Matka Bryssel
Bryssel - suklaata, laatuoluita ja meren antimia. Bryssel kutsuu itseään Euroopan pääkaupungiksi ja maailmaa nähneen sarjakuvasankari Tintin kotimaassa viihtyykin niin matkailijat kuin virkamiehetkin. Sekä EU:n, että Naton päämajat sijaitsevat Brysselissä. Brysselin sydämenä pidetään suurta Grande Place -aukiota, joka valaistaan iltaisin näyttävin värivaloin. Suurella aukiolla sijaitsee mm. kaupungintalo ja samaiselle aukiolle pystytetään joka joulu valtavan suuri joulukuusi, joka on useimmiten tuotu Suomesta. Aukion läheisyydessä sijaitsevat kuuluisat ostos- ja ravintolakadut, pitsiä, vohveleita, suklaata ja simpukoita on tarjolla kaikkialla. Kiven heiton päässä aukiolta sijaitsee myös Brysselin suosituin nähtävyys, Manneken Pis, pieni pissaava poika. Itse patsas on melko vaatimaton, mutta vaihtuvat vaatteet tekevät siitä ajankohtaisen ja mielenkiintoisen.
Hae muita lomamatkoja
Lento & hotelli * Sisältää verot, palvelumaksut sekä alla ilmoitetut alennukset
- Matka
- Helsinki, Suomi - Bryssel, Belgia
- Paluumatka
- la 27. maalis 2010 - ti 30. maalis 2010
- Matka
- matkustajat: 1
- yöt: 3
- Lennot
- liput: 1
- Hotelli
- huoneet: 1
- Edellinen
- Seuraava
Yleistä Asiakasarvio 2 arviota Rue Des Colonies 10, Brussels, 10000,8 kilometriä itään kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
Loistelias rakennus sijaitsee miellyttävästi Brysselin ydinkeskustassa ja tarjoaa yhdistelmän erinomaista palvelua, lämmintä vieraanvaraisuutta ja boutique-hotellin charmia. Tämä 4-tähden hotelli Brysselissä on kävelyetäisyydellä juna-asemasta ja vain lyhyen ajomatkan päässä lentokentältä. Lisäksi Brysselin ostos- ja business-alueet, ajanviettokohteet ja ravintolat ovat helposti saavutettavissa. Hotellissa on uudelleen sisustetut huoneet Wi-Fi-internet yhteydellä (Internetistä veloitetaan 1,60 / 1 tunti), baari, 24-tunnin vastaanotto, sanomalehtiä, hissi, tallelokerot, lämmitys, matkatavarasäilytys, konferenssitila, miellyttävä lounge hyvin varustetulla baarilla ja rauhallinen miellyttävä palvelu yhdistettynä ystävälliseen ilmapiiriin. Kaikki huoneet on kalustettu hyvällä maulla, ne ovat tilavia ja niissä on modernit varusteet. Ne on myös ilmastoituja samoin kuin myös kylpyhuoneet. Savuttomia huoneita ja pinnasänkyjä saatavana pyydettäessä.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös |
484,34€ yhteensä*
484,34€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
519,97€ yhteensä*
519,97€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
545,99€ yhteensä*
545,99€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
550,52€ yhteensä*
550,52€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
550,52€ yhteensä*
550,52€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
574,36€ yhteensä*
574,36€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
|---|---|---|---|---|---|---|
YleistäAsiakasarvio 1 arviota 7 Boulevard Adolphe Max, Brussels, 10000,6 kilometriä koilliseen kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
NH Atlanta on erinomainen 4 tähden hotelli Brysselin, Euroopan pääkaupungin keskustassa. Sen tyylikäs sisustus luo ainutlaatuisen ilmapiirin. Yhdessä henkilökunnan huomaavaisen palvelun kanssa se tekee kokemuksestasi unohtumattoman. 241 huonetta (ml. 14 sviittiä), savuttomat huoneet, puhelin, kaapeli-TV, maksullisia elokuvia, langaton internet-yhteys, minibaari, ilmastointi, hiustenkuivain, erilaisia tyynyjä (tukeva, pehmeä), vauvansänky, aamiainen seisovassa pöydässä, ympärivuorokautinen huonepalvelu.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
520,54€ yhteensä*
520,54€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
556,17€ yhteensä*
556,17€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
582,19€ yhteensä*
582,19€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
586,72€ yhteensä*
586,72€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
586,72€ yhteensä*
586,72€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
610,56€ yhteensä*
610,56€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
Yleistä Asiakasarvio 3 arviota rue Royale, 250, Brussels, 12101,5 kilometriä koilliseen kohteen Bryssel keskustasta
Kuvaus
Visit the city of Brussels in style and stay at the fashionable Hotel Bloom, where contemporary art and comfortable, trendy accommodation come together. Enjoy the airy, light atmosphere of the spacious guest rooms and unwind in the cushy interior. The unique concept of this modern establishment caters to a wide range of tastes. Step outside the main entrance to find yourself just around the corner from the magnificent cultural centre Botanique, next to the Botanical Garden. You can hop on a tram or metro to be whisked off into town and admire the wonderful, historical centre. From the grandeur of the Grand Place to the legendary Manneken Pis, this city never ceases to charm and impress. You wont want to skip a visit to the European Quarter, with its incredible buildings and surrounding parks. After a pleasant day, this extraordinary hotel will certainly draw you back to indulge in style and relaxation.
