Etsi lentoja
Kuopio Riika lennot
Lähtö Kuopiosta
Lennot Kuopiosta nousevat ilmaan Siilinjärven puolelta Rissalasta. Lentoasema sijaitsee kahden vesistön välissä, ja sen maisemat ovatkin kauniit. Kesällä lentoa odottaessaan voi käydä vaikka juomassa kahvikupposen rantaan rakennetun Järviterminaalin ravintolassa ja istuskella sen veden päälle rakennetulla terassilla.
Lentokenttä sijaitsee 15 kilometrin päässä Kuopion keskustasta, ja sinne pääsee paikallisliikenteellä Kuopiosta ja Siilinjärveltä hintaan 5,50 euroa (tammikuussa 2013). Linjoja kulkee lentojen aikatauluihin sovitetusti, ja ne kannattaa tarkistaa Savonlinjan omilta sivuilta. Omalla autolla saapuva voi jättää kulkupelinsä parkkiin joko P1-alueelle lyhytaikaiseen tai P2-alueelle pitkäaikaiseen pysäköintiin. Molemmilta alueilta löytyy lämpöpaikkoja, joten matkalta palatessa ei tarvitse pelätä auton starttaamisen puolesta.
Komein tapa saapua kentälle on toki venekyyti, jos joku tuttusi sinut lähtee sinne heittämään!
Mitä tehdä saavuttuasi Riikaan?
Lentäessäsi kohteesta KuopioRiikaan laskeutuu lentosi Riian kansainväliselle lentokentälle. Lentokenttä sijaitsee vain 8 kilometrin päässä Riian keskustasta, joten liikkuminen keskustan ja kentän välillä on varsin nopeaa. Edullisin keino matkustaa keskustaan on ottaa kentältä paikallisbussilinja 22, joka liikennöi vanhaankaupunkiin n. 40 minuutissa. Matka maksaa 0,5 Latvian latia eli noin 0,7 euroa. Mikäli haluat vanhaankaupunkiin nopeammin, voit ottaa Airbaltic Airport Express-minibussin, joka vie sinut perille 20 minuutissa, mutta maksaa 3 latia. Vieläkin nopeampi keino on taksi, jolla matka vanhaan kaupunkiin kestää 15 minuuttia. Baltic takseilla on kiinteä 9 latin hinta tälle välille, mutta muiden taksien kanssa hinta saattaa nousta huomattavasti korkeammaksi. Riika on sopivan kokoinen kaupunki kokea kävellen. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että kadut ovat mukulakivillä päällystettyjä, joten mukaan on hyvä varata mukavat kengät! Vanhankaupungin ulkopuolella kannattaa liikkua raitiovaunulla.
Riika on erinomainen viikonloppureissukohde, jonne voi matkustaa puolison, perheen tai kaveriporukan kanssa. Varaa matkasi heti, ja jatka lomasi suunnittelua tutustumalla Travel Guide-matkaoppaaseemme!
Halvat lennot Kuopio Riika
Hinnat ovat meno-paluu hintoja per aikuinen (ja sisältävät verot ja maksut)
Hinnat ja verot: Hinnat on haettu Ebookersin sivuilta ja ne päivittyvät joka päivä. Hinnat sisältävät verot ja muut maksut, eivät kuitenkaan lentoyhtiöiden matkatavaramaksuja.
Muutokset/peruutukset: Muutokset ja peruutukset eivät ole mahdollisia. Jos lentoyhtiö sallii muutokset, Ebookers veloittaa palvelumaksuhinnastonsa mukaisen kulun. Lentoyhtiön omat kulut veloitetaan erikseen.
Muut ehdot: Aikataulut, hinnat ja säännöt voivat muuttua ilman eri ilmoitusta. Paikkoja rajoitetusti, kaikki hinnat ovat alkaen-hintoja. Lippuja ei voi muuttaa tai peruuttaa. Tarkista lipun säännöt ennen varaamista.
heinäkuu
Halvin menopaluu heinäkuu Kuopio kaupunkiin Riika
| Matkustuspäivät | Lähtö | Saapuminen | Pysähdykset: | Hinnat meno-paluu |
|---|---|---|---|---|
| Lähtö la 20. heinä | Kuopio (KUO) | Riika (RIX) |
|
277€ |
| Paluu ma 22. heinä | Riika (RIX) | Kuopio (KUO) |
|
Halvimmat viikonloppulennot heinäkuu Kuopio Riika
| Matkustuspäivät | Lähtö | Saapuminen | Pysähdykset: | Hinnat meno-paluu |
|---|---|---|---|---|
| Lähtö la 20. heinä | Kuopio (KUO) | Riika (RIX) |
|
277€ |
| Paluu ma 22. heinä | Riika (RIX) | Kuopio (KUO) |
|
elokuu
Halvin menopaluu elokuu Kuopio Riika
| Matkustuspäivät | Lähtö | Saapuminen | Pysähdykset: | Hinnat meno-paluu |
|---|---|---|---|---|
| Lähtö la 3. elo | Kuopio (KUO) | Riika (RIX) |
|
261€ |
| Paluu ma 5. elo | Riika (RIX) | Kuopio (KUO) |
|
Halvimmat viikonloppulennot elokuu Kuopio Riika
| Matkustuspäivät | Lähtö | Saapuminen | Pysähdykset: | Hinnat meno-paluu |
|---|---|---|---|---|
| Lähtö la 3. elo | Kuopio (KUO) | Riika (RIX) |
|
261€ |
| Paluu ma 5. elo | Riika (RIX) | Kuopio (KUO) |
|
Lentokentät Kuopio , FI
-
1
Kuopio lentokenttä (KUO)
Etäisyys keskustasta: 15,4 kilometriä
Lentokentät Riika , LV
-
1
Riga Airport (RIX)
Etäisyys keskustasta: 8,4 kilometriä