Lennot Helsinki
Helsinki on Suomen pääkaupunki ja siksi monipuolinen lähes joka asiassa. Helsingistä löytää paljon harrastusmahdollisuuksia sekä myös kansainvälisen ilmapiirin, kaupungista löytyy edustettuna reilusti yli sadan eri maan kansalaisia. Silti Helsingillä on oma vahva kulttuurinsa ja jopa oma kieli — Stadin slangi. Helsinki oli vuonna 2000 yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Helsinki muodostaa yhdessä Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kanssa pääkaupunkiseutualueen.
TOP 5 nähtävyydet: Helsingin tuomiokirkko: Senaatintorin pohjoislaidalla sijaitseva tuomiokirkko on eräs Helsingin tunnetuimmista symboleista. Kirkko toimii Helsingin hiippakunnan piispankirkkona ja Helsingin kaupungin Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkona. Vuosittain kirkossa vierailee yli 350 000 ihmistä, joista osa käy kirkollisissa tilaisuuksissa. Enemmistö on kuitenkin turisteja — yleisö onkin ristinyt puhtaan valon kauniin kirkon Helsingin kruunuksi. Eduskuntatalo: Arkadianmäellä sijaitseva karun juhlallinen Eduskuntatalo on itsenäisyyden ja suomalaisen päätöksenteon korkein monumentti sekä 200 kansanedustajan työpaikka. Kansalaisilla on mahdollisuus seurata kaikkia eduskunnan täysistuntoja yleisölehteriltä, jonka ovi avataan 15 minuuttia ennen kunkin istunnon alkua. Suomalaisen lainsäädännön valtakeskukseen järjestetään myös opastuskierroksia, ja vuosittain parlamenttiin tutustuukin yli satatuhatta vierasta. Sibelius-monumentti: Sibeliuksen puistossa Taka-Töölössä sijaitseva Sibelius-monumentti on yksi Helsingin tunnetuimmista monumenteista ja nähtävyyskohteista. Sibelius-monumentin pienoismalli on Unescon päämajassa Pariisissa ja teoksen yksityiskohta on YK:n päämajan aukiolla New Yorkissa. Temppeliaukion kirkko: Temppeliaukion kirkko on Taivallahden seurakunnan jumalanpalvelus- ja seurakuntaelämän keskus. Kirkossa kokoontuu viikoittain englanninkieliseen jumalanpalvelukseen myös Kansainvälinen seurakunta, International Evangelical Church in Finland. Erinomaisen akustiikan ansiosta Temppeliaukion kirkko on myös suosittu musiikkikirkko, ja siellä järjestetään korkeatasoisia konsertteja viikoittain, joulukonserttien aikaan lähes päivittäin. Temppeliaukion kirkko on Helsingin suosituimpia nähtävyyksiä. Siihen tutustuu vuosittain noin puoli miljoonaa kävijää. Talvipuutarha: Talvipuutarha on palvellut kaupunkilaisia virkistys- ja kohtauspaikkana jo vuodesta 1893. Tämä hienostunut eksoottisten kasvien keidas käsittää yli 200 kasvilajia ja kutsuu viherretkelle kaikkina vuodenaikoina. Joulun kukkijoita ovat joulutähdet, atsaleat, tulppaanit, amaryllikset, hyasintit ja kielot. Pääsiäisenä vuorostaan kukoistavat pääsiäisliljat ja tulppaanit. Pääsiäisen vetonaulana ovat lisäksi keltaiset kananpojat.
Etsi useampia lentoja
| Mistä | Mihin | Matkustuspäivät | Hinta alkaen* | |
|---|---|---|---|---|
| Kuopio (KUO) | Helsinki (HEL) | 21.4.2010 - 28.4.2010 | Varaa | |
| Oulu (OUL) | Helsinki (HEL) | 16.4.2010 - 19.4.2010 | 153,87€ | |
| Rovaniemi (RVN) | Helsinki (HEL) | 30.7.2010 - 29.8.2010 | 152,91€ | |
| Turku (TKU) | Helsinki (HEL) | 21.4.2010 - 28.4.2010 | Varaa | |
| Tampere (TMP) | Helsinki (HEL) | 16.5.2010 - 19.5.2010 | 125,55€ | |
| Vaasa (VAA) | Helsinki (HEL) | 17.4.2010 - 20.4.2010 | 90,83€ | |
* Lisäverot ja palvelumaksut ovat mahdollisia. Hinnat sisältävät palvelumaksun .