Lennot kohteesta Houlton

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Houlton – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Houlton – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Houlton lähellä

Remote Hunting Cabin in Northern Maine - Moose's Den

Remote Hunting Cabin in Northern Maine - Moose's Den

Linneus, ME
Hinta on 187 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
187 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Yövy tässä mökissä kohteessa Houlton. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kaapeli-/satelliittitelevisiosta ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä.
10/10 Exceptional! (3 arvostelua)
Getaway
"Very clean and comfortable. Very nice and accommodating hosts on site. We weren’t expecting such nice accommodations in such a remote location Will return"

Arvosteltu 26.3.2023

Remote Hunting Cabin in Northern Maine - Moose's Den
Northern Maine Lake Cottage sleeping 8

Northern Maine Lake Cottage sleeping 8

Linneus, ME
Yövy tässä mökissä kohteessa Houlton. Nauti patioista, huoneessa olevasta kahvinkeittimestä ja huoneessa olevasta takasta.
10/10 Exceptional! (9 arvostelua)
Beautiful setting!
"House is quaint. Enjoyed the wood stove after sitting on the deck playing games on a beautiful autumn day. One brave soul even took the paddle board out around the nearby island to get sunset pictures. Our host was very responsive to our questions. Would stay again if ever in Northern Maine. Would ..."

Arvosteltu 2.11.2023

Northern Maine Lake Cottage sleeping 8
Lantern Lane, New Apartment with Snowmobile Trail Access. 6 minutes to Houlton

Lantern Lane, New Apartment with Snowmobile Trail Access. 6 minutes to Houlton

Linneus, ME
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja patioista.
10/10 Exceptional! (1 arvostelu)
Work Visit
"I was in the area for work and wanted a clean safe place to stay. This place was perfect. Definitely keep it in mind for a snowmobile destination!"

Arvosteltu 31.5.2024

Lantern Lane, New Apartment with Snowmobile Trail Access. 6 minutes to Houlton
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Iveys Motor Lodge Houlton

Iveys Motor Lodge Houlton

2.5 out of 5
241 North Road, I-95 and Route 1, Houlton, ME
Hinta on 145 € per yö ajalle 5. kesäk. viiva 6. kesäk.
145 €
per yö
5. kesäk.–6. kesäk.
Iveys Motor Lodge Houlton on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Houlton Regional Hospital. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
8,6/10 Excellent! (499 arvostelua)
"Very Comfortable Stay,Fantastic Service‼️😊"

Arvosteltu 28.5.2024

Iveys Motor Lodge Houlton
Shiretown Inn & Suites

Shiretown Inn & Suites

3 out of 5
282 North Road, Houlton, ME
Hinta on 149 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
149 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Shiretown Inn & Suites sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Houlton Regional Hospital. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
7,8/10 Good! (223 arvostelua)
"Clean and the staff was great."

Arvosteltu 12.5.2024

Shiretown Inn & Suites
Wolastoq Inn & Suites

Wolastoq Inn & Suites

672 North St, Houlton, ME
Hinta on 147 € per yö ajalle 3. kesäk. viiva 4. kesäk.
147 €
per yö
3. kesäk.–4. kesäk.
Wolastoq Inn & Suites sijaitsee lähellä kohdetta Houlton Regional Hospital. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
Wolastoq Inn & Suites
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Houlton
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.