Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

10 levynkansista tuttua kohdetta

By Antti Laine on 17/07/2019 in Intohimo

Ennen verkon suoratoistopalveluita musiikki ostettiin CD- ja LP-levyinä, joiden kannet olivat kuvataidetta parhaimmillaan. Itse asiassa rock-, punk- ja popmusiikin historiasta löytyy lukemattomia bändejä, joita muistellessa mieleen piirtyy väistämättä jokin levynkannen valokuva. Monet näistä kuvista on napattu melkoisen yllättävissä paikoissa. Osa löytyy metropolien sykkeestä, toiset taas kaukana kaikesta.

Pink Floyd, Animals – Battersean voimalaitos, Yhdistynyt kuningaskunta

Tässä kannessa näkyy Lontoon keskustassa sijaitseva Battersean hiilivoimalaitos sekä sen piippujen ohi lipuva sianmuotoinen heliumilmapallo. Kuvan on suunnitellut Pink Floydia 70-luvulla johtanut Roger Waters. Sitä varten otettiin useita valokuvia, jotka yhdistettiin kannessa näkyväksi kokonaisuudeksi.

The Clash, Combat Rock – Bang Sue, Bangkok

Tämä suosittu albumi jäi The Clash -yhtyeen alkuperäiskokoonpanon viimeiseksi. Kannen kuva on napattu yhtyeen Aasian-kiertueella, jonka aikana se vieraili Thaimaan ohella myös Japanissa, Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Hongkongissa. Rauhallinen junarata löytyi Bangkokin laitamilta, läheltä yhtyeen silloista majapaikkaa.

Echo & the Bunnymen, Porcupine – Gullfoss, Islanti

Liverpoolista ponnistanut Echo & the Bunnymen lukeutuu post-punk -tyylin maineikkaimpiin edustajiin. Vuonna 1982 kovassa nosteessa ollut yhtye teki radikaalin vedon, ja päätti kuvata uuden Cutter-singlensä videon saarivaltakunnan sijaan hyisessä Islannissa. Päätös lienee ollut oikea, sillä Islannin jäinen maisema päätyi videon ohella myös Porcupine-albumin kanteen.

Oasis, (What's The Story) Morning Glory?– Berwick Street -katu, Lontoo

Tämä vuonna 1995 ilmestynyt albumi puski Oasiksen ja samalla koko brittipop-genren hurjaan nosteeseen. Kannen kuva on napattu Lontoon Sohossa sijaitsevalla Berwick Streetillä. Vielä 90-luvulla sen varret olivat täynnä levykauppoja, nykyisin niitä on huomattavasti vähemmän.

Bob Dylan, The Freewheelin' Bob Dylan – Jones Street- ja West 4th Street -katujen risteys, New York

Tämä albumi tunnetaan ennen muuta sen ensimmäisestä kappaleesta, Blowing in the Wind. Kannen kuvassa näkyy New Yorkin Manhattanilla sijaitseva West Villagen kaupunginosa kauan ennen sen myöhempää keskiluokkaistumista. Kuva on vuodelta 1963, jolloin Dylan asui kivenheiton päässä tästä risteyksestä.

The Eagles, Hotel California – The Beverly Hills Hotel, Los Angeles

60- ja 70-luvuilla tässä kansikuvassa näkyvä The Beverly Hills Hotel majoitti rockmaailman kermaa. Touhu oli siinä määrin villiä, että hotellia pidettiin melkeinpä hedonismin temppelinä. Eaglesin rumpali Don Henleyn mukaan Hotel California -albumille nimen antanut kappale käsittelee muun muassa rappiota, ahneutta ja amerikkalaisen unelman varjopuolia. Kansikuva ei siis liene sattumanvarainen.

The Beach Boys, Pet Sounds – San Diegon eläintarha, Kalifornia

Vuonna 1966 The Beach Boysin musiikki oli jo kaukana tavanomaisesta, mutta uuden albumin nimen ja kuvan piti silti täsmätä. Eläinteemainen nimi vaati siis eläinteemaisen kuvan. Lyhyen pohdinnan jälkeen sitä lähdettiin ottamaan läheisen eläintarhan vuohiaitaukselle. Parhaiten kuvan tunnelmaa täydentää vasta seuraavalle levylle päätynyt Beach Boys -teos, "Barnyard".

Led Zeppelin, Physical Graffiti – 96-98 St. Mark's Place -katu, New York

Manhattanin East Villagessa sijaitseva St. Mark's Place ei ole enää yhtä boheemi kuin 70-luvulla, mutta yöelämää sen varsilta ei edelleenkään puutu. Myös Led Zeppelinin albumin kansissa ja Rolling Stonesin videolla nähty kivirakennus on edelleen olemassa. Näiden bändien ystäville rakennus tuo taatusti mieleen muiston tai pari.

Beastie Boys, Paul's Boutique – Ludlow Street- ja Rivington Street -katujen risteys, New York

Beastie Boysin toisen albumin kanteen kuvattu (ja sille nimen antava) Paul's Boutique ei koskaan ollut todellinen kauppa, mutta muutoin tämä kansi on New Yorkia aidoimmillaan. Paul's Boutique -nimeen tykästynyt bändi teki kannessa näkyvän kyltin itse ja päätyi kiinnittämään sen Lee's Sporting Goods -kyltin paikalle Jeremy Shatanin kuvattavaksi.

The Beatles, Abbey Road – Abbey Road -katu, Lontoo

The Beatles-yhtyettä suojatiellä esittelevä Abbey Road -levynkansi on todellinen klassikko. Sen kuva on napattu Lontoon St John’s Woodissa sijaitsevalla Abbey Roadilla, aivan legendaarisen Abbey Road Studios -levytysstudion edessä. Kannessa näkyvästä suojatiestä napataan joka päivä lukemattomia fanikuvia.

 

 

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0