Tampere matkat

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:

Mitkä ovat Tampereen parhaat nähtävyydet?

Tampere on huippusuosittu matkakohde, jossa riittää nähtävää, koettavaa ja tekemistä kaikille. Laajinta tarjonta on kesällä, mutta eipä talvikaan pettymystä tuota. Alta löydät nähtävyyksiä Tampereelta kaikkiin vuodenaikoihin.

Lämpiminä vuodenaikoina Tampereen suosituin kohde on kiistatta keskustan luoteispuolella sijaitseva Särkänniemen huvipuisto. Hieman rauhallisempaa tunnelmaa löydät puolestaan esimerkiksi Pyhäjärven Viikinsaaresta ja keskustan puistoista. Ensin mainittuun pääset laivalla Laukontorilta. Tampereen ydinkeskustan tärkein nähtävyys on sen keskellä kuohuva Tammerkoski. Teollista toimintaa kosken ympärillä ei enää ole, mutta jylhät tehdasrakennukset on jätetty paikoilleen. Kokonaisuus on uniikki, ja ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Tampere on myös todellinen kulttuurikaupunki. Tarjolla on muun muassa lukuisia museoita, kymmenen ammattilaisteatteria sekä monipuolinen valikoima tapahtumia. Museoita löydät esimerkiksi museokeskus Vapriikista, jossa on muun muassa Kivimuseo, Mediamuseo Rupriikki, Pirkanmaan maakuntamuseo, Postimuseo, Suomen Jääkiekkomuseo, Suomen pelimuseo ja Tampereen luonnontieteellinen museo. Tunnetuimmat teatterit ovat puolestaan Tampereen teatteri ja Tampereen työväen teatteri. Myös tapahtumia riittää aivan joka makuun; suosituimpiin lukeutuvat ainakin musiikkia tarjoavat Tammerfest ja Blockfest. Sään ollessa sateinen tai kylmä, kannattaa huomioida myös Tampereen kylpylä. Se sijaitsee Naistenlahden rannassa, kävelyetäisyydellä keskustasta. Toinen hyvä vaihtoehto on etsiä menneisyyden aarteita Tampereen kirpputoreilta. Niitä on etenkin keskustan länsiosassa.

Mistä löydän parhaat pakettitarjoukset Tampereelle?

Halvimmat pakettimatkat Tampereelle löydät sivustomme hakukoneella. Jos haluat matkasi todelliseen pohjahintaan, samaan ebookersin varaukseen kannattaa valita kaikki matkalle tarvittavat palvelut, eli hotelli, lennot Tampereelle sekä mahdollinen vuokra-auto tai aktiviteetit. Kun varaat ne kaikki samaan matkapakettiin, voit säästää sen yhteishinnasta peräti . Mitä enemmän pakettiin varaa, sitä suuremman alennuksen sen hinnasta yleensä saa. Kun keskität varauksesi ebookersille, voit lisäksi kerätä rahanarvoista BONUS+-etua, kuten alennuksia matkatavaramaksuista.

Miten löydän edullisimmat Tampereen pakettimatkatarjoukset?

Pakettimatka on helppo koota sivustomme hakukoneella. Sinun tarvitsee vain kirjoittaa sen hakukenttään Tampere, lisätä matkasi päivät, ja valita haluamasi paketti, niin kone hakee sinulle automaattisesti halpoja matkapaketteja Tampereelle. ebookersilta löydät sekä hotellit, lennot että vuokra-autot Tampereelle aina markkinoiden kilpailukykyisimpään hintaan. Huomioi kuitenkin, että matkapaketin hintaan vaikuttaa aina myös valitun ajankohdan kysyntä- ja varaustilanne. Tästä johtuen parhaassa asemassa ovat ne, joiden matkapäivissä on edes hieman joustoa. Hakukoneellamme voit helposti selata Tampereen matkapakettien ja hotellien hintoja hyvinkin pitkältä ajanjaksolta. Usein se kannattaa: jo hieman eri matkapäivillä haluamasi paketin hinta voi pudota huomattavasti.

Voinko perua Tampereen pakettimatkan tai muuttaa sitä?

