Lennot kohteesta Bintan

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Bintan – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Bintan – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Bintan lähellä

The Residence Bintan

The Residence Bintan

5 out of 5
Kampung Galang Batang, Gunung Kijang, Kijang. Kepulauan Riau. Indonesia, Bintan, Kijang
Hinta on 162 € per yö ajalle 2. toukok. viiva 3. toukok.
162 €
per yö
2. toukok.–3. toukok.
The Residence Bintan on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
9,2/10 Wonderful! (356 arvostelua)
Hienot puitteet ja ystävällinen palvelu
"Kaunis alue, jossa tunnelma säilyi aamusta iltaan rauhallisena ja rentouttavana. Me liikuimme parin sadan metrin matkat pyörällä (kaikki saivat omat pyörät käyttöönsä), mutta aina pystyi tilaamaan myös kyydin, niin halutessaan. Palvelu oli aina erittäin ystävällistä ja auttavaista. Aamiainen oli ..."

Arvosteltu 24.1.2024

The Residence Bintan
Banyan Tree Bintan

Banyan Tree Bintan

5 out of 5
Jalan Teluk Berembang, Laguna Bintan, Lagoi, Bintan, Bintan Island
Hinta on 424 € per yö ajalle 28. huhtik. viiva 29. huhtik.
424 €
per yö
28. huhtik.–29. huhtik.
Banyan Tree Bintan sijaitsee lähellä kohdetta Pulau Marawang. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä 2 ulkouima-allasta ja 3 ravintolaa.
8,8/10 Excellent! (430 arvostelua)
"Surroundings in jungle and Housing first class. Pools and food great. Beach was good. Non-beach coastal areas full of marine rubbish, not hotels fault. Music was poor. Neighboring hotels ongoing beach Disco was too loud."

Arvosteltu 10.1.2023

Banyan Tree Bintan
Natra Bintan, a Tribute Portfolio Resort

Natra Bintan, a Tribute Portfolio Resort

5 out of 5
Jln. Raya Haji Km 1, Treasure Bay, Bintan, Riau Islands
Hinta on 159 € per yö ajalle 15. toukok. viiva 16. toukok.
159 €
per yö
15. toukok.–16. toukok.
Natra Bintan, a Tribute Portfolio Resort on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Bandar Bentan Telani Ferry Terminal. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ilmaiset lauttaterminaalikuljetukset.
8,6/10 Excellent! (388 arvostelua)
"The staff is amazing!!"

Arvosteltu 29.3.2024

Natra Bintan, a Tribute Portfolio Resort
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Cassia Bintan

Cassia Bintan

4 out of 5
Jalan Teluk Berembang, Laguna Bintan Resort, Bintan
Hinta on 119 € per yö ajalle 28. huhtik. viiva 29. huhtik.
119 €
per yö
28. huhtik.–29. huhtik.
Cassia Bintan sijaitsee lähellä kohdetta Bandar Bentan Telani Ferry Terminal. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ilmaiset lauttaterminaalikuljetukset. Tässä 4 tähden huoneistohotellissa on 81 huoneistoa. Jokaisessa huoneistossa tarjoaa asiakkaiden käyttöön muun muassa ilmaisen Wi-Fi-yhteyden ja keittiön.
8,6/10 Excellent! (180 arvostelua)
Kaunis paikka ja riistohinnat
"Paikka ja ranta olivat aivan upeat!! Hotelli Cassia on hotelli-ketjun uusin konsepti, huoneistohotelli tyyppinen, jossa ideana yrittää olla, että perhe/kaveriporukka voi välillä kokkailla omassa huoneistossaan, jossa olisikin ihan kattava astiasto tarkoitukseen. Konsepti ei toimi alkuunkaan, sillä ..."

Arvosteltu 17.7.2019

Cassia Bintan
Nirwana Resort Hotel

Nirwana Resort Hotel

5 out of 5
Jalan Panglima Pantar, Lagoi, Bintan Resorts, Bintan, Riau Islands
Hinta on 126 € per yö ajalle 2. toukok. viiva 3. toukok.
126 €
per yö
2. toukok.–3. toukok.
Nirwana Resort Hotel on saanut hyvää palautetta majoituspaikan yleiskunnosta. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Lagoi Bayn ranta. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
7,6/10 Good! (933 arvostelua)
"Good value for money. Delicisious food. Nice pool and pool bar."

Arvosteltu 6.4.2018

Nirwana Resort Hotel
Four Points By Sheraton Bintan, Lagoi Bay

Four Points By Sheraton Bintan, Lagoi Bay

4 out of 5
Lagoi Bay Lot B-12, Bintan, Riau Islands
Hinta on 121 € per yö ajalle 10. toukok. viiva 11. toukok.
121 €
per yö
10. toukok.–11. toukok.
Four Points By Sheraton Bintan, Lagoi Bay sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Plaza Lagoi. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja 3 ulkouima-allasta.
Four Points By Sheraton Bintan, Lagoi Bay
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Bintan
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.