Lennot kohteesta Samson

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Samson – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Samson – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Samson lähellä

Best Western Plus Circle Inn

Best Western Plus Circle Inn

2.5 out of 5
715 Boll Weevil Circle, Enterprise, AL
Hinta on 119 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
119 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Best Western Plus Circle Inn on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Boll Weevil Monument. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ulkouima-allas.
8,8/10 Excellent! (531 arvostelua)
"The staff was very nice"

Arvosteltu 30.5.2024

Best Western Plus Circle Inn
Fairfield Inn & Suites Enterprise

Fairfield Inn & Suites Enterprise

2.5 out of 5
100 Brabham Drive, Enterprise, AL
Hinta on 116 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
116 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Fairfield Inn & Suites Enterprise on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Enterprise State Junior College. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,8/10 Excellent! (339 arvostelua)
"Breakfast was not available during the hours posted on Monday morning. Showed up to eat at 9:10 with only turkey sausage and bagels available. Went back at 9:45 with everything cleaned up. Hours posted 7:00-10:00."

Arvosteltu 27.5.2024

Fairfield Inn & Suites Enterprise
Holiday Inn Express And Suites Enterprise, an IHG Hotel

Holiday Inn Express And Suites Enterprise, an IHG Hotel

3 out of 5
9 North Pointe Boulevard, Enterprise, AL
Hinta on 131 € per yö ajalle 23. kesäk. viiva 24. kesäk.
131 €
per yö
23. kesäk.–24. kesäk.
Holiday Inn Express And Suites Enterprise, an IHG Hotel on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Dixie Boys Baseball Park (puisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,6/10 Excellent! (237 arvostelua)
"The room was clean and provided for a comfortable stay. The only thing we noticed was that the door stopper in the bathroom was not there and the tile was cracked where the stopper had been. We had to be extra careful with our children. Other than that - the stay was a good one and the breakfast ..."

Arvosteltu 19.5.2024

Holiday Inn Express And Suites Enterprise, an IHG Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Hampton Inn Enterprise

Hampton Inn Enterprise

2.5 out of 5
8 West Pointe Court, Enterprise, AL
Hinta on 105 € per yö ajalle 16. kesäk. viiva 17. kesäk.
105 €
per yö
16. kesäk.–17. kesäk.
Hampton Inn Enterprise on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Dixie Boys Baseball Park (puisto). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
8,4/10 Very Good! (476 arvostelua)
"Quick stop after a long travel day! It was a very nice and quiet stay. The staff was amazing!"

Arvosteltu 24.5.2024

Hampton Inn Enterprise
Executive Inn & Suites

Executive Inn & Suites

2 out of 5
615 Boll Weevil Circle, Enterprise, AL
Hinta on 74 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
74 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Executive Inn & Suites sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Enterprise State Junior College. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
5,8/10 (125 arvostelua)
"Excellent customer service and I absolutely loved that they were pet friendly!!"

Arvosteltu 4.4.2024

Executive Inn & Suites
Roadway Inn

Roadway Inn

2.5 out of 5
444 N Daleville Ave, Daleville, AL
Hinta on 52 € per yö ajalle 16. kesäk. viiva 17. kesäk.
52 €
per yö
16. kesäk.–17. kesäk.
Roadway Inn sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Army Aviation Museum (museo). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
5,2/10 (36 arvostelua)
"A little noisy but for the most part pretty quite."

Arvosteltu 10.5.2024

Roadway Inn
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Samson
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.