Lennot Madrid
Espanjan pääkaupunki Madrid sijaitsee keskellä Espanjaa. Kaupunki on museoineen ja konsertteineen merkittävä kulttuurikaupunki, mutta myös juhlijan paratiisi: kaupungista löytyy eniten baarejakin/asukas maailmassa, joista monet pitävät ovensa auki aamuun asti. Kaupunki on myös tunnettu hyvästä ruuasta ja viineistä, sekä sopii shoppailuun erittäin hyvin.
TOP 5 nähtävyydet: Palacio Real: Kuninkaan palatsi, Palacio Real de Madrid toimii erilaisten kansallisten juhlatilaisuuksien ja tapaamisten järjestyspaikkana. Rakennuksessa säilytetään paljon taide-esineitä, koristeita, maalauksia, antiikkisia huonekaluja, posliinia ja kuvavedoksia.Plaza Mayor: Madridin ydinkeskustassa sijaitseva Plaza Mayor on keskiaikainen aukio, joka perustettiin kuningas Felipe III:n aikana, se on yksi suurimmista yleisistä aukioista Euroopassa. Paikalla on järjestetty vuosisatojen saatossa kuninkaallisia häitä, se on toiminut teatterinäytösten esityspaikkana, härkätaisteluareenana ja myös julkisena teloituspaikkana. Tänä päivänä aukiolla on kahviloita ja pieniä myynti kojuja. Parque del Buen Retiro-puisto: Parque del Buen Retiron paikalla sijaitsi 400 vuotta sitten kuninkaanpalatsi, josta suurin osa tuhoutui Napoleonin aikaisten sotien seurauksena. Tilalle perustettiin tämä mahtava puistoalue, jonka tunnettuja nähtävyyksiä ovat mm. suuri tekojärvi Estanque del Retiro,"lasipalatsi" Palacio de Cristal ja langenneen enkelin, Lusiferin kunniaksi pystytetty patsas El Angel Caído, joka on ainoa laatuaan maailmassa. Puistosta löytyy myös Madridin terrori-iskuissa vuonna 2004 kuolleiden kunniaksi pystytetty muistomerkki. Sabatini puutarha: Sabatini puutarha kuuluu osana kuninkaan palatsiin. Paikka on nimetty Francesco Sabatinin mukaan. Hän oli italialainen arkkitehti, joka osallistui suurelta osin kuninkaan palatsin suunnitteluun. Palatsin puutarha on rauhallinen ja kaunis paikka, jossa on patsaita ja suihkulähteitä sekä geometrisesti leikattuja pensaita ja puita symmetrisessä asetelmassa. Santiago Bernabeu -stadion: Jalkapallo on madridilaisten ja kaikkien espanjalaisten kansallispeli. Kannattaakin käydä ihastelemassa Santiago Bernabeu -stadionilla Real Madridin kotiottelua, missä kymmenien tuhansien katsojien pauhussa riittää tunnelmaa ja ihmettelemistä vaikkei nahkakuulan potkiminen vihreällä veralla niin kiinnoistaisikaan.
Etsi useampia lentoja
| Mistä | Mihin | Matkustuspäivät | Hinta alkaen* | |
|---|---|---|---|---|
| Helsinki (HEL) | Madrid (MAD) | 10.10.2010 - 17.10.2010 | 167,54€ | |
| Kuopio (KUO) | Madrid (MAD) | 15.11.2010 - 18.11.2010 | 175,13€ | |
| Oulu (OUL) | Madrid (MAD) | 13.10.2010 - 20.10.2010 | Varaa | |
| Rovaniemi (RVN) | Madrid (MAD) | 13.10.2010 - 20.10.2010 | 413,45€ | |
| Turku (TKU) | Madrid (MAD) | 13.10.2010 - 17.10.2010 | 215,13€ | |
| Tampere (TMP) | Madrid (MAD) | 13.10.2010 - 20.10.2010 | 273,13€ | |
| Vaasa (VAA) | Madrid (MAD) | 13.10.2010 - 20.10.2010 | Varaa | |
* Lisäverot ja palvelumaksut ovat mahdollisia. Hinnat sisältävät palvelumaksun .