Lennot kohteesta Ringin lahti

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Ringin lahti – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Ringin lahti – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Ringin lahti lähellä

Qua Roviana Motel

Qua Roviana Motel

2.5 out of 5
Munda Western Province, Munda
Hinta on 59 € per yö ajalle 24. toukok. viiva 25. toukok.
59 €
per yö
24. toukok.–25. toukok.
Qua Roviana Motel tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, omatoimisen pysäköinnin ja lentokenttäkuljetukset.
9/10 Wonderful! (6 arvostelua)
"Very welcoming, clean, well maintained property. Aair-conditioned rooms with attached bathroom. The common areas are lovely: spatious, decorated with local art and fresh flowers, impecably clean. The staff is very friendly and makes you feel at home. They can do your laundry. The place is 4 min walk ..."

Arvosteltu 15.5.2024

Qua Roviana Motel
Ibibu Transit Lodge

Ibibu Transit Lodge

2.5 out of 5
Welcome Street, Munda
Hinta on 314 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
314 €
per yö
12. toukok.–13. toukok.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Munda. Nauti päivittäisestä siivouksesta.
4/10 (1 arvostelu)
"Staff lovely and helpful. Accomadation clean. Area very noisy at night. Very expensive."

Arvosteltu 22.9.2024

Ibibu Transit Lodge
Fatboys Resort

Fatboys Resort

3 out of 5
Babanga Beach, Mbambanga Island
Hinta on 154 € per yö ajalle 14. toukok. viiva 15. toukok.
154 €
per yö
14. toukok.–15. toukok.
Fatboys Resort sijaitsee lähellä kohdetta Market. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä ravintolan ja baarin.
"We stayed in an overwater bungalow, this is our 2nd stay and it was like coming home. The staff are amazing as is the location. Nothing to do except snorkel, eat, drink or take kayak out or a boat drive. Total bliss"

Arvosteltu 1.1.2025

Fatboys Resort
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Rekona Lodge

Rekona Lodge

2.5 out of 5
Rekona Lodge Street, Gizo
Hinta on 50 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
50 €
per yö
12. toukok.–13. toukok.
Rekona Lodge sijaitsee lähellä kohdetta Market. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja aamiaisen (lisämaksusta).
"Nice place"

Arvosteltu 27.4.2025

Rekona Lodge
Leleana Resort Kolombangara

Leleana Resort Kolombangara

3 out of 5
Kunji, between Kuzi and Hunda villages, Kolombangara Island, Western Province
Hinta on 116 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
116 €
per yö
12. toukok.–13. toukok.
Leleana Resort Kolombangara tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, alueelliset kuljetukset ja ravintolan.
Leleana Resort Kolombangara
The one Resort in Solomon Islands for peaceful, relaxing vacations. Leleana!

The one Resort in Solomon Islands for peaceful, relaxing vacations. Leleana!

Kunji, Western Province
Hinta on 158 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
158 €
per yö
12. toukok.–13. toukok.
Yövy tässä lomakeskuksessa kohteessa Kolombangaran saari.
The one Resort in Solomon Islands for peaceful, relaxing vacations. Leleana!
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Ringin lahti
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.