A EURO 5,50 city tax per night has to be paid at the hotel.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
514,97€ yhteensä*
514,97€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
* ei sisällä 16,50€ kulua, joka veloitetaan hotellissa |
550,60€ yhteensä*
550,60€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
* ei sisällä 16,50€ kulua, joka veloitetaan hotellissa |
576,62€ yhteensä*
576,62€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
* ei sisällä 16,50€ kulua, joka veloitetaan hotellissa |
581,15€ yhteensä*
581,15€ per henkilö*

604,99€ yhteensä*
604,99€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
* ei sisällä 16,50€ kulua, joka veloitetaan hotellissa |
Yleistä Asiakasarvio 3 arviota Leopoldstraat 9, Brussels, 10000,5 kilometriä itään kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
The Dominican Hotel is a destination for elegance in the centre of Brussels. Located behind the theatre La Monnaie, off the Grand Place, our Brussels design hotel offers stylish non-smoking rooms, a private courtyard and bustling Grand Lounge that combine to ensure indulgent hospitality. The award winning architects of FG Stijl have created an eclectic mix of design in both the interior and exterior - resulting in an array of new styles and experiences.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
650,52€ yhteensä*
650,52€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
686,15€ yhteensä*
686,15€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
712,17€ yhteensä*
712,17€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
716,70€ yhteensä*
716,70€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
716,70€ yhteensä*
716,70€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
740,54€ yhteensä*
740,54€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
Yleistä Asiakasarvio 2 arviota Boulevard Anspach 159 - 163, Brussels, 10000,2 kilometriä etelään kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
Eurostars Grand Place Hotel sijaitsee Brysselin sydämessä, vain muutaman askeleen päässä tunnetusta Grote Markt -suurtorista ja Brysselin historiallisesta keskuksesta. Eurostars Grand Place Hotel sijaitsee klassisessa rakennuksessa, joka on remontoitu nykyaikaiseen kuntoon. Hotellissa on uusinta teknologiaa ja kaikki mukavuudet vieraiden viihtymistä varten. Hotellin sisustuksessa on otettu pienetkin yksityiskohdat huomioon, ja se pyrkii tyydyttämään vieraiden kaikki tarpeet. Kaupungin kaupalliset alueet ovat hotellin lähellä. Myös linja-autoasema, rautatieasema ja metroasemat ovat kävelymatkan päässä. Euroopan unionin ja liike-elämän keskukset ovat lähettyvillä. Hotelli sopii erinomaisesti niin liikematkailijoiden kuin lomalaistenkin tarpeisiin.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös |
506,71€ yhteensä*
506,71€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
542,34€ yhteensä*
542,34€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
568,36€ yhteensä*
568,36€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
572,89€ yhteensä*
572,89€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
572,89€ yhteensä*
572,89€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
596,73€ yhteensä*
596,73€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
Yleistä Asiakasarvio 4 arviota Stroostraat 2-8, Brussels, 10000,8 kilometriä kaakkoon kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
Eurostars Sablon -hotelli on viehättävä hotelli Brysselin keskustassa, missä kulttuuri sekoittuu taiteeseen ja historia kohtaa tulevaisuuden. Hotellissa on modernit huoneet, joissa on maksuton Wi-Fi-internet-yhteys sekä kaikki neljän tähden hotellin tarjoamat mukavuudet. Rakennuksen klassisen julkisivun taakse kätkeytyy nykyaikainen sisustus ja kodikas ilmapiiri. Monipuoliset kokoushuoneet, joissa on loistavat palvelut, voi mukauttaa minkä tahansa kokouksen tai juhlan tarpeita vastaaviksi, olivatpa ne miten suuria tahansa. Nämä tilat on suunniteltu täyttämään vaativimmankin vieraan tarpeet ja ne on varusteltu viimeisimmällä audiovisuaalisella teknologialla. Paikka, jossa levätä ja mietiskellä, kiireisen Brysselin ollessa heti nurkan takana. Käytettävissä on myös tyylikkäästi sisustettu Cobra-baari, sauna sekä fitnesskeskus.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös |
499,26€ yhteensä*
499,26€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
534,89€ yhteensä*
534,89€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
560,91€ yhteensä*
560,91€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
565,44€ yhteensä*
565,44€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
565,44€ yhteensä*
565,44€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