Kyllä voit. ebookers ainoastaan auttaa sinua varausten tekemisessä, ja varauksia voi aina muuttaa ja perua asianmukaisen lento-, hotelli- tai muun yrityksen ehtojen mukaisesti. Muista kuitenkin tutustua kaikkien matkapakettiisi sisältyvien palveluiden peruutusehtoihin huolellisesti jo ennen varauksen tekemistä. Jos päätät perua paketin tai osan siitä, ebookers perii sinulle maksettavasta hyvityssummasta pienen peruutusmaksun. Poikkeuksen muodostaa tilanne, jossa pakettiin sisältyvää palvelua ei pystytä tarjoamaan. Siinä tapauksessa palvelun hinta hyvitetään muutos- ja peruutusoikeuksista riippumatta aina täysimääräisenä. Tarkempia ohjeita ja lisätiedot voit lukea asiakaspalveluportaalistamme.

Usein kysyttyjä kysymyksiä kohteesta Tampere

Kuinka paljon lomamatkat kohteeseen Tampere maksavat?

Hakukoneellamme näet kohteen Tampere vain muutamalla klikkauksella. Löydät usein todella hyviä hintoja pakettimatkoille. Voit koota matkapaketin kohteeseen Tampere itse, löydät siihen taatusti juuri sinulle sopivat lennot, hotellin ja palvelut sinulle sopivaan hintaan. Edullisimmillaan matkat kohteeseen Tampere maksavat tällä hetkellä .

Miten saada halvat matkat kohteeseen Tampere vuonna 2024?

Vertailemalla eri hotelleja, lentoja ja palveluita ebookersin hakukoneella löydät halvat matkat. Eri lennoista, hotelleista ja vaikka autonvuokrauspalvelusta voit koota hetkessä oman matkasi kohteeseen Tampere. Varaaminen on helppoa, nopeaa ja turvallista. Asiakaspalvelumme auttaa sinua, jos sinulla on kysyttävää, joten ota rohkeasti yhteyttä.

Mikä on paras aika matkustaa kohteeseen Tampere?

Yleisesti niinä kuukausina kun kohde on suosittu ovat hinnat korkeimmat. Kohteen Tampere suosituimmat kuukaudet ovat . Muina aikoina matkailijoita on vähemmän. Yleensä tämä tarkoittaa, että todennäköisemmin silloin löydät kohteen Tampere halvat matkat, joskin täysin varmaa se ei ole. Joskus tietyt lomat tai tapahtumat, voivat aiheuttaa lyhyitä hintapiikkejä myös kuukausittaisten sesonkiaikojen ulkopuolella. Jos haluat saada varmimmin kohteen  Tampere, on hyvä olla joustava myös päivien suhteen.

Onko kannattavampaa ostaa kohteen Tampere pakettimatka eikä erikseen lentoja ja majoitusta?

Kun ostat kohteen pakettimatkan, voit säästää jopa % tai . Kun varaat pakettimatkan sen sijaan että varaisit lennot ja majoituksen erikseen vältyt ylimääräiseltä stressiltä, sillä lomamatkasi suunnittelu on helppoa ja vaivatonta, eikä sinun tarvitse huolehtia yksityiskohdista. Varattuasi lennon ja majoituksen kätevästi samasta paikasta, voit keskittyä itse matkaan ja loman odotukseen! Saat lisäksi lukittua nyt olevat hinnat, eikä budjetin kanssa tule yllätyksiä, jos vaikkapa hotellien hinnat ovat myöhemmin nousseet.

Voinko säästää auton vuokrassa jos vuokraan sen hotellin ja lennon yhteydessä?

Kyllä usein näin on. Kohteen Tampere pakettimatkat ovat yleensä halvempia kuin matkan osat erikseen. Kannattaa siis varata kaikki  kerralla autoa myöten. Alennusta voit saada kaikkiin yhdistelmiin. Yleisesti mitä enemmän pakettiin kuuluu, sitä enemmän voit saada alennusta.

Viihtyisiä hotelleita kohteessa Tampere

Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Tampere
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Halvat meno-paluu lennot Tampere

Hinnat haettu viimeisten 7 päivän aikana. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.