Lennot kohteesta Siaminlahti

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Siaminlahti – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Siaminlahti – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Siaminlahti lähellä

InterContinental Phu Quoc Long Beach Resort by IHG

InterContinental Phu Quoc Long Beach Resort by IHG

5 out of 5
Phu Quoc Marina, Bai Truong, Duong To Phu Quoc An Giang
Hinta on 200 € per yö ajalle 14.7. viiva 15.7.
200 €
per yö
14.7.–15.7.
InterContinental Phu Quoc Long Beach Resort by IHG on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Waterfront Beach Square. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen valet-pysäköinti.
9,4/10 Exceptional! (457 arvostelua)
"Hyvin kodikas, aamiainen oli hyvää, uima-allas oli liian pieni ja vanha."

Arvosteltu 29.3.2025

Avautuu uuteen ikkunaanInterContinental Phu Quoc Long Beach Resort by IHG
New World Phu Quoc Resort

New World Phu Quoc Resort

5 out of 5
Khem Beach, An Thoi Phu Quoc An Giang
Hinta on 210 € per yö ajalle 14.7. viiva 15.7.
210 €
per yö
14.7.–15.7.
New World Phu Quoc Resort on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Khem-ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9/10 Wonderful! (249 arvostelua)
"Hyvä hotelli erityisesti lapsiperheille, en ehkä suosittele pariskunnille."

Arvosteltu 20.1.2026

Avautuu uuteen ikkunaanNew World Phu Quoc Resort
Vinpearl Resort & Spa Phu Quoc

Vinpearl Resort & Spa Phu Quoc

5 out of 5
Bai Dai, Gach Dau Phu Quoc An Giang
Hinta on 81 € per yö ajalle 28.6. viiva 29.6.
81 €
per yö
28.6.–29.6.
Vinpearl Resort & Spa Phu Quoc on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta VinWonders Phu Quoc. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ilmaiset teemapuistokuljetukset.
8,8/10 Excellent! (972 arvostelua)
"Henkilökunta oli uskomattoman avuliasta ja mukavaa, englannin kieli oli vastaanoton työntekijöillä hyvin hallussa. Huone ja hotelli itsessään olivat pikaisella tarkastuksella 5 tähden arvoiset, mutta pieniä puutteitakin havaitsimme."

Arvosteltu 23.11.2025

Avautuu uuteen ikkunaanVinpearl Resort & Spa Phu Quoc
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Best Western Premier Sonasea Phu Quoc

Best Western Premier Sonasea Phu Quoc

5 out of 5
Duong Bao Area Phu Quoc An Giang
Hinta on 76 € per yö ajalle 20.6. viiva 21.6.
76 €
per yö
20.6.–21.6.
Best Western Premier Sonasea Phu Quoc on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Sonasea Phu Quocin yömarkkinat. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,6/10 Excellent! (422 arvostelua)
"Huoneessa oli huono äänieristys. Kaikki kuului ruokailusta ja käytävältä huoneeseen. Respaan valitsimme mutta eipä ne sille voi mitään. Illallisbuffetti oli todella kallis muuhun hintatasoon nähden ja todella suuri pettymys. Sijainti on myös vähä erikoinen mutta alue näyttäisi olevan kehittymässä. ..."

Arvosteltu 23.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanBest Western Premier Sonasea Phu Quoc
JW Marriott Phu Quoc Emerald Bay Resort & Spa

JW Marriott Phu Quoc Emerald Bay Resort & Spa

5 out of 5
Eco-Tourism At Bai Khem Phu Quoc An Giang
Hinta on 294 € per yö ajalle 21.6. viiva 22.6.
294 €
per yö
21.6.–22.6.
JW Marriott Phu Quoc Emerald Bay Resort & Spa sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Khem-ranta. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
Avautuu uuteen ikkunaanJW Marriott Phu Quoc Emerald Bay Resort & Spa
Vinpearl Wonderworld Phu Quoc

Vinpearl Wonderworld Phu Quoc

5 out of 5
Ganh Dau Ward, Phu Quoc Island Phu Quoc An Giang
Hinta on 168 € per yö ajalle 27.6. viiva 28.6.
168 €
per yö
27.6.–28.6.
Vinpearl Wonderworld Phu Quoc on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta VinWonders Phu Quoc. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja 4 ravintolaa.
Avautuu uuteen ikkunaanVinpearl Wonderworld Phu Quoc
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Siaminlahti
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.