589,28€ yhteensä*
589,28€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
Yleistä Asiakasarvio 1 arviota Avenue Louise 315, Brussels, 10503,1 kilometriä kaakkoon kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
Brussels Hotel tarjoaa loistavaa vieraanvaraisuutta hyvätasoisessa ympäristössä sekä perhehotellin arvot. Hotelli sijaitsee kuuluisalla Avenue Louisella, jonka varrelta voi löytää kaupungin mukavimmat boutiquet ja hotelli on vain kahden askelen päässä business-keskuksesta ja Bois de la Cambresta.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös |
466,78€ yhteensä*
466,78€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
502,41€ yhteensä*
502,41€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
528,43€ yhteensä*
528,43€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
532,96€ yhteensä*
532,96€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
532,96€ yhteensä*
532,96€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
556,80€ yhteensä*
556,80€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
Yleistä
Av. De Tervueren 134, Brussels, 1150
4,3 kilometriä itään kohteen Bryssel keskustasta
Kuvaus
Eurostars Montgomery on intiimi, rauhallinen luksusluokan boutique-hotelli n. 10 minuutin kävelymatkan päässä Parc du Cinquantenairen toisella puolella sijaitsevista EU-instituuteista. Hotellin kokenut henkilökunta on valmiina auttamaan sinua kaikissa matkailuun liittyvissä tarpeissasi riippumatta siitä, oletko liike- vai vapaa-ajan matkalla. Hotellilla on lastenvahtipalvelu, hierontapalveluja ja autonvuokrauspalvelu. Myös kokousten ja liiketapaamisten järjestämisessä saat henkilökunnalta apua. Sinun viihtymisesi on Eurostars Montgomeryn ilo.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
541,99€ yhteensä*
541,99€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
577,62€ yhteensä*
577,62€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
603,64€ yhteensä*
603,64€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
608,17€ yhteensä*
608,17€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
608,17€ yhteensä*
608,17€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
632,01€ yhteensä*
632,01€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
YleistäAsiakasarvio 3 arviota Rue Paul Spaak 15, Brussels, B-10002,5 kilometriä kaakkoon kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
Four Points by Sheraton Brussels is a charming and friendly hotel offering luxurious service. Conveniently located just off of Avenue Louise - an elegant shopping district and residential area on the edge of the old city - we pride ourselves on our hospitality and the special amenities that complement the 128 spacious guest rooms.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös With two new fully equipped meeting rooms, a recently renovated wellness center, and a peaceful garden, we are prepared to welcome both business and leisure travelers in a relaxing atmosphere. Whether your day is filled with meetings or sightseeing, La Vacherie - our Swiss restaurant - is the ideal place to unwind and enjoy superb dining. By day or night, Four Points by Sheraton Brussels is an ideal starting point to explore the town., Children 12 and under sleep free in existing room bedding. Rollaways, child rollaways and cribs may incur extra charges., For non-US hotels, rates confirmed in USD may be converted to local currency by the hotel at your time of stay, based on the exchange rate used by the hotel. Palvelut
|
604,36€ yhteensä*
604,36€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
639,99€ yhteensä*
639,99€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
666,01€ yhteensä*
666,01€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
670,54€ yhteensä*
670,54€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
670,54€ yhteensä*
670,54€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
694,38€ yhteensä*
694,38€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
YleistäTakaisin valikkoon Palaa ylösKuvaus
Thon Hotel Brussels City Centre on 4-tähden deluxe-hotelli, joka sijaitsee kauniin eurooppalaisen pääkaupungin sydämessä. Hotelli on lähietäisyydellä uudesta business-alueesta, lähellä World Trade Centeriä, Belgian hallintoaluetta ja Euroopan Parlamenttia. Tulip Inn Brussels Boulevard sijaitsee kauniin eurooppalaisen pääkaupungin sydämessä. Hotellista on suora yhteys kaupungin liike-elämän keskuksiin ja turistialueille.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Sijaitsee keskustassa, rautatieasema Gare du Nord 0.6 km, Moottoritie Exit E40 10 km, Messukeskus Heysel Expo 3 km, Royal Park 1.0 km, Grand Place 0.8 km, Avenue Louise 2.0 km. Palvelut
