Lennot kohteesta Yambe Island

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Yambe Island – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Yambe Island – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Yambe Island lähellä

Tanga Beach Resort & Spa

Tanga Beach Resort & Spa

3.5 out of 5
Tanga, Tanzania, Tanga
Hinta on 91 € per yö ajalle 3. kesäk. viiva 4. kesäk.
91 €
3.6.–4.6.
sisältää verot ja maksut
Tanga Beach Resort & Spa sijaitsee lähellä kohdetta Jamhuri Park. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
7,6/10 Good! (28 arvostelua)
"Bra service vänlig och hjälpsam personal. Stor fin pool. Väldigt god mat."

Arvosteltu 26.8.2024

Tanga Beach Resort & Spa
Phyllen Hotel

Phyllen Hotel

3 out of 5
Chumbageni,Tanga,Tanzania, Tanga, Tanga Region
Phyllen Hotel sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Uhuru Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
2/10 (1 arvostelu)
"They could not find the booking or my Name on their visiter List! They Even did not listen to me. To be friendly goes different! So we had to find another Hotel to stay!"

Arvosteltu 6.2.2025

Phyllen Hotel
CBA Hotel Beach Area

CBA Hotel Beach Area

3 out of 5
CBA Hotel, Tanga, Tanga Region
CBA Hotel Beach Area sijaitsee kongressikeskuksen yhteydessä ja lähellä kohdetta Jamhuri Park. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
"We loved this place! It was clean, quiet and reasonably priced. There’s a restaurant and nice garden area for dining. It is a short tuk tuk drive from the ferry or bus station (4000-5000shillings) across the road is the yacht club where you get a day pass for 10 000 shillings/pp, lots of lounging ..."

Arvosteltu 7.3.2025

CBA Hotel Beach Area
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Mount Usambara Hotel

Mount Usambara Hotel

3.5 out of 5
Usambora, Tanga
Hinta on 56 € per yö ajalle 25. toukok. viiva 26. toukok.
56 €
25.5.–26.5.
sisältää verot ja maksut
Mount Usambara Hotel sijaitsee kongressikeskuksen yhteydessä ja lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Uhuru Park. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
"The key card did not work. It took some time to get a key that worked for the door. The bathroom had a terrible odour as it had 3 or 4 urinal discs sitting on a ledge above the door. Check out was 10 am which is very early."

Arvosteltu 9.3.2025

Mount Usambara Hotel
Capricorn Beach Cottages

Capricorn Beach Cottages

3 out of 5
Pangani, Pangani
Hinta on 79 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
79 €
12.5.–13.5.
sisältää verot ja maksut
Capricorn Beach Cottages tarjoaa asiakkaille sellaisia palveluja kuten ilmaisen aamiaisen, Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja omatoimisen pysäköinnin.
"Super freundliches gastgeber ehepaar.küche von neilany absolut super,eigene gewürze,alles von localen lieferanten,eine geschmacksvielfalt😃😃.davon könnten sich spitzenköche eine scheibe abschneiden👍👍👍👍"

Arvosteltu 18.5.2023

Capricorn Beach Cottages
Cam Lodge

Cam Lodge

3 out of 5
Majimaji Rd, Tanga, Tanga Region
Hinta on 18 € per yö ajalle 25. toukok. viiva 26. toukok.
18 €
25.5.–26.5.
sisältää verot ja maksut
Cam Lodge sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Uhuru Park. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
Cam Lodge
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Yambe Island
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.