Lennot kohteesta Nunda

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Nunda – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Nunda – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Nunda lähellä

Letchworth Farm Guesthouses

Letchworth Farm Guesthouses

4 out of 5
8983 Oakland Rd, Nunda, NY
Hinta on 327 € per yö ajalle 3. kesäk. viiva 4. kesäk.
327 €
per yö
3. kesäk.–4. kesäk.
Letchworth Farm Guesthouses sijaitsee lähellä kohdetta Letchworth State Park. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
10/10 Exceptional! (7 arvostelua)
"Beautiful view, very peaceful and relaxing. Highly recommend."

Arvosteltu 14.4.2024

Letchworth Farm Guesthouses
Nunda Ranch lähellä Letchworth State Park

Nunda Ranch lähellä Letchworth State Park

Nunda, NY
Tämä loma-asunto tarjoaa esimerkiksi sisäuima-altaan, kuumavesialtaan ja pelihallin/-huoneen. Loma-asunnossa tarjoaa asiakkaiden käyttöön esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden ja yksityisen uima-altaan.
9,6/10 Exceptional! (30 arvostelua)
Eclipse at Nunda Ranch
"We stayed here mostly to see the eclipse. Unfortunately Mother Nature did not cooperate. Property is well maintained and has all the basic needs. Pool, sauna, hot tub and jacuzzis were appreciated after days spent at Niagara Falls and Letchworth park. House layout is a little quirky, but no big deal. ..."

Arvosteltu 14.4.2024

Nunda Ranch lähellä Letchworth State Park
Hampton Inn Hornell

Hampton Inn Hornell

2.5 out of 5
1060 State Route 36, Hornell, NY
Hinta on 146 € per yö ajalle 10. kesäk. viiva 11. kesäk.
146 €
per yö
10. kesäk.–11. kesäk.
Hampton Inn Hornell sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta St. James Hospital. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9,4/10 Exceptional! (81 arvostelua)
5 stars from us
"Loves it, would definitely recommend and will go back!"

Arvosteltu 28.5.2024

Hampton Inn Hornell
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Microtel Inn & Suites by Wyndham Warsaw

Microtel Inn & Suites by Wyndham Warsaw

3 out of 5
287 North Main Street, Warsaw, NY
Hinta on 105 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
105 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Microtel Inn & Suites by Wyndham Warsaw on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja kuntosalin.
9/10 Wonderful! (542 arvostelua)
"Hotel was clean modern"

Arvosteltu 27.5.2024

Microtel Inn & Suites by Wyndham Warsaw
Ranch-Hand Cabin Near Letchworth State Park

Ranch-Hand Cabin Near Letchworth State Park

Nunda, NY
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Nunda. Lähellä sijaitsee Swain Ski Center, joka on suosittu nähtävyys.
8,8/10 Excellent! (7 arvostelua)
Ranch
"It was the most peaceful time we spent. We enjoyed the staff and especially the horses. My girlfriend loved everything"

Arvosteltu 26.8.2023

Ranch-Hand Cabin Near Letchworth State Park
Quality Inn Geneseo

Quality Inn Geneseo

2.5 out of 5
4242 Lakeville Rd, Geneseo, NY
Quality Inn Geneseo on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta State University of New York-Geneseo (yliopisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja kuntosalin. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu hihnattomaan ulkoiluun tarkoitettu alue.
8,8/10 Excellent! (690 arvostelua)
"Not as nice as its sister property next-door. Minimal staffing, no frills, but comparable in quality for a much lower price."

Arvosteltu 22.5.2024

Quality Inn Geneseo
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Nunda
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.