|
1254,37€ yhteensä*
1254,37€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
1290,00€ yhteensä*
1290,00€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
1316,02€ yhteensä*
1316,02€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
1320,55€ yhteensä*
1320,55€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
1320,55€ yhteensä*
1320,55€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
1344,39€ yhteensä*
1344,39€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
YleistäTakaisin valikkoon Palaa ylösKuvaus
it is a four star hotel with 193 room including 6 suites in the aristocratic and elegant heart of Brussels. Restaurant Il Cortile with typical Italian dishes. Located in the city centre of Brussels between the Royal Palace and the Instrumental Museum. The hotel is 5 minutes walking distance from the Grand Place Arenberg.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
557,71€ yhteensä*
557,71€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
593,34€ yhteensä*
593,34€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
619,36€ yhteensä*
619,36€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
623,89€ yhteensä*
623,89€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
623,89€ yhteensä*
623,89€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
647,73€ yhteensä*
647,73€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
YleistäAsiakasarvio 2 arviota HOLIDAYSTRAAT 7, BRUSSELS, 18317,8 kilometriä koilliseen kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
FULLY RENOVATED HOTEL - FREE WIFI The New Holiday Inn Brussels Airport hotel is located in the business area of the Brussels Airport , near to the NATO and offices of DHL, British Telecom, Cisco Systems, Hewlett Packard, Johnson Controls, Honeywell, Canon, Deloitte, Bayer, 3M, Toyota,a with complimentary shuttle bus on set times to these offices. The fully renovated Holiday Inn Brussels Airport hotel has the largest rooms (32 sq. meters) of all hotels at Brussels Airport. The hotel offers 14 meeting rooms with a maximum capacity of 500 people and 800 Sq. meters. Wireless internet is free of charge in the entire hotel! A scheduled free shuttle service from/to Brussels Airport and the hotel is available for our guests. Enjoy our bar-resto, the extensive Health & Leisure Club with INDOOR SWIMMING POOL , Jacuzzi, steam room and fitness. You can enjoy a real wellness weekend! Holiday Inn Brussels Airport is the perfect hotel when you want to visit the Eurantica Brussels Fair or Intensive Care in March, European Seafood Exposition in April or any other fairs in Brussels Expo.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
458,92€ yhteensä*
458,92€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
494,55€ yhteensä*
494,55€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
520,57€ yhteensä*
520,57€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
525,10€ yhteensä*
525,10€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
525,10€ yhteensä*
525,10€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
548,94€ yhteensä*
548,94€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
YleistäTakaisin valikkoon Palaa ylösKuvaus
Newly opened boutique hotel in the city center, ideally located for business and leisure. Cosmopolitan Brussels with its fine restaurants, trendy shops and cultural highlights at your doorstep. Spacious and elegant rooms, modern high-tech comfort and heartfelt hospitality for a stylish city break.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
559,84€ yhteensä*
559,84€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
595,47€ yhteensä*
595,47€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
621,49€ yhteensä*
621,49€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
626,02€ yhteensä*
626,02€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
626,02€ yhteensä*
626,02€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
649,86€ yhteensä*
649,86€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
YleistäAsiakasarvio 1 arviota CHAUSSEE DE CHARLEROI 38, BRUSSELS, 10602,0 kilometriä etelään kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
