Lennot kohteesta Macon

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Macon – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Macon – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Macon lähellä

Russell Inn & Suites

Russell Inn & Suites

2.5 out of 5
801 Russell St, Starkville, MS
Hinta on 110 € per yö ajalle 26. toukok. viiva 27. toukok.
110 €
per yö
26. toukok.–27. toukok.
Russell Inn & Suites on saanut loistavaa palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Mississippi State University (yliopisto). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ympäri vuorokauden auki oleva kuntokeskus. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
8,6/10 Excellent! (1 000 arvostelua)
Short but sweet
"Short, as we were in town for a presentation. However, staff is always friendly and the hotel is so clean."

Arvosteltu 4.5.2025

Russell Inn & Suites
Holiday Inn Express & Suites Starkville by IHG

Holiday Inn Express & Suites Starkville by IHG

2.5 out of 5
110 B Highway 12 West, Starkville, MS
Hinta on 124 € per yö ajalle 30. toukok. viiva 31. toukok.
124 €
per yö
30. toukok.–31. toukok.
Holiday Inn Express & Suites Starkville by IHG on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Mississippi State University (yliopisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,6/10 Excellent! (721 arvostelua)
"Na"

Arvosteltu 2.5.2025

Holiday Inn Express & Suites Starkville by IHG
Lake Tiak O Khata Resort

Lake Tiak O Khata Resort

2.5 out of 5
1290 Smyth Lake Road, Louisville, MS
Hinta on 86 € per yö ajalle 11. toukok. viiva 12. toukok.
86 €
per yö
11. toukok.–12. toukok.
Lake Tiak O Khata Resort on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Diamond Grove Center. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ravintola.
8,6/10 Excellent! (441 arvostelua)
"Peaceful and quiet place to stay."

Arvosteltu 5.5.2025

Lake Tiak O Khata Resort
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Starkville Inn & Suites

Starkville Inn & Suites

2 out of 5
1121 Highway 182 East, Starkville, MS
Hinta on 66 € per yö ajalle 18. toukok. viiva 19. toukok.
66 €
per yö
18. toukok.–19. toukok.
Starkville Inn & Suites on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Mississippi State University (yliopisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
6,8/10 (157 arvostelua)
"The staff was really nice and helpful. We had a great stay."

Arvosteltu 24.4.2025

Starkville Inn & Suites
The Grand Motel

The Grand Motel

2.5 out of 5
3479 Jefferson St, Macon, MS
Hinta on 59 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
59 €
per yö
12. toukok.–13. toukok.
The Grand Motel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Maconin pelikenttä. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
6,4/10 (53 arvostelua)
"This place was a refinery worker's dream! Rates are great! Super quiet day and night. This is "basic motel." You have a microwave and fridge. The water is high-pressure and HOT! A/C will freeze you out and the heating will sweat you out! No bed bugs. Sheets, pillows, and towels are crisp white. Beds ..."

Arvosteltu 15.4.2025

The Grand Motel
Days Inn & Suites by Wyndham Starkville

Days Inn & Suites by Wyndham Starkville

2 out of 5
119 Highway 12 W, Starkville, MS
Hinta on 65 € per yö ajalle 25. toukok. viiva 26. toukok.
65 €
per yö
25. toukok.–26. toukok.
Days Inn & Suites by Wyndham Starkville sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Mississippi State University (yliopisto). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
5,8/10 (905 arvostelua)
"Quick service, bed was comfortable. Shower head was not screwed in completely so water shot out when turned on."

Arvosteltu 5.5.2025

Days Inn & Suites by Wyndham Starkville
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Macon
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.