Lennot kohteesta Ronne

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Ronne – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Ronne – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Ronne lähellä

Penalhuzet

Penalhuzet

2.5 out of 5
Stampen vej 2, hus 30, Ronne
Hinta on 134 € per yö ajalle 23. huhtik. viiva 24. huhtik.
134 €
per yö
23. huhtik.–24. huhtik.
Penalhuzet sijaitsee lähellä kohdetta Bornholms Golf Klub. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
9,6/10 Exceptional! (31 arvostelua)
"This was a beautiful setting. Quiet and relaxing. I would definitely stay here again."

Arvosteltu 24.9.2023

Penalhuzet
Fredensborg Badehotel

Fredensborg Badehotel

4 out of 5
Strandvejen 116, Ronne
Hinta on 235 € per yö ajalle 8. toukok. viiva 9. toukok.
235 €
per yö
8. toukok.–9. toukok.
Fredensborg Badehotel sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Puolustusmuseo. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9/10 Wonderful! (128 arvostelua)
"Fint och fräscht, bra service, men saknade möjlighet att köpa lättare kvällsmat, t.ex en smörgås till rummet"

Arvosteltu 14.9.2023

Fredensborg Badehotel
Griffen Spahotel

Griffen Spahotel

4 out of 5
Nordre Kystvej 34, Ronne
Hinta on 185 € per yö ajalle 20. huhtik. viiva 21. huhtik.
185 €
per yö
20. huhtik.–21. huhtik.
Griffen Spahotel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Den Bornholmske Diamant Spa. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,8/10 Excellent! (625 arvostelua)
Super nice
"Trevligt spa-hotell"

Arvosteltu 11.4.2024

Griffen Spahotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Hotel Skovly

Hotel Skovly

3 out of 5
Nyker Strandvej 30, Ronne
Hinta on 122 € per yö ajalle 17. huhtik. viiva 18. huhtik.
122 €
per yö
17. huhtik.–18. huhtik.
Hotel Skovly sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Hasle Lystskov Syd For Hasle By. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
8,8/10 Excellent! (330 arvostelua)
Hyggeligt og god beliggendhed
"Hyggeligt og god beliggenhed service i top. Rigtigt god morgen buffet med hjemmebagt brød og marmelade…"

Arvosteltu 2.4.2024

Hotel Skovly
Sverres Hotel

Sverres Hotel

2.5 out of 5
Snellemark 2, Ronne, Bornholm
Sverres Hotel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Bornholm Visitor Centre. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,4/10 Very Good! (662 arvostelua)
Godt hotel med central beliggenhed
"Dejligt ophold på Sverres Hotel i Rønne. Perfekt lokation - kun 5 min. gang fra færgeterminalen. Super service og meget venligt personale Absolut et besøg eller genbesøg værd"

Arvosteltu 1.4.2024

Sverres Hotel
Hotel Rønne H

Hotel Rønne H

2.5 out of 5
1 Munch Petersens Vej, Ronne
Hinta on 146 € per yö ajalle 17. huhtik. viiva 18. huhtik.
146 €
per yö
17. huhtik.–18. huhtik.
Hotel Rønne H sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Bornholm Visitor Centre. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen valet-pysäköinti ja aamiainen (lisämaksusta).
7,2/10 Good! (5 arvostelua)
Ok hotel til overnatning.
"Et ok lille hotel til overnatning. Venligt personale. Lidt trangt på badeværelset."

Arvosteltu 31.3.2024

Hotel Rønne H
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Ronne
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.