Lennot kohteesta Sousse

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Sousse – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Sousse – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Sousse lähellä

TUI BLUE Scheherazade Adults Only - All Inclusive

TUI BLUE Scheherazade Adults Only - All Inclusive

4 out of 5
Bloulevard du 14 Janvier, Sousse
Hinta on 133 € per yö ajalle 20. huhtik. viiva 21. huhtik.
133 €
per yö
20. huhtik.–21. huhtik.
TUI BLUE Scheherazade Adults Only - All Inclusive sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Soussen ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaiset hotellinjohtajan kutsut.
8,8/10 Excellent! (37 arvostelua)
"Na"

Arvosteltu 14.11.2023

TUI BLUE Scheherazade Adults Only - All Inclusive
Mövenpick Resort & Marine Spa Sousse

Mövenpick Resort & Marine Spa Sousse

5 out of 5
Boulevard du 14 Janvier, P.O.box 114, Sousse
Hinta on 130 € per yö ajalle 3. toukok. viiva 4. toukok.
130 €
per yö
3. toukok.–4. toukok.
Mövenpick Resort & Marine Spa Sousse on saanut hyvää palautetta huonepalvelustaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Soussen ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen valet-pysäköinnin ja 2 ulkouima-allasta.
7,8/10 Good! (526 arvostelua)
Erittäin hyvä hotelli lähellä rantaa
"Ystävällinen henkilökunta, tilava ja siisti huone, loistava aamiainen."

Arvosteltu 8.4.2018

Mövenpick Resort & Marine Spa Sousse
Jaz Tour Khalef

Jaz Tour Khalef

5 out of 5
Boulevard du 14 Janvier, 4051, Sousse
Jaz Tour Khalef sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Soussen ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ulkouima-allasta.
7,6/10 Good! (127 arvostelua)
"Weather was amazing location and beach was great too"

Arvosteltu 12.4.2024

Jaz Tour Khalef
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Occidental Sousse Marhaba

Occidental Sousse Marhaba

4 out of 5
Boulevard 14 Janvier 2011, Sousse
Hinta on 88 € per yö ajalle 25. huhtik. viiva 26. huhtik.
88 €
per yö
25. huhtik.–26. huhtik.
Occidental Sousse Marhaba sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Soussen ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ulkouima-allasta.
7,6/10 Good! (38 arvostelua)
"Clean and convenient location."

Arvosteltu 14.4.2024

Occidental Sousse Marhaba
Sousse Pearl Marriott Resort & Spa

Sousse Pearl Marriott Resort & Spa

5 out of 5
Avenue Abdelhamid El Kadhi, La Corniche, Sousse
Hinta on 86 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
86 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Sousse Pearl Marriott Resort & Spa sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Soussen ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen valet-pysäköinnin.
7,6/10 Good! (147 arvostelua)
"Un albergo ottimo nei servizi con uno staff eccellente, bisognerebbe curare i dettagli della stanza per quello che costano, e farbtrovare tutto il necessario senza doverlo richiedere. In una zona sicura ed accessibile a tutti i locali di cui si necessita"

Arvosteltu 19.2.2024

Sousse Pearl Marriott Resort & Spa
Riadh Palms Resort & Spa

Riadh Palms Resort & Spa

4 out of 5
Avenue 14 Janvier, Sousse
Hinta on 52 € per yö ajalle 24. huhtik. viiva 25. huhtik.
52 €
per yö
24. huhtik.–25. huhtik.
Riadh Palms Resort & Spa sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Soussen ranta. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja 3 ravintolaa.
5,6/10 (187 arvostelua)
Séjour agréable
"Accueil, service de restauration, literie impeccable divers services disponibles ( halte garderie salle de sport...) Personnel bienveillant. Hôtel sympathique emplacement parfait en plein centre de Sousse. Il est temps de rafraîchir l'hôtel et certains meubles ( chambre) sinon dans l'ensemble chambre ..."

Arvosteltu 20.2.2024

Riadh Palms Resort & Spa
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Sousse
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.