Lennot kohteesta Roseland

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Roseland – Lentotiedot
Perillä Turussa

Lennot Roseland – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Roseland – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Roseland lähellä

Holiday Inn Hammond by IHG

Holiday Inn Hammond by IHG

3 out of 5
1819 Sw Railroad Ave Hammond LA
Hinta on 100 € per yö ajalle 23.8. viiva 24.8.
100 €
per yö
23.8.–24.8.
Holiday Inn Hammond by IHG on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Safari Quest Family Fun Center. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ulkouima-allas.
8,8/10 Erinomainen! (633 arvostelua)
"Excellent staff. Excellent bartender and drinks"

Arvosteltu 9.7.2026

Avautuu uuteen ikkunaanHoliday Inn Hammond by IHG
Red Roof Inn PLUS+ Hammond

Red Roof Inn PLUS+ Hammond

2 out of 5
46053 North Puma Drive Hammond LA
Hinta on 70 € per yö ajalle 28.7. viiva 29.7.
70 €
per yö
28.7.–29.7.
Red Roof Inn PLUS+ Hammond on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta University Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ympäri vuorokauden auki olevan business centerin.
8,6/10 Erinomainen! (719 arvostelua)
"I am a Woman traveling with my granddaughter and dog . This was a perfect stay. The room was clean and the property was quiet and I felt very safe. They did not charge me extra for my dog, which is very convenient. The hotel was priced just right for one night.. I am very pleased and highly ..."

Arvosteltu 21.7.2026

Avautuu uuteen ikkunaanRed Roof Inn PLUS+ Hammond
Courtyard Hammond

Courtyard Hammond

3 out of 5
1605 South Magnolia Street Hammond LA
Hinta on 106 € per yö ajalle 30.7. viiva 31.7.
106 €
per yö
30.7.–31.7.
Courtyard Hammond on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Safari Quest Family Fun Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
8/10 Erittäin hyvä! (662 arvostelua)
"This MARRIOT was one of the worst I have ever stayed at. The ac in the room didn’t work. The shower didn’t have a door or curtain. Water was coming out from the shower all over the floor. I almost slipped and fell once. Hallways were hot. Ice machine didn’t work. Terrible stay."

Arvosteltu 19.7.2026

Avautuu uuteen ikkunaanCourtyard Hammond
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Comfort Inn Hammond

Comfort Inn Hammond

2.5 out of 5
110 Westin Oaks Dr Hammond LA
Hinta on 88 € per yö ajalle 16.8. viiva 17.8.
88 €
per yö
16.8.–17.8.
Comfort Inn Hammond on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Southeastern Louisiana University. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
7,8/10 Hyvä! (796 arvostelua)
"The front desk person was awesome"

Arvosteltu 15.7.2026

Avautuu uuteen ikkunaanComfort Inn Hammond
SureStay Plus Hotel by Best Western Hammond

SureStay Plus Hotel by Best Western Hammond

2.5 out of 5
107 Duo Dr Hammond LA
Hinta on 77 € per yö ajalle 30.7. viiva 31.7.
77 €
per yö
30.7.–31.7.
SureStay Plus Hotel by Best Western Hammond on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Safari Quest Family Fun Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja business centerin.
Avautuu uuteen ikkunaanSureStay Plus Hotel by Best Western Hammond
Motel 6 Hammond, LA – I 12 – I 55

Motel 6 Hammond, LA – I 12 – I 55

2 out of 5
2010 South Morrison Boulevard Hammond LA
Hinta on 65 € per yö ajalle 26.7. viiva 27.7.
65 €
per yö
26.7.–27.7.
Motel 6 Hammond, LA – I 12 – I 55 sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Lake Miller. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen omatoiminen pysäköinti ja kauden mukainen ulkouima-allas.
Avautuu uuteen ikkunaanMotel 6 Hammond, LA – I 12 – I 55
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Roseland
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.