Lennot kohteesta Northallerton

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Northallerton – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Northallerton – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Northallerton lähellä

Park House Country Guest House

Park House Country Guest House

3.5 out of 5
Ingleby Cross, Northallerton, England
Park House Country Guest House on saanut mahtavaa palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Mount Grace Priory (historiallinen alue). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
9,8/10 Exceptional! (56 arvostelua)
Great hotel in a lovely location
"A pleasant stay in a simple but comfortable room. Good breakfast and hotel is in a great setting. A little difficult to find as postcode takes you to a farm and not the hotel"

Arvosteltu 2.5.2024

Park House Country Guest House
Black Horse Inn

Black Horse Inn

5 out of 5
Lumley Lane, Kirkby Fleetham, Northallerton, England
Hinta on 94 € per yö ajalle 14. kesäk. viiva 15. kesäk.
94 €
per yö
14. kesäk.–15. kesäk.
Black Horse Inn sijaitsee lähellä kohdetta Kiplin Hall. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ravintola.
9,6/10 Exceptional! (254 arvostelua)
"Very helpful and friendly staff. Everywhere exceptionally clean. Thoroughly recommend."

Arvosteltu 22.5.2024

Black Horse Inn
The Northallerton Inn - The Inn Collection Group

The Northallerton Inn - The Inn Collection Group

4 out of 5
72 High St, Northallerton, England
Hinta on 116 € per yö ajalle 31. toukok. viiva 1. kesäk.
116 €
per yö
31. toukok.–1. kesäk.
The Northallerton Inn - The Inn Collection Group on saanut loistavaa palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta The Applegarth. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
9,4/10 Exceptional! (96 arvostelua)
"A lovely hotel, friendly staff, warm, cosy, great full English breakfast, our go to place in Northallerton"

Arvosteltu 19.4.2024

The Northallerton Inn - The Inn Collection Group
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Leonardo Hotel Middlesbrough

Leonardo Hotel Middlesbrough

4 out of 5
Fry Street, Middlesbrough, England
Hinta on 75 € per yö ajalle 23. kesäk. viiva 24. kesäk.
75 €
per yö
23. kesäk.–24. kesäk.
Leonardo Hotel Middlesbrough on saanut mainiota palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Middlesbrough Institute of Modern Art. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä sisäuima-altaan ja ravintolan.
8,6/10 Excellent! (841 arvostelua)
"Easy to find location with hotel parking and NCP parking close by. Staff were very friendly and helpful. Hotel had put on a late night bar with karaoke for after the Take That concert and it was great fun. Breakfast was excellent."

Arvosteltu 27.5.2024

Leonardo Hotel Middlesbrough
Redworth Hall Hotel

Redworth Hall Hotel

4 out of 5
Redworth, Newton Aycliffe, England
Hinta on 115 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
115 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Redworth Hall Hotel on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Shildonin kansallinen rautatiemuseo. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä täyden palvelun kylpylän ja sisäuima-altaan.
8/10 Very Good! (1 001 arvostelua)
Great place
"Great experience and great service and fercilities were great"

Arvosteltu 21.5.2024

Redworth Hall Hotel
Parkmore Hotel & Leisure Club, Sure Hotel Collection by BW

Parkmore Hotel & Leisure Club, Sure Hotel Collection by BW

3.5 out of 5
636 Yarm Road, Eaglescliffe, Stockton-on-Tees, England
Hinta on 93 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
93 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Parkmore Hotel & Leisure Club, Sure Hotel Collection by BW on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Butterfly World. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
7,6/10 Good! (317 arvostelua)
"We always stay here when visiting family. The staff are wonderful and very friendly. The room was clean and had everything you needed. Highly recommended"

Arvosteltu 27.5.2024

Parkmore Hotel & Leisure Club, Sure Hotel Collection by BW
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Northallerton
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.