Lennot kohteesta Jurta

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Jurta – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Jurta – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Jurta lähellä

Casa Real

Casa Real

3 out of 5
2 Pirin St., Sveti Vlas, Burgas
Casa Real sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Sveti Vlas keskusranta. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä ravintolan ja rantabaarin.
9,6/10 Exceptional! (6 arvostelua)
"Two years in a row I’ve stayed at this property, amazing location, great amenities and accommodation. Staff is very nice and easy to work with."

Arvosteltu 4.9.2023

Casa Real
Secrets Sunny Beach Resort & Spa - Adults Only

Secrets Sunny Beach Resort & Spa - Adults Only

4.5 out of 5
Sunny Beach, Sunny Beach, Burgas
Secrets Sunny Beach Resort & Spa - Adults Only sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Sunny Beach. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, 2 ulkouima-allasta ja 3 ravintolaa. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
9,2/10 Wonderful! (62 arvostelua)
"We booked for 4 nights as a couples break but loved it so much that we put our flights back 3 days and booked to stay a further 3 nights on the hotels.com app. Beds are hige and very comfortable. Room is huge and clean/ brand new condition. Very modern."

Arvosteltu 2.10.2023

Secrets Sunny Beach Resort & Spa - Adults Only
Best Western Plus Premium Inn

Best Western Plus Premium Inn

4 out of 5
Sunny Beach, Sunny Beach
Hinta on 50 € per yö ajalle 1. huhtik. viiva 2. huhtik.
50 €
per yö
1. huhtik.–2. huhtik.
Best Western Plus Premium Inn sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Sunny Beach. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaiset teemapuistokuljetukset ja 2 baaria.
8,8/10 Excellent! (103 arvostelua)
"Siistiä ja loistava/monipuolinen aamupala. Ilmastoinnin puuttuminen ja allasalueen pienuus toivat miinusta. Ihan perus ok hotelli. En kyllä viikkoa olisi jaksanut syödä buffetruokaa. Henkilökunta ystävällistä. Lokakuussa vain koko Sunny Beach ihan kuollut."

Arvosteltu 23.10.2019

Best Western Plus Premium Inn
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Grand Hotel Pomorie

Grand Hotel Pomorie

4.5 out of 5
Prof. Stoyanov Street 5, Pomorie
Hinta on 121 € per yö ajalle 3. huhtik. viiva 4. huhtik.
121 €
per yö
3. huhtik.–4. huhtik.
Grand Hotel Pomorie sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Pomorien keskusranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,4/10 Very Good! (59 arvostelua)
huonoin valinta ikinä
"ei missä tapauksessa viidentähden hotelli henkilökunnan kielitaito erittäin huono"

Arvosteltu 15.7.2016

Grand Hotel Pomorie
Royal Bay Hotel – All Inclusive

Royal Bay Hotel – All Inclusive

4 out of 5
Elenite Resort, 8259, Elenite
Royal Bay Hotel – All Inclusive sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Eleniten ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ulkouima-altaan.
4/10 (3 arvostelua)
"Полностью оправдывает потраченные средства"

Arvosteltu 27.9.2019

Royal Bay Hotel – All Inclusive
Aqua Paradise Resort - Hotel & Aquapark - All Inclusive

Aqua Paradise Resort - Hotel & Aquapark - All Inclusive

4 out of 5
8238 Nessebar, Nessebar, Burgas
Aqua Paradise Resort - Hotel & Aquapark - All Inclusive sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Aqua Paradisen vesipuisto. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja 3 ravintolaa.
Aqua Paradise Resort - Hotel & Aquapark - All Inclusive
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Jurta
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.