Lennot kohteesta Nova Levante

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Nova Levante – Lentotiedot
Lähtölentokentän IATA-koodi
BZO
Perillä Turussa

Lennot Nova Levante – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Nova Levante – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Nova Levante lähellä

Falkensteiner Hotel Bozen WaltherPark

Falkensteiner Hotel Bozen WaltherPark

5 out of 5
Via Alto Adige 31 Bolzano BZ
Hinta on 239 € per yö ajalle 6.7. viiva 7.7.
239 €
6.7.–7.7.
sisältää verot ja maksut
Falkensteiner Hotel Bozen WaltherPark sijaitsee ostoskeskuksen yhteydessä ja lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Bolzanon katedraali. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, täyden palvelun kylpylä ja ravintola. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
9,8/10 Exceptional! (109 arvostelua)
"The service was excellent at every point, we were well taken care of. The room was beautiful and comfortable and the rooftop restaurant is gorgeous with wonderful breakfast and tasty dinner. The sauna was a nice touch even though people didn’t know how to use it 😅"

Arvosteltu 22.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanFalkensteiner Hotel Bozen WaltherPark
Golden Park Resort

Golden Park Resort

4 out of 5
Streda del Mesc de Novacela 341/331 Mazzin TN
Hinta on 136 € per yö ajalle 12.6. viiva 13.6.
136 €
12.6.–13.6.
sisältää verot ja maksut
Golden Park Resort sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Duronin laakso. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ilmaiset hiihto-/laskettelukuljetukset.
9,6/10 Exceptional! (33 arvostelua)
"Room are clean. Stuff - very helpful. Spa & massages are very good. The restaurantut (dinner) are high sacale - food and service excellent."

Arvosteltu 5.6.2026

Avautuu uuteen ikkunaanGolden Park Resort
Hotel Castel Latemar

Hotel Castel Latemar

3 out of 5
Karerseestraße 136 Nova Levante BZ
Hinta on 138 € per yö ajalle 10.6. viiva 11.6.
138 €
10.6.–11.6.
sisältää verot ja maksut
Hotel Castel Latemar sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Golf Club Carezza (golfkeskus). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
8,6/10 Excellent! (63 arvostelua)
"Equipe muito receptiva, nos atenderam muito bem. O quarto é excelente, o hotel tem vista para uma montanha linda e todos os funcionários são muito gentis, inclusive no restaurante do hotel. Foi uma excelente experiência e com certeza voltaremos."

Arvosteltu 18.5.2026

Avautuu uuteen ikkunaanHotel Castel Latemar
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Four Points by Sheraton Bolzano

Four Points by Sheraton Bolzano

4 out of 5
Via Buozzi 35 Bolzano BZ
Hinta on 201 € per yö ajalle 12.6. viiva 13.6.
201 €
12.6.–13.6.
sisältää verot ja maksut
Four Points by Sheraton Bolzano on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Fiera Bolzano. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja 2 ravintolaa. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
Avautuu uuteen ikkunaanFour Points by Sheraton Bolzano
Linder Cycling Hotel

Linder Cycling Hotel

3.5 out of 5
Via Nives 36 Selva di Val Gardena BZ
Hinta on 193 € per yö ajalle 18.6. viiva 19.6.
193 €
18.6.–19.6.
sisältää verot ja maksut
Linder Cycling Hotel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Selvan hiihtokoulu. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
Avautuu uuteen ikkunaanLinder Cycling Hotel
X Alp Hotel

X Alp Hotel

4 out of 5
Strada Jumela 35 San Giovanni di Fassa TN
Hinta on 188 € per yö ajalle 28.6. viiva 29.6.
188 €
28.6.–29.6.
sisältää verot ja maksut
X Alp Hotel on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta QC Terme Dolomitin kylpylä. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
Avautuu uuteen ikkunaanX Alp Hotel
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Nova Levante
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.