Lennot kohteesta Varadero

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Varadero – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Varadero – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Varadero lähellä

Casa BettyMar

Casa BettyMar

3 out of 5
27 #107, 1st. Av. & 2nd. Av., Varadero, Cárdenas, Matanzas
Hinta on 55 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
55 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Casa BettyMar sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Varaderon ranta. Majoituspaikassa on saatavilla aamiainen (lisämaksusta) ja kuivapesulapalvelu.
10/10 Exceptional! (2 arvostelua)
"Betty was extraordinarily kind and comprehensive with us, because we had some troubles with the payment process. Her place is super quite and really well located. Very clean and comfortable. Thank you, Betty! We will look for your place, next time in Varadero!"

Arvosteltu 26.11.2022

Casa BettyMar
Hostal Selfa

Hostal Selfa

2.5 out of 5
Calle 27 #105-A e/ 1 & 2, Varadero, Cárdenas, Matanzas
Hinta on 40 € per yö ajalle 2. toukok. viiva 3. toukok.
40 €
per yö
2. toukok.–3. toukok.
Hostal Selfa on saanut hyvää palautetta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Varaderon ranta. Majoituspaikassa on saatavilla Wi-Fi yleisissä tiloissa (lisämaksusta).
9,6/10 Exceptional! (79 arvostelua)
"Die Unterkunft und das Frühstück waren sehr gut. Selfa und ihr Mann haben uns immer geholfen, wenn wir etwas brauchten oder Fragen hatten. Danke noch einmal."

Arvosteltu 1.4.2024

Hostal Selfa
Varadero D'Amelia

Varadero D'Amelia

3 out of 5
3ra Avenida No.106 entre 42 y 43, Varadero, Matanzas
Hinta on 56 € per yö ajalle 2. toukok. viiva 3. toukok.
56 €
per yö
2. toukok.–3. toukok.
Varadero D'Amelia sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Las 8000 Taquillasin puisto ja ostoskeskus. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi golfkentän, rantabaarin ja kattoterassin.
9,6/10 Exceptional! (33 arvostelua)
hébergement bien situé pas loin de la plage
"hébergement bien situé (central) pas loin de la plage, chambre spacieuse, propre, confortable avec un grand lit double, avec prises électriques, réfrigérateur. petit déjeuner complet servi dans la cuisine. Accès à la belle terrasse (rooftop) qui offre une vue magnifique sur la mer. Très bien situé ..."

Arvosteltu 12.3.2024

Varadero D'Amelia
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Casa de Betty and Jorge

Casa de Betty and Jorge

3 out of 5
#108A 31, Varadero
Hinta on 56 € per yö ajalle 19. huhtik. viiva 20. huhtik.
56 €
per yö
19. huhtik.–20. huhtik.
Casa de Betty and Jorge on saanut loistavaa palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Varaderon ranta. Majoituspaikassa on saatavilla aamiainen (lisämaksusta) ja pyykinpesutilat.
9,2/10 Wonderful! (39 arvostelua)
"I would recommend this casa particulare to all who would listen, unless they want to shell out 10x as much per night for an inclusivo. (I can't drink that much.)"

Arvosteltu 28.2.2024

Casa de Betty and Jorge
Casa Elena y Leslie

Casa Elena y Leslie

2.5 out of 5
Calle 58 # 212 e/ 2nd & 3rd, Varadero, Varadero, Matanzas
Hinta on 62 € per yö ajalle 24. huhtik. viiva 25. huhtik.
62 €
per yö
24. huhtik.–25. huhtik.
Casa Elena y Leslie sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Josone Park. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen omatoiminen pysäköinti ja kuivapesulapalvelu.
9,2/10 Wonderful! (45 arvostelua)
"The room was great and the breakfast abundant and very tasty. Very convenient location close to the beach and restaurants."

Arvosteltu 6.4.2024

Casa Elena y Leslie
Casa Ileana y Ray

Casa Ileana y Ray

2.5 out of 5
Street 41 #108 / 1st & 2nd, Varadero, Varadero, Matanzas
Hinta on 61 € per yö ajalle 24. huhtik. viiva 25. huhtik.
61 €
per yö
24. huhtik.–25. huhtik.
Casa Ileana y Ray sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Las 8000 Taquillasin puisto ja ostoskeskus. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen omatoiminen pysäköinti, aamiainen (lisämaksusta) ja kuivapesulapalvelu.
9/10 Wonderful! (17 arvostelua)
"Ileana et Ray sont des hôtes charmants, serviables et hospitaliers. L'appartement était propre et confortable, à part quelques bruits de la route et des voisins, principalement parce que les fenêtres n'ont pas de vitres, juste des volets, ce qui n'est pas inhabituel pour les propriétés de la région. ..."

Arvosteltu 2.1.2024

Casa Ileana y Ray
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Varadero
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.