Lennot kohteesta Quanah

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Quanah – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Quanah – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Quanah lähellä

Hampton Inn Vernon

Hampton Inn Vernon

2.5 out of 5
4131 Western Trail Dr, Vernon, TX
Hinta on 115 € per yö ajalle 16. kesäk. viiva 17. kesäk.
115 €
per yö
16. kesäk.–17. kesäk.
Hampton Inn Vernon on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Vernon College. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
9,4/10 Exceptional! (609 arvostelua)
Great stay overall.
"Very impressed with this Hampton Inn. Very large king suite that was nicely designed. Comfy bed and tons of space. Breakfast was a nice perk as well. I would definitely stay again if ever back in the area."

Arvosteltu 29.5.2024

Hampton Inn Vernon
Days Inn by Wyndham Childress

Days Inn by Wyndham Childress

2 out of 5
2220 Avenue F NW, Childress, TX
Hinta on 93 € per yö ajalle 2. heinäk. viiva 3. heinäk.
93 €
per yö
2. heinäk.–3. heinäk.
Days Inn by Wyndham Childress on saanut hyvää palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Fair Park (puisto). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
8,2/10 Very Good! (909 arvostelua)
Weekend solo trip
"A bit noisy from the trucks on the highway and some of the guests were rather noisy. Hotel management took care of the noisy guests very quickly so overall it was a great stay. Check in was quick and easy. From Check in to housekeeping amazing staff. When I go to Childress i won't stay any where ..."

Arvosteltu 27.5.2024

Days Inn by Wyndham Childress
Holiday Inn Express & Suites Childress, an IHG Hotel

Holiday Inn Express & Suites Childress, an IHG Hotel

2.5 out of 5
3001 Avenue F Nw, Childress, TX
Hinta on 103 € per yö ajalle 15. kesäk. viiva 16. kesäk.
103 €
per yö
15. kesäk.–16. kesäk.
Holiday Inn Express & Suites Childress, an IHG Hotel on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Fair Park (puisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8,2/10 Very Good! (942 arvostelua)
"This hotel was amazing! Very very clean room friendly staff great continental breakfast in the mornings! I’m a picky bacon person but the way they made their bacon was perfect! All in all stay was awesome! 10/10 recommend! Best hotel in childress! And I’m from that town so this should speak volumes! ..."

Arvosteltu 25.5.2024

Holiday Inn Express & Suites Childress, an IHG Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Hampton Inn & Suites Childress

Hampton Inn & Suites Childress

2.5 out of 5
400 Madison Avenue, Childress, TX
Hinta on 105 € per yö ajalle 15. kesäk. viiva 16. kesäk.
105 €
per yö
15. kesäk.–16. kesäk.
Hampton Inn & Suites Childress on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Fair Park (puisto). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (893 arvostelua)
"Carpets in the halls were dirty."

Arvosteltu 28.5.2024

Hampton Inn & Suites Childress
SureStay Plus Hotel by Best Western Quanah

SureStay Plus Hotel by Best Western Quanah

2.5 out of 5
1100 W 11th St, Quanah, TX
Hinta on 94 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
94 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
SureStay Plus Hotel by Best Western Quanah on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Hardeman County Memorial Hospital. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
7,8/10 Good! (440 arvostelua)
"The room is nice but the bathroom toilet is really low for an elderly person. It appears to be lower than most public bathrooms."

Arvosteltu 23.5.2024

SureStay Plus Hotel by Best Western Quanah
Lone Star Inn

Lone Star Inn

3 out of 5
3110 US HWY 287 W, Vernon, TX
Hinta on 83 € per yö ajalle 2. heinäk. viiva 3. heinäk.
83 €
per yö
2. heinäk.–3. heinäk.
Lone Star Inn sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Vernon College. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja pyykinpesutilat.
7,8/10 Good! (224 arvostelua)
"Great stay. Clean comfortable room. Super friendly staff."

Arvosteltu 20.5.2024

Lone Star Inn
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Quanah
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.