Lennot kohteesta Rowell

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Rowell – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Rowell – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Rowell lähellä

Hampton Inn Monticello

Hampton Inn Monticello

2.5 out of 5
480 Hwy 425 N, Monticello, AR
Hinta on 100 € per yö ajalle 25. toukok. viiva 26. toukok.
100 €
sisältää verot ja maksut
25.5.–26.5.
Hampton Inn Monticello sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Monticello North Main Historic District. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,6/10 Excellent! (366 arvostelua)
"CUSTOMER SERVICE WAS AWESOME"

Arvosteltu 13.4.2025

Hampton Inn Monticello
Hampton Inn and Suites Pine Bluff

Hampton Inn and Suites Pine Bluff

2.5 out of 5
511 Mallard Loop, Pine Bluff, AR
Hinta on 97 € per yö ajalle 27. toukok. viiva 28. toukok.
97 €
sisältää verot ja maksut
27.5.–28.5.
Hampton Inn and Suites Pine Bluff on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Midland Lake. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,6/10 Excellent! (627 arvostelua)
"very good"

Arvosteltu 29.4.2025

Hampton Inn and Suites Pine Bluff
Holiday Inn Express Monticello by IHG

Holiday Inn Express Monticello by IHG

2.5 out of 5
146 Dearman Dr, Monticello, AR
Hinta on 90 € per yö ajalle 26. toukok. viiva 27. toukok.
90 €
sisältää verot ja maksut
26.5.–27.5.
Holiday Inn Express Monticello by IHG on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Monticello North Main Historic District. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,4/10 Very Good! (393 arvostelua)
"Very clean"

Arvosteltu 28.4.2025

Holiday Inn Express Monticello by IHG
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Comfort Inn & Suites Pine Bluff

Comfort Inn & Suites Pine Bluff

2.5 out of 5
3620 Camden Rd, Pine Bluff, AR
Hinta on 81 € per yö ajalle 15. toukok. viiva 16. toukok.
81 €
sisältää verot ja maksut
15.5.–16.5.
Comfort Inn & Suites Pine Bluff on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Southeast Arkansas College. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,8/10 Good! (286 arvostelua)
"The staff was accommodating and courteous."

Arvosteltu 3.5.2025

Comfort Inn & Suites Pine Bluff
Clairmont Inn & Suites Warren

Clairmont Inn & Suites Warren

2.5 out of 5
1408 E. Church Street, Warren, AR
Hinta on 47 € per yö ajalle 10. toukok. viiva 11. toukok.
47 €
sisältää verot ja maksut
10.5.–11.5.
Clairmont Inn & Suites Warren sijaitsee lähellä kohdetta Bradley County Veterans Museum. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
7,2/10 Good! (254 arvostelua)
Private, quaint and maybe a little odd.
"I really like this motel. It's out of the way and quiet. The guy who runs it is efficient and hard working. It' very worth the money, if you don't mind a few things a little odd. I have only 2 suggestions for the motel & for travelers. 1) Request a room WITHOUT Onn. Roku TV, those never seem to work ..."

Arvosteltu 20.4.2025

Clairmont Inn & Suites Warren
Quality Inn & Suites

Quality Inn & Suites

2.5 out of 5
317 Highway 425 N, Monticello, AR
Hinta on 65 € per yö ajalle 1. kesäk. viiva 2. kesäk.
65 €
sisältää verot ja maksut
1.6.–2.6.
Quality Inn & Suites sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Town Square Park. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
7,2/10 Good! (320 arvostelua)
Home away from home.
"It was great! I came in town for a family funeral. This is my first visit to the town of Monticello that required a hotel stay. I was a little skeptical at first, but after staying at the Quality Inn, I'm no longer a skeptic. It was very clean and tidy. The refreshed my towels and some toiletries ..."

Arvosteltu 29.4.2025

Quality Inn & Suites
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Rowell
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.