Lennot kohteesta Russell

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Russell – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Russell – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Russell lähellä

Rustic 2-bedroom cabin on Boyd Pond

Rustic 2-bedroom cabin on Boyd Pond

Russell, NY
Tämä mökki sijaitsee lähellä kohdetta Degrasse State Forest. Mökissä tarjoaa asiakkaille keittiön ja pation.
10/10 Exceptional! (5 arvostelua)
Serene getaway🌅
"Stayed for 5 nights in this cozy, comfortable and clean waterfront home. Our time there was perfect…the weather was warm, wind was soft, the sun was prevalent and the skies were clear. Beautiful sunsets and full moon reflections on a mirror smooth pond. I could have stayed forever. If you’re looking ..."

Arvosteltu 2.10.2024

Rustic 2-bedroom cabin on Boyd Pond
Best Western University Inn

Best Western University Inn

3 out of 5
90 E Main Street, Canton, NY
Hinta on 129 € per yö ajalle 1. kesäk. viiva 2. kesäk.
129 €
per yö
1. kesäk.–2. kesäk.
Best Western University Inn on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta St. Lawrence University (yliopisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8,8/10 Excellent! (738 arvostelua)
"My husband is temporarily in a wheelchair and staff was very helpful in making sure everything was accessible. Also breakfast was real, and delicious: we were given vouchers to pay for it."

Arvosteltu 2.5.2025

Best Western University Inn
The Clarkson Inn

The Clarkson Inn

3.5 out of 5
1 Main St, Potsdam, NY
Hinta on 146 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
146 €
per yö
12. toukok.–13. toukok.
The Clarkson Inn on saanut loistavaa palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Raquette River. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu hihnattomaan ulkoiluun tarkoitettu alue.
8,8/10 Excellent! (1 000 arvostelua)
"There were renovations ongoing that they described ahead of time. I was surprised by how thin the walls were. I could easily hear every word of the conversation next door and they weren’t loud. It was clean, safe neighborhood, and close to where I needed to be. Cute little park on the river out ..."

Arvosteltu 3.5.2025

The Clarkson Inn
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Holiday Inn Express Canton by IHG

Holiday Inn Express Canton by IHG

2.5 out of 5
6000 US 11, Canton, NY
Hinta on 148 € per yö ajalle 1. kesäk. viiva 2. kesäk.
148 €
per yö
1. kesäk.–2. kesäk.
Holiday Inn Express Canton by IHG on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta St. Lawrence Health System Medical Campus. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,2/10 Very Good! (348 arvostelua)
"The room was nice, the staff was friendly, and the location was nice and easy. My only compliant was that there were no water bottles in the room."

Arvosteltu 14.4.2025

Holiday Inn Express Canton by IHG
Wilderness Escape: Entire Adirondack Campground

Wilderness Escape: Entire Adirondack Campground

Russell, NY
Tämä leirintäalue sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Degrasse State Forest. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi pyykinpesutilat. Majoituspaikassa tarjoaa asiakkaiden käyttöön muun muassa ilmaisen Wi-Fi-yhteyden ja keittiön.
Wilderness Escape: Entire Adirondack Campground
Northern Family Motel

Northern Family Motel

2.5 out of 5
6775 State Highway 56, Potsdam, NY
Hinta on 69 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
69 €
per yö
12. toukok.–13. toukok.
Northern Family Motel sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Raquette River. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
Quiet rest
"Last night of a 3000 mile trip home from winter in Arizona. Cute, clean, very quiet. We were happy to support a local business. We had traveled 6 days and this was our 7th night.. the chain hotels in the area were clise to $200/night with taxes and fees. Price was fair here and the stay was ..."

Arvosteltu 3.5.2025

Northern Family Motel
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Russell
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.