Lennot kohteesta Urbana

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Urbana – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Urbana – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Urbana lähellä

Comfort Suites Urbana Champaign, University Area

Comfort Suites Urbana Champaign, University Area

2.5 out of 5
2001 North Lincoln Avenue, Urbana, IL
Hinta on 108 € per yö ajalle 23. kesäk. viiva 24. kesäk.
108 €
per yö
23. kesäk.–24. kesäk.
Comfort Suites Urbana Champaign, University Area on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Anita Purves Nature Center. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
9/10 Wonderful! (1 005 arvostelua)
"Had a nice stay!"

Arvosteltu 27.5.2024

Comfort Suites Urbana Champaign, University Area
Hampton Inn Champaign/Urbana

Hampton Inn Champaign/Urbana

2.5 out of 5
1200 West University Avenue, Urbana, IL
Hinta on 118 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
118 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Hampton Inn Champaign/Urbana on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta OSF Heart of Mary Medical Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8,4/10 Very Good! (1 001 arvostelua)
"The staff were very helpful and kind. The mattresses were lumpy and felt old..."

Arvosteltu 27.5.2024

Hampton Inn Champaign/Urbana
Holiday Inn Express Hotel & Suites Urbana-Champaign, an IHG Hotel

Holiday Inn Express Hotel & Suites Urbana-Champaign, an IHG Hotel

2.5 out of 5
1003 W Killarney St, Urbana, IL
Hinta on 113 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
113 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Holiday Inn Express Hotel & Suites Urbana-Champaign, an IHG Hotel on saanut loistavaa palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Anita Purves Nature Center. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja sisäuima-allas.
8,4/10 Very Good! (623 arvostelua)
"Great service"

Arvosteltu 26.5.2024

Holiday Inn Express Hotel & Suites Urbana-Champaign, an IHG Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Eastland Suites Hotel & Conference Center

Eastland Suites Hotel & Conference Center

2.5 out of 5
1907 N Cunningham Avenue, Urbana, IL
Hinta on 83 € per yö ajalle 11. kesäk. viiva 12. kesäk.
83 €
per yö
11. kesäk.–12. kesäk.
Eastland Suites Hotel & Conference Center on saanut mainiota palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Crystal Lake Park (puisto). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
8,2/10 Very Good! (1 004 arvostelua)
"Thank you"

Arvosteltu 18.5.2024

Eastland Suites Hotel & Conference Center
Best Western University Inn

Best Western University Inn

2.5 out of 5
902 West Killarney Street, I-74 & Lincoln Ave at Exit 183, Urbana, IL
Hinta on 78 € per yö ajalle 3. kesäk. viiva 4. kesäk.
78 €
per yö
3. kesäk.–4. kesäk.
Best Western University Inn on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Anita Purves Nature Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,4/10 Good! (906 arvostelua)
"Me and my gf had a nice time here very clean and nice staff"

Arvosteltu 21.5.2024

Best Western University Inn
Wyndham Garden Conference Center Champaign/Urbana

Wyndham Garden Conference Center Champaign/Urbana

3 out of 5
1001 W Killarney St, Urbana, IL
Hinta on 92 € per yö ajalle 4. kesäk. viiva 5. kesäk.
92 €
per yö
4. kesäk.–5. kesäk.
Wyndham Garden Conference Center Champaign/Urbana on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Champaign County Fairgrounds. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
6,2/10 (409 arvostelua)
"The front area very nice with fountain..Nice bar area but wasn't opened..Didnt like that one elevator out of order and the only one running had an issue with the breaker..The stairways on lead to the outside and you can not use to enter different floors if elevator is shut down youd be SOL..kind ..."

Arvosteltu 19.5.2024

Wyndham Garden Conference Center Champaign/Urbana
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Urbana
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.