneuvoa alkoholin tai minkä tahansa huumeaineen alaisena (alkoholi tai huumearvo veressä ylittää maan laillisesti määritellyn arvon),
X. Vahinkoja, jotka koskettavat vuokra-auton varustelua tai mitään tavaraa, joka on vakuutetun hallussa tai kuljetettavana,
XI. Auton sisävarusteluihin tullutta vahinkoa, joka ei ole aiheutunut varkaudesta tai liikenneonnettomuudesta (esimerkiksi Vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet tupakoinnista tai mukana kuljetetuista lemmikkieläimistä),
XII. Korvausmäärää, johon vakuutettu on oikeutettu jostain toisesta vakuutuksesta tai korvausmäärää, jonka jokin toinen vakuutusyhtiö hylkää tai kiistää mistä tahansa syystä.
XIII. Korvauksia, joihin vakuutettu on oikeutettu kohdemaan lakienmukaisten liikennevakuutusten mukaisesti.
XIV. Vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet ajosta julkisten teiden ulkopuolella.
EHDOT
a. Vakuutuskorvausta on haettava Travel Guardilta vuoden kuluessa siitä, kun korvauksenhakija sai tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja viimeistään 10 vuoden kuluttua vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.
b. Korvaushakemuksesta ei makseta niitä kuluja, joista vakuutettu on jo saanut hyvityksen autovuokraamolta, sen vakuuttajalta tai keneltä tahansa kolmannelta osapuolelta, joka liittyy korvaustapahtumaan.
c. Korvausta ei makseta mistään omaisuudesta tai kuluista, jotka ovat erikseen vakuutettuina tämän vakuutuksen ulkopuolella. Korvausta ei myöskään makseta, mikäli vakuutettu on oikeutettu korvaukseen jostain muusta vakuutuksesta.
d. Travel Guard ei korvaa koskaan vakuutuksen hintaa, jonka vakuutettu on maksanut suoraan autovuokraamolle, vaikka vakuutettu ei ole huomannut tästä kieltäytyä tai on se kuulunut automaattisesti autonvuokran hintaan.
e. Kaikki korvausosaston vaatimat todistukset, kopiot ja tiedot tulee toimittaa vakuutetun omalla kulullaan.
f. Kukaan henkilö ei ole oikeutettu, paitsi Travel Guardin kirjallisella hyväksynnällä, myöntää vastuutaan tai velvollisuuttaan korvaustilanteissa. Travel Guard pidättää täyden oikeuden kontrolloida, ohjata ja suorittaa kaikkia sopimuksia ja tapahtumia vakuutetun nimissä, mitkä koskettavat korvaustilannetta.
g. Travel Guards saattaa hakea vakuutetun puolesta hyvitystä miltä tahansa kolmannelta osapuolelta, joka koskettaa vakuutuksen korvaustapahtumaa. Travel Guard vastaa kuluista, jotka aiheutuvat hyvityksen hakemisesta. Vakuutetun tulee avustaa Travel Guardia mahdollisessa hakuprosessissa kohtuullisesti.
h. Valuuttakurssien muuntaminen tehdään sen päivän Suomen Pankin valuuttakurssilla, jolloin korvaus maksetaan.
HUOM: Tämä vakuutus on rakennettu Suomen lakien sääntelemä ja riitatilanteessa Suomen oikeusistuimilla on oikeudenkäyttövalta vakuutukseen liittyviin korvauksiin.
PERUUTTAMINEN
Vakuutuksenantajalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutus päättymään vakuutuskauden aikana, jos:
1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tietoja ja jos vakuutuksenantaja oikean asianlaidan tuntien ei olisi vakuutusta myöntänyt;
2) vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutustapahtuman; tai
3) vakuutettu on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut vakuutuksenantajalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta.
Vakuutuksenantajan on irtisanottava vakuutus kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta.
KORVAUKSEN HAKEMINEN
Vahingon sattuessa pyydämme ilmoittamaan korvaushakemuksesta Travel Guardille 31 vuorokauden kuluessa vahingon sattumisesta. Korvaushakemuslomake toimitetaan vakuutetulle sähköpostitse, postitse tai faksitse. Pyydämme täyttämään korvaushakemuksen huolellisesti, allekirjoittamaan päiväyksellä sekä toimittamaan seuraavien vaadittujen dokumenttien kanssa postitse tai faksilla osoitteeseen:
Travel Guard Korvauspäällikkö, Chartis Europe S.A. (Finland Branch), Kasarmikatu 44, 00130 Helsinki, Finland
Puh: +358 203 50 550 Fax: +358 9 6860 3880 Email: travelguardfinland@travelguard.com
• Kopio matkatoimistolta saamastasi vakuutustodistuksesta (sähköposti vahvistus)
• Kopio vuokrasopimuksesta
• Vuokraajan kopio autovuokraamon onnettomuusvahinkoraportista
• Mikäli tapahtuma vaatii kohdemaan lain mukaisesti poliisin selvitystä, vaadimme kopion poliisin raportista
• Laskut / kuitit / muut vastaavat dokumentit, jotka todistavat summan, jonka vakuutettu on maksanut koskien onnettomuutta, vahinkoa tai muuta vastaavaa tapahtumaa, joista autovuokraamo pitää vakuutettua vastuullisena
• Luottokorttilaskun kopio, josta käy ilmi korvausta haettava summa/omavastuun osuus
• Kopio onnettomuudessa mukana olleen kuljettajan ajokortista
MIKÄLI KAIKKIA VAADITTUJA DOKUMENTTEJA EI TOIMITETA ASIANMUKAISESTI, SE SAATTAA JOHTAA KORVAUSHAKEMUKSEN EVÄÄMISEEN.