Lennot kohteesta Stella

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Stella – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Stella – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Stella lähellä

My Place Hotel-Jacksonville/Camp Lejeune, NC

My Place Hotel-Jacksonville/Camp Lejeune, NC

2 out of 5
401 Northwest Cir, Jacksonville, NC
Hinta on 96 € per yö ajalle 29. kesäk. viiva 30. kesäk.
96 €
per yö
29. kesäk.–30. kesäk.
My Place Hotel-Jacksonville/Camp Lejeune, NC on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Coastal Carolina Community College. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ympäri vuorokauden auki olevan business centerin.
9,6/10 Exceptional! (186 arvostelua)
"I stayed at my place to visit my Marine son. Loved the place . It’s super clean and quiet."

Arvosteltu 27.5.2024

My Place Hotel-Jacksonville/Camp Lejeune, NC
Lighthouse Suites - Best Western Signature Collection

Lighthouse Suites - Best Western Signature Collection

2.5 out of 5
216 Islander Drive, Emerald Isle NC, Emerald Isle, NC
Hinta on 202 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
202 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Lighthouse Suites - Best Western Signature Collection on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Salty Pirate Water Park. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9,2/10 Wonderful! (163 arvostelua)
"hotel seemed clean but i found hair in our pillow"

Arvosteltu 28.5.2024

Lighthouse Suites - Best Western Signature Collection
Hotel Alice

Hotel Alice

2.5 out of 5
118 Salter Path Road, Pine Knoll Shores, NC
Hinta on 137 € per yö ajalle 12. kesäk. viiva 13. kesäk.
137 €
per yö
12. kesäk.–13. kesäk.
Hotel Alice on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Country Club of the Crystal Coast (golfkeskus). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ulkouima-allas. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu hihnattomaan ulkoiluun tarkoitettu alue.
8,6/10 Excellent! (1 003 arvostelua)
Great location!
"Great location within walking distance to the beach. Nice bar with a great bartender. Room was very spacious."

Arvosteltu 29.5.2024

Hotel Alice
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Crystal Coast Oceanfront Hotel

Crystal Coast Oceanfront Hotel

3 out of 5
511 Salter Path Rd, Pine Knoll Shores, NC
Hinta on 176 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
176 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Crystal Coast Oceanfront Hotel on saanut loistavaa palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta North Carolina Aquarium at Pine Knoll Shores (akvaario). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ulkouima-allas.
8,6/10 Excellent! (1 172 arvostelua)
Family stay
"We had such an amazingly beautiful view to wake up to. The air conditioner was little loud, but otherwise the room was neat."

Arvosteltu 1.1.2022

Crystal Coast Oceanfront Hotel
Islander Hotel & Resort

Islander Hotel & Resort

3 out of 5
102 Islander Drive, Emerald Isle, NC
Hinta on 202 € per yö ajalle 3. kesäk. viiva 4. kesäk.
202 €
per yö
3. kesäk.–4. kesäk.
Islander Hotel & Resort on saanut mainiota palautetta rantasijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Salty Pirate Water Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
8,4/10 Very Good! (1 001 arvostelua)
"Right next to the beach and stores on the Island. I will be returning."

Arvosteltu 21.5.2024

Islander Hotel & Resort
Motel 6 Jacksonville, NC

Motel 6 Jacksonville, NC

2 out of 5
603 N Marine Blvd, Jacksonville, NC
Hinta on 59 € per yö ajalle 1. heinäk. viiva 2. heinäk.
59 €
per yö
1. heinäk.–2. heinäk.
Motel 6 Jacksonville, NC on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Pelletier House (historiallinen rakennus). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan (kauden mukaan).
7/10 Good! (624 arvostelua)
"Rooms are simple but spacious and clean."

Arvosteltu 18.5.2024

Motel 6 Jacksonville, NC
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Stella
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.