Lennot kohteesta Krani

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Krani – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Krani – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Krani lähellä

Villa Chingo

Villa Chingo

3 out of 5
Naselba Istok, Ohrid
Hinta on 52 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
52 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Villa Chingo sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Natural and Cultural Heritage of the Ohrid region. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja aamiaisen (lisämaksusta).
9,6/10 Exceptional! (8 arvostelua)
"Apart tarzı bi yer manzara muhteşem ötesi kuş sesleriyle uyanıyorsunuz. Temzlik fena değil. Odada eksikler var ama manzaraya değer."

Arvosteltu 12.4.2024

Villa Chingo
Villa Maki

Villa Maki

4 out of 5
Kej Marsal Tito br. 68, Ohrid, Municipality of Ohrid
Hinta on 48 € per yö ajalle 3. kesäk. viiva 4. kesäk.
48 €
per yö
3. kesäk.–4. kesäk.
Villa Maki sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Natural and Cultural Heritage of the Ohrid region. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja aamiaisen (lisämaksusta).
9,2/10 Wonderful! (5 arvostelua)
Great stay at Villa Maki
"Great stay, very friendly and welcoming family running the hotel. Good parking facilities and clean room"

Arvosteltu 30.8.2023

Villa Maki
Villa Dea

Villa Dea

3 out of 5
Kej Marsal Tito 40, Ohrid
Hinta on 60 € per yö ajalle 4. kesäk. viiva 5. kesäk.
60 €
per yö
4. kesäk.–5. kesäk.
Villa Dea sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Natural and Cultural Heritage of the Ohrid region. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä baarin ja kuivapesulapalvelun.
9/10 Wonderful! (11 arvostelua)
"Aussicht"

Arvosteltu 7.6.2021

Villa Dea
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Hotel Villa Dislievski

Hotel Villa Dislievski

3 out of 5
Kej Marshal Tito br.68a, Ohrid
Hinta on 43 € per yö ajalle 10. kesäk. viiva 11. kesäk.
43 €
per yö
10. kesäk.–11. kesäk.
Hotel Villa Dislievski sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Natural and Cultural Heritage of the Ohrid region. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja baari.
8,6/10 Excellent! (58 arvostelua)
Villa Dislievski
"Edellisen kerran olimme tässä majoituksessa 2015 ja edelleen yhtä laadukas paikka. Suosittelen lämpimästi."

Arvosteltu 16.2.2023

Hotel Villa Dislievski
Hotel Bulevar

Hotel Bulevar

3.5 out of 5
31 1-vi Maj Boulevard, Bitola, Municipality of Bitola
Hinta on 43 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
43 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Hotel Bulevar sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Heraclea. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ilmaiset hotellinjohtajan kutsut.
8,6/10 Excellent! (10 arvostelua)
"A very good value for money, room were clean and nice. Very nice staff."

Arvosteltu 20.5.2024

Hotel Bulevar
SU Hotel

SU Hotel

4.5 out of 5
Kej Marsal Tito 91 A, Ohrid
Hinta on 72 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
72 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
SU Hotel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Natural and Cultural Heritage of the Ohrid region. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
8/10 Very Good! (38 arvostelua)
Moderni hotelli hyvällä paikalla
"Todella hyvä hinta-laatusuhde, ja meidät vielä upgradattiin pyytämättä hääpäivän johdosta hieman parempaan huoneeseen. Olivat järjestäneet (pyynnöstä) huoneeseen valmiiksi kukkia, viiniä, suklaata. Hotellin sijainti oli todella hyvä. Järven rannalla, lyhyt kävelymatka historialliseen keskustaan. ..."

Arvosteltu 8.9.2019

SU Hotel
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Krani
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.