Lennot kohteesta Garland

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Garland – Lentotiedot
Perillä Turussa

Lennot Garland – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Garland – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Garland lähellä

Hampton Inn & Suites Millington

Hampton Inn & Suites Millington

2.5 out of 5
8838 Highway 51 N Millington TN
Hinta on 114 € per yö ajalle 1.1. viiva 2.1.
114 €
1.1.–2.1.2026
sisältää verot ja maksut
Hampton Inn & Suites Millington on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta E A Harrold Park. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
8,8/10 Excellent! (603 arvostelua)
I work in hospitality so I tend to be very forgiving. This hotel was clean and well maintained. Most staff engaging and friendly. The room was very clean. Beds comfortable. Staff was quick to address any questions. Breakfast was good with a variety of options. Area was clean and food was frequently ...

Arvosteltu 22.12.2025

Avautuu uuteen ikkunaanHampton Inn & Suites Millington
Holiday Inn Express & Suites Millington by IHG

Holiday Inn Express & Suites Millington by IHG

2.5 out of 5
5090 Cooper Creek Blvd Millington TN
Hinta on 129 € per yö ajalle 15.1. viiva 16.1.
129 €
15.1.–16.1.2026
sisältää verot ja maksut
Holiday Inn Express & Suites Millington by IHG sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta E A Harrold Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,2/10 Very Good! (510 arvostelua)
hyvä hinta/laatusuhde
Rauhallisella alueella sijaitseva mukava ja siisti hotelli. Lähistöllä myös ravintola. Edullinen, vaikkakin pienen ajomatkan päässä Memphisin keskustasta.

Arvosteltu 30.10.2013

Avautuu uuteen ikkunaanHoliday Inn Express & Suites Millington by IHG
Comfort Inn & Suites Atoka-Millington

Comfort Inn & Suites Atoka-Millington

2.5 out of 5
10772 Hwy 51 S. Atoka TN
Hinta on 93 € per yö ajalle 4.1. viiva 5.1.
93 €
4.1.–5.1.2026
sisältää verot ja maksut
Comfort Inn & Suites Atoka-Millington on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Emily's Bark Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (456 arvostelua)
Salisia was so helpful! She went above and beyond TU make out stay a good one!!!!

Arvosteltu 19.12.2025

Avautuu uuteen ikkunaanComfort Inn & Suites Atoka-Millington
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Days Inn by Wyndham Covington

Days Inn by Wyndham Covington

2 out of 5
80 Deena Cv Covington TN
Hinta on 64 € per yö ajalle 6.1. viiva 7.1.
64 €
6.1.–7.1.2026
sisältää verot ja maksut
Days Inn by Wyndham Covington on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Cobb-Parr Memorial Park. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,6/10 Good! (409 arvostelua)
Clean and convenient

Arvosteltu 27.11.2025

Avautuu uuteen ikkunaanDays Inn by Wyndham Covington
Regency Inn & Suites

Regency Inn & Suites

2 out of 5
6315 Navy Road Millington TN
Hinta on 70 € per yö ajalle 24.1. viiva 25.1.
70 €
24.1.–25.1.2026
sisältää verot ja maksut
Regency Inn & Suites sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Naval Support Activity Mid-South (laivastotukikohta). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
6,6/10 (78 arvostelua)
AC kicked butt. loved it. the area was safe and quiet, and there was a couple people hanging out in the parking lot, whom i made friends with. All in all great experience.

Arvosteltu 25.10.2025

Avautuu uuteen ikkunaanRegency Inn & Suites
Motel 6 Covington, TN

Motel 6 Covington, TN

2 out of 5
901 Hwy 51 N Covington TN
Hinta on 54 € per yö ajalle 28.12. viiva 29.12.
54 €
28.12.–29.12.
sisältää verot ja maksut
Motel 6 Covington, TN sijaitsee lähellä kohdetta Cobb-Parr Memorial Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja kahvilan.
6,6/10 (167 arvostelua)
Room was just what we needed

Arvosteltu 24.12.2025

Avautuu uuteen ikkunaanMotel 6 Covington, TN
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Garland
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.