Holiday Inn Brussels City Centre sijaitsee Brysselin business-alueen keskustassa, lähellä eleganttia Avenue Louisea ja vain 15 minuutin matkan päässä lentokentältä. Hotellimme etuoikeutettu sijainti mahdollistaa käynnin kävellen monilla turistinähtävyyksillä kuten Grand Place, Kunikaallinen palatsi ja Modernin taiteen museo. Liikematkustajat arvostavat, että hotellin lähellä sijaitsevat Euroopan yhteisön laitokset, City Hall ja Brysselin pörssi. Hotellissa on 201 huonetta, joista 131 on savuttomia ja 4 isoa modernia sviittiä. Kaikissa huoneissa on Wi-Fi Internet-yhteys, suora puhelinlinja äänipostilla ja työpöytä. Ravintolamme "la Papelotte" ja sen bar-brasserie tarjoavat ihanteellisen paikan rentoutumiseen ja perinteisistä ja kansainvälisistä ruokalajeista nauttimiseen. Inn Brussels City Centre -hotellissa on 555 m® toimintatilaa tarkoitettu business-tapahtumiin, 10 kokoustilaa, jotka on varustettu Wi-Fi Internet-yhteydellä. Iso banketti-tilamme on hyvin joustava ja sitä voidaan muunnella eri tyyppisiin tilaisuuksiin sopivaksi, siihen mahtuu enimmillään 200 henkeä. Lukuisia urheilulaitoksia on tarjolla hotellin lähiympäristössä ja katetut pysäköintitilat ovat tarjolla hotellivieraille 24/7.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
494,53€ yhteensä*
494,53€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
530,16€ yhteensä*
530,16€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
556,18€ yhteensä*
556,18€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
560,71€ yhteensä*
560,71€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
560,71€ yhteensä*
560,71€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
584,55€ yhteensä*
584,55€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
YleistäTakaisin valikkoon Palaa ylösKuvaus
Dolce La Hulpe Brussels is located in a verdant environment only 15 km-9 miles- from the Brussels city centre and Brussels Airport.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös With an outstanding view of the forest all guest rooms integrate the year-round natural beauty of the surroundings into the interiors. Including 12 conference suites and 1 Sequoia suite- the accommodations offer the ultimate in modern appointments- ranging from free WIFI- voice-mail enabled direct-dial phones and cable television to the simple convenience of an oversized working desk. The meeting experience begins with a team of dedicated conference planners and audio-visual technicians at your service to customize any event. With 4448 Meters square -47878 square feet- of IACC certified superb meeting space including 23 meeting rooms- 12 colourful break-out rooms- refreshingly designed to enhance creativity and to encourage everyones participation and 2 auditoria- the choices are versatile and diverse. Continuous Refreshment Buffets as well as computers with free high speed Internet are available in the E-coffee. The main restaurant offers extensive breakfast- lunch and diner buffets as well as an a la carte section. The gourmet restaurant offers an inventive and fine dining with a local touch. The lounge bar provides the perfect setting for an aperitif as does the lobby bar with its terrace and views of the garden. The CINQ MONDES Spa invites you to discover a marvelous selection of treatments and well-being traditions marked by quality- authenticity and ceremony as well as its indoor pool- sauna- hammam and fitness room. Palvelut
|
702,40€ yhteensä*
702,40€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
* ei sisällä 2,70€ kulua, joka veloitetaan hotellissa |
738,03€ yhteensä*
738,03€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
* ei sisällä 2,70€ kulua, joka veloitetaan hotellissa |
764,05€ yhteensä*
764,05€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
* ei sisällä 2,70€ kulua, joka veloitetaan hotellissa |
768,58€ yhteensä*
768,58€ per henkilö*

792,42€ yhteensä*
792,42€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
* ei sisällä 2,70€ kulua, joka veloitetaan hotellissa |
YleistäAsiakasarvio 4 arviota Place Rogier, 3, Brussels, 12101,1 kilometriä koilliseen kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
Sheraton Brussels Hotel nousee korkealle Brysselin taivaanrannalle. Se on 4-tähden hotelli kaupungin business-keskuksen sydämessä. Olemme lyhyen kävelymatkan päässä Brysselin ostosalueilta samoin kuin uusitulta Grand Placelta. Sijaitsemme Brysselin keskustan kehällä ja Brussels North Station on vain viiden minuutin matkan päässä ja suora metroyhteys. Olemme hieno valinta sekä business- että lomamatkalle Euroopan pääkaupunkiin.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Hyvin varustetut mukavat huoneemme toivottavat sinut tervetulleeksi. Koe kuuluisa Palvelut
|
663,46€ yhteensä*
663,46€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
699,09€ yhteensä*
699,09€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
725,11€ yhteensä*
725,11€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
729,64€ yhteensä*
729,64€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
729,64€ yhteensä*
729,64€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
753,48€ yhteensä*
