Etsi lentoja
Halvat Oulu lennot
Lennolla Ouluun Pohjois-Suomen vanhoille tervasavotoille
Tekeekö mieli Suomenlahden pohjukkaan tiernapoikaperinteen syntysijoja kiertelemään? Maistuisiko auringon paisteessa nautittu, kauppahallista ostettu oululaisrieska tai torilla paistuvat muikut? Osta lentolippu Ouluun ja antaudu pohjoisen vetovoimalle! Oulu on yksi Pohjois-Suomen valovoimaisista kaupungeista, ja se on moneen kertaan sijoitettu korkealle koko Suomen kaupunkien imagotutkimuksissa. Ei liene yllättävää, että Oulu on alueensa sekä hallinnollinen että kaupallinen keskus. Tapahtumia ja nähtävää sieltä löytyy vaikka millä mitalla. Jos olet liikkeellä perheen pienimpien kanssa, voit ajoittaa lomasi Oulun kansainvälisen lastenelokuvien festivaalin aikaan. Varaamalla lennon Ouluun sinulla on myös mahdollisuus käydä Suomen ensimmäisessä tiedekeskuksessa, Tietomaassa, jossa lapset viettäisivät vaikka koko päivän! Jos taas lomailet ruokaa rakastavalla aikuisporukalla, mikä olisikaan hauskempaa kuin öinen vaeltelu Oulun Valkosipuliyössä. Pohjois-Suomen vanhin kaupunki, vuonna 1605 perustettu Oulu kutsuu! Lennolla Ouluun pääset myös ihailemaan usean kuuluisan suomalaisarkkitehdin käden jälkiä: vuoden 1822 tulipalon jälkeen Carl Ludvig Engel laati kaupungille uuden ruutukaavan. Kaikkiaan Oulu onkin ehtinyt palaa historiansa aikana kymmenen kertaa. Engel on piirtänyt myös esimerkiksi Oulun tuomiokirkon ja lyseon. Alvar Aalto puolestaan suunnitteli Toppilan sellutehtaan ja Kemiran rakennukset 1950- ja 1960-luvuilla. Halvalla lennolla Ouluun pääset tutustumaan useiden muidenkin suomalaiskuuluisuuksien kaupunkiin. Niin Suomen presidentit Kyösti Kallio, Martti Ahtisaari kuin runoilija ja sanomalehtimies V. A. Koskenniemi ovat vaikuttaneet Oulussa. ebookers suosittelee lämpimästi tilaisuuteen tarttumista. Varaa lento Ouluun tältä istumalta!
Joko lento Ouluun on varattuna?
Hankittuasi lennon Ouluun mieti, mitä muuta haluaisit lomaasi sisältyvän. ebookersin helppokäyttöisen sivuston ansiosta sopivan matkapaketin suunnittelu onnistuu käden käänteessä. Mene ebookers.fi-sivustolle ja ylläty sen vaivattomuudesta. Käytämme oivallista hintavertailijaa, jonka avulla löydät taatusti sinulle sopivan lennon Ouluun. ebookers tekee yhteistyötä useiden satojen lentoyhtiöiden kanssa, joiden valikoimasta pystyt kartoittamaan omat tarpeesi. Löydät varmasti itsellesi sopivan halvan lennon Ouluun. Voit ostaa joko meno-paluulennon tai vaihtoehtoisesti vain yhdensuuntaisen lennon, jos mielit vierailla myös jossain naapurikaupungeista ja palata sen kautta takaisin. Tiesitkö, että kauttamme voit varata myös hotellimajoituksen sekä vuokrata auton? Kaikki on tehty niin helpoksi, että lomalle lähtö on yhtä leikkiä. Millaisessa hotellissa sinä tykkäät nukkua? Miltä kuulostaisi joku Oulun keskustan luksushotelleista? Vai yövytkö mieluummin halvassa hotellissa, jotta loma-aktiviteetteihin riittää enemmän rahaa? Kurkista myös ebookersin lyömättömät tarjoukset! Kannattaa pitää mielessä, että mitä kattavamman paketin kauttamme ostat, sitä enemmän saat alennuksia. Lentolippu Ouluun vie sinut ihanalle hemmottelulomalle kotimaahan!
Hinnat ja verot: Hinnat on haettu Ebookersin sivuilta ja ne päivittyvät joka päivä. Hinnat sisältävät verot ja muut maksut, eivät kuitenkaan lentoyhtiöiden matkatavaramaksuja.
Muutokset/peruutukset: Muutokset ja peruutukset eivät ole mahdollisia. Jos lentoyhtiö sallii muutokset, Ebookers veloittaa palvelumaksuhinnastonsa mukaisen kulun. Lentoyhtiön omat kulut veloitetaan erikseen.
Muut ehdot: Aikataulut, hinnat ja säännöt voivat muuttua ilman eri ilmoitusta. Paikkoja rajoitetusti, kaikki hinnat ovat alkaen-hintoja. Lippuja ei voi muuttaa tai peruuttaa. Tarkista lipun säännöt ennen varaamista.