Lennot kohteesta Koh Tang

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Koh Tang – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Koh Tang – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Koh Tang lähellä

Song Saa Private Island

Song Saa Private Island

5 out of 5
Song Saa, Koh Rong Archipelago, Near Sihanoukville, Koh Ouen, Koh Kong
Hinta on 1 027 € per yö ajalle 12. huhtik. viiva 13. huhtik.
1 027 €
per yö
12. huhtik.–13. huhtik.
Song Saa Private Island sijaitsee lähellä kohdetta Lonely Beachin ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaiset hotellinjohtajan kutsut ja 2 ravintolaa.
10/10 Exceptional! (14 arvostelua)
"非常に雰囲気もお部屋もよかったが、高すぎる。 これだけの金額なら、モルディブの方がよい。"

Arvosteltu 17.7.2023

Song Saa Private Island
The Secret Garden Koh Rong

The Secret Garden Koh Rong

3.5 out of 5
Pagoda beach, Koh Rong
Hinta on 121 € per yö ajalle 5. huhtik. viiva 6. huhtik.
121 €
per yö
5. huhtik.–6. huhtik.
The Secret Garden Koh Rong sijaitsee lähellä kohdetta Coconut Beach. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ulkouima-allas ja ravintola.
9,6/10 Exceptional! (15 arvostelua)
"Beautiful place with amazing staff and food. So gorgeous. Make sure to wear deet to avoid getting sand flea bites."

Arvosteltu 24.3.2024

The Secret Garden Koh Rong
White Beach Bungalows

White Beach Bungalows

2.5 out of 5
Koh Tui Village, Koh Rong, Koh Kong
Hinta on 51 € per yö ajalle 25. huhtik. viiva 26. huhtik.
51 €
per yö
25. huhtik.–26. huhtik.
White Beach Bungalows sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Koh Tochin ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja baarin.
8,4/10 Very Good! (84 arvostelua)
"Vietimme 6 yötä ranta-bungalovissa, jossa tuuletin. Paratiisimainen näkymä terassin mukavista nojatuoleista. Hotellin sijainti, ympäristö, näkymät merelle, henkilökunta ja palvelut erinomaisia. Ravintolan ruoka kohtuullista. Lyhyt kävelymatka läheisen kylän ravintoloihin. Kylän läheisyydessä sijaitsevalta ..."

Arvosteltu 8.2.2020

White Beach Bungalows
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Palm Beach Bungalow Resort

Palm Beach Bungalow Resort

2.5 out of 5
Palm Beach, Preaek Svay Village, Koh Rong, Koh Kong
Hinta on 30 € per yö ajalle 8. huhtik. viiva 9. huhtik.
30 €
per yö
8. huhtik.–9. huhtik.
Palm Beach Bungalow Resort sijaitsee lähellä kohdetta Lonely Beachin ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä 2 ravintolaa ja 2 baaria.
8,2/10 Very Good! (43 arvostelua)
Rongin puhtain ranta
"Erinomainen host pariskunta! Hintatasoon nähden erityisen suositeltava."

Arvosteltu 16.4.2017

Palm Beach Bungalow Resort
Happy Elephant Bungalows

Happy Elephant Bungalows

1.5 out of 5
Koh Toch Village, Koh Rong, Koh Kong
Hinta on 20 € per yö ajalle 31. maalisk. viiva 1. huhtik.
20 €
per yö
31. maalisk.–1. huhtik.
Happy Elephant Bungalows sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Koh Tochin ranta. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja pyykinpesutilat.
7,2/10 Good! (16 arvostelua)
"La habitacion y el baño amplios y muy limpios(todos los dias lo limpaban) y todos los dias nos dejaban tambien agua y para hacernos el cafe. Todos los trabajadores muy amables y sonrientes y hay una terraza arriba donde subiamos a desayunar en la que se esta de lujo. Calidad /precio no se puede pedir ..."

Arvosteltu 29.12.2023

Happy Elephant Bungalows
Soon Noeng Resort

Soon Noeng Resort

3 out of 5
Koh Rong Sanloem, Koh Rong Sanloem, Koh Kong
Hinta on 29 € per yö ajalle 30. maalisk. viiva 31. maalisk.
29 €
per yö
30. maalisk.–31. maalisk.
Soon Noeng Resort sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Saraceninlahden ranta. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ravintolaa.
7/10 Good! (21 arvostelua)
Great location in the pear
"We had a great holiday in the room with seawiev. We had hot water in shower every day and we felt very safe there, no open-roof shower etc. which somebody else told they had (maybe in bungalow). Staff was very friendly and helpfull, although not everybody of them speak english."

Arvosteltu 27.12.2019

Soon Noeng Resort
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Botum Sakor
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.