753,48€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
YleistäTakaisin valikkoon Palaa ylösKuvaus
Brussels, the capital of Europe, is a stunning destination for business travel. The Courtyard Brussels, one of the finest business hotels in Brussels, is perfectly located in Upper Town, minutes from the airport and downtown. NATO headquarters, Toyota Europe, 3M, ExxonMobil and other corporations are within 1 mile. As you step into our warm, sophisticated lobby, our knowledgeable personnel are at your service. Wireless high-speed Internet is available in all public areas and our 14 meeting rooms. Our modern business center features computers and a printer. Your guest room, stylishly furnished and bathed in natural light, offers a work desk with wired high-speed Internet, two-line phone and voice mail. Our new luxury bedding enhances your stay, along with satellite TV, mini-fridge and laptop-sized safe. Relax at our elegant Zinc Bar & Brasserie, and keep stress at bay in our 24-hour fitness center with sauna as you enjoy a productive stay in Belgium's premier city at our 4-star Brussels hotel near NATO.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
705,97€ yhteensä*
705,97€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
741,60€ yhteensä*
741,60€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
767,62€ yhteensä*
767,62€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
772,15€ yhteensä*
772,15€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
772,15€ yhteensä*
772,15€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
795,99€ yhteensä*
795,99€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
Yleistä
Bessenveldstraat 15, BRUSSELS ( DIEGEM ), DIEGEM, 1831
7,5 kilometriä koilliseen kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
The Pullman Brussels Airport Meeting Hotel is the perfect venue for your business trips and events. This modern hotel is located near to the international airport, NATO headquarters, Brussels Expo, the business village and the city center. It's the idealsolution for business trips and meetings. The hotel shuttle is available 24 hours a day for all guests and will get you to Brussels airport or one of the nearby business districts in just 5 minutes.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
586,42€ yhteensä*
586,42€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
622,05€ yhteensä*
622,05€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
648,07€ yhteensä*
648,07€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
652,60€ yhteensä*
652,60€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
652,60€ yhteensä*
652,60€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
676,44€ yhteensä*
676,44€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
YleistäTakaisin valikkoon Palaa ylösKuvaus
The Hotel Holiday Inn Brussels-Schuman *** European Institutions area *** offers you everything you are entitled to expect from a cosy hotel: A warm welcome, quality service and lots of other facilities. All 59 rooms, have been stylish decorated with Picasso reproductions. They all have air-conditioning, bath and/or shower, hairdryer, trouser press, safe, minibar, TV with in-house movie, coffee & tea facilities for free (in room only), telephone with direct external line **NEW** wifi: 12.50/day. In the morning a delicious breakfast buffet welcomes you in all its variety. Weather permitting, we pamper you at our breakfast terrace. In the evening, on the other hand, you are warmly invited to our Pablo bar and restaurant, or you can call on our room-service. For relaxation, we recommend our Mini-Gym. Its location near the city centre, amidst the European Authorities, its comfort as well as its customer-minded thinking, make Holiday Inn Brussels-Schuman the perfect destination for both businessman and tourist.
Takaisin valikkoon
Palaa ylös Palvelut
|
511,06€ yhteensä*
511,06€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
546,69€ yhteensä*
546,69€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
572,71€ yhteensä*
572,71€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
577,24€ yhteensä*
577,24€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
577,24€ yhteensä*
577,24€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
601,08€ yhteensä*
601,08€ per henkilö*
* Kokonaishinta sisältäen verot, palvelumaksut sekä ilmoitetut alennukset.
|
YleistäAsiakasarvio 2 arviota Rue d Assaut, 15, 1000 4020, BRUSSELS, 10000,7 kilometriä itään kohteen Bryssel keskustasta Kuvaus
NH Grand Place Arenberg is a 4 star hotel with 155 rooms located in Brussels historical and commercial district and just 300m from the famous Grand Place and the central station.