Lennot kohteesta Himarë

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Himarë – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Himarë – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Himarë lähellä

Amare Hotel

Amare Hotel

3 out of 5
Amare Road, Himarë, Vlorë County
Amare Hotel sijaitsee lähellä kohdetta Drymades Beach. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
10/10 Exceptional! (1 arvostelu)
Flott hotell med fin utsikt og basseng
"Flott hotell med god utsikt. Vi hadde leiebil, som gjorde det enkelt å ta seg til strendene i området. Men det går fint an å nyte noen dager ved bassengkanten på hotellet. Hyggelig vert. Frokosten er helt ok."

Arvosteltu 23.9.2023

Amare Hotel
Geo & Art Boutique Hotel

Geo & Art Boutique Hotel

3 out of 5
Stefanel, Himarë, Vlorë
Geo & Art Boutique Hotel on saanut loistavaa palautetta rantasijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Himaren linna. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä ravintolan ja baarin.
9/10 Wonderful! (45 arvostelua)
"The hotel decoration so unique love it. Lovely staff. Close to lots dinning right across from himare beach, one the best beaches we have been here in albania . Room view was spectacular"

Arvosteltu 10.10.2023

Geo & Art Boutique Hotel
Rapos Resort Hotel

Rapos Resort Hotel

4 out of 5
Potam, Himarë
Rapos Resort Hotel sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Himaren linna. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9/10 Wonderful! (16 arvostelua)
"Personnel accueillant, au top Place de parking Très grande piscine avec suffisamment de transat. Les seuls petits bemols de cet hotel sont la salle de bain, qui est un peu dans son jus; et on pourrait esperer une bouteille d'eau offerte dans la chambre pour un 5*"

Arvosteltu 28.7.2023

Rapos Resort Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Vila Blu Inn

Vila Blu Inn

2.5 out of 5
Stefanel, Himarë
Hinta on 55 € per yö ajalle 29. maalisk. viiva 30. maalisk.
55 €
per yö
29. maalisk.–30. maalisk.
Vila Blu Inn sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Himaren linna. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaiset rantakuljetukset ja baarin.
9/10 Wonderful! (17 arvostelua)
"Der Ausblick auf die Bucht von Himare ist Traumhaft, sehr großes und schönes Zimmer wir haben uns sehr wohl gefühlt können die Unterkunft sehr empfehlen."

Arvosteltu 17.8.2023

Vila Blu Inn
Hotel Te Stefi

Hotel Te Stefi

3 out of 5
Qeparo Beach, Qeparo, Himarë, Vlorë County
Hinta on 79 € per yö ajalle 29. maalisk. viiva 30. maalisk.
79 €
per yö
29. maalisk.–30. maalisk.
Hotel Te Stefi sijaitsee lähellä kohdetta Porto Palermon linna. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
8/10 Very Good! (3 arvostelua)
We'll be back, for sure!
"Nice apartment hotel right on the family-friendly beach. Clean and with good standard, coupled with friendly staff and great restaurant serving tasty food with local ingredients."

Arvosteltu 30.6.2019

Hotel Te Stefi
Drymades Inn Resort

Drymades Inn Resort

3 out of 5
Rruga Perivolo, Himarë, Qarku i Vlorës
Drymades Inn Resort sijaitsee lähellä kohdetta Drymades Beach. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
4,2/10 (7 arvostelua)
"Direct access to the beach including sun beds and umbrellas is the only good thing about this place. Overall the whole hotel and area is still under construction and preparing for high season, e.g. beach area wasn’t fully ready to be used and there is a lot of construction work. (Don’t be surprised ..."

Arvosteltu 2.6.2023

Drymades Inn Resort
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Himarë
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.