Bali on Indonesiaan kuuluva eksoottinen paratiisisaari Intian valtameren syleilyssä. Suurin osa Indonesiaan tehdyistä matkoista kohdistuvat nimenomaan Balin saarelle, jonka upeilla rannoilla voi paitsi rentoutua, myös surffata. Rannat ovat kuin tehtyjä surffaukselle, ja tästä syystä myös aloittelijan on helppo kokeilla surffaamista ensimmäistä kertaa juuri Balilla. Balin suosituin ranta, Kuta Beach, on ranta, joka jokaisen tulisi nähdä ja kokea ainakin kerran elämässään, ja on usein ensisijainen syy tulla Balille. Mutta Balin matkan ei tarvitse olla pelkkää surffausta ja rannalla loikoilua; Bali on maailmalla tunnettu yhtenä harvoista hindulaisuutta edustavista kohteista Indonesiassa, ja turismia varten tehdyistä lomakylistä huolimatta on Balilta mahdollista löytää myös aitoa balilaisuutta sävytettynä jokapäiväisessä elämässä näkyvällä hindulaisuudella.
Koska saari ei ole iso, on jokaisen sinne menevän helppo lähteä etsimään myös paikallista elämää turistikylien ulkopuolelta, sillä moottoripyöriä, skoottereita ja autoja on mahdollista vuokrata ja koko saaren kiertää helposti parin päivän aikana ilman kiirettä. Kannattaa kuitenkin huimioida, että liikenne Balilla on hyvin erilainen kuin Suomessa, joten liikenteessä kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta. Vilkkaasta liikenteestä huolimatta, on saarta kiertäessään helppo uppoutua kauniin ja monimuotoisen luonnon sekä perinteisten balilaisten kylpylöiden hemmotteluhoitojen vietäväksi.
Koska Bali on nykyään hyvin suosittu matkakohde, on etenkin suuremmissa kaupungeissa hyvin laaja valikoima erilaisia ravintoloita pikaruokaravintoloista, ala carte ravintoloiden kautta suuriin yökerhoihin. Vaikka normaalisti välttelisitkin pikaruokaravintolassa syömistä ulkomailla, kannattaa Balilla käydä testaamassa jokin suurista ketjuista, sillä ravintoloiden ruokalista on muokattu vastaamaan indonesialaista makua, eikä esimerkiksi hampurilaisravintolan ruokalista näytä lähellekään samalta kuin Suomessa. Paras ruoka kuitenkin löytyy paikallisista katukeittiöistä sekä kiertävistä ruokakärryistä. Näistä kojuista myydään paikallistenkin suosimaa autenttista balilaista ruokaa, kuten paistettua riisiä ja nuudelia.
Matka Balille on parasta ajoittaa monsuunikauden ulkopuolelle mikäli et ole innostunut mahdollisista rankkasateista ja todella kosteasta ilmasta. Vaikka sateita tuleekin vuoden ympäri, on rankin sadekausi lokakuusta maaliskuuhun. Sadekaudenkin aikaan lämpötila pysyttelee yli 20 °C asteessa, mutta yleisimmin lämpötila kipuaa lähemmäs 30 °C astetta. Kesäkuusta syyskuuhun Balilla on kuivinta, mutta lämpötila voi kivuta silloin tukahduttavan kuumaksi. Monet matkustavatkin Balille keväällä sadekauden jälkeen juuri ennen kuumia kesäkuukausia.
Hakukoneellamme näet kohteen Bali vain muutamalla klikkauksella. Löydät usein todella hyviä hintoja pakettimatkoille. Voit koota matkapaketin kohteeseen Bali itse, löydät siihen taatusti juuri sinulle sopivat lennot, hotellin ja palvelut sinulle sopivaan hintaan. Edullisimmillaan matkat kohteeseen Bali maksavat tällä hetkellä .
Vertailemalla eri hotelleja, lentoja ja palveluita ebookersin hakukoneella löydät halvat matkat. Eri lennoista, hotelleista ja vaikka autonvuokrauspalvelusta voit koota hetkessä oman matkasi kohteeseen Bali. Varaaminen on helppoa, nopeaa ja turvallista. Asiakaspalvelumme auttaa sinua, jos sinulla on kysyttävää, joten ota rohkeasti yhteyttä.
Yleisesti niinä kuukausina kun kohde on suosittu ovat hinnat korkeimmat. Kohteen Bali suosituimmat kuukaudet ovat . Muina aikoina matkailijoita on vähemmän. Yleensä tämä tarkoittaa, että todennäköisemmin silloin löydät kohteen Bali halvat matkat, joskin täysin varmaa se ei ole. Joskus tietyt lomat tai tapahtumat, voivat aiheuttaa lyhyitä hintapiikkejä myös kuukausittaisten sesonkiaikojen ulkopuolella. Jos haluat saada varmimmin kohteen Bali, on hyvä olla joustava myös päivien suhteen.
Kun ostat kohteen pakettimatkan, voit säästää jopa % tai . Kun varaat pakettimatkan sen sijaan että varaisit lennot ja majoituksen erikseen vältyt ylimääräiseltä stressiltä, sillä lomamatkasi suunnittelu on helppoa ja vaivatonta, eikä sinun tarvitse huolehtia yksityiskohdista. Varattuasi lennon ja majoituksen kätevästi samasta paikasta, voit keskittyä itse matkaan ja loman odotukseen! Saat lisäksi lukittua nyt olevat hinnat, eikä budjetin kanssa tule yllätyksiä, jos vaikkapa hotellien hinnat ovat myöhemmin nousseet.
Kyllä usein näin on. Kohteen Bali pakettimatkat ovat yleensä halvempia kuin matkan osat erikseen. Kannattaa siis varata kaikki kerralla autoa myöten. Alennusta voit saada kaikkiin yhdistelmiin. Yleisesti mitä enemmän pakettiin kuuluu, sitä enemmän voit saada alennusta.
Hinnat haettu viimeisten 7 päivän aikana. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.