Lennot kohteesta Marion

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Marion – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Marion – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Marion lähellä

New Haven Hotel

New Haven Hotel

3.5 out of 5
229 George Street, New Haven, CT
Hinta on 168 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
168 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
New Haven Hotel on saanut loistavaa palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Yalen yliopisto. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä kuntosalin ja välipalabaarin/delin.
8,8/10 Excellent! (1 241 arvostelua)
"Perfect"

Arvosteltu 28.5.2024

New Haven Hotel
Cambria Hotel New Haven University Area

Cambria Hotel New Haven University Area

3 out of 5
20 Dwight Street, New Haven, CT
Hinta on 143 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
143 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Cambria Hotel New Haven University Area on saanut mainiota palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Yale-New Havenin sairaala. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä ravintolan ja kuntosalin. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
8,6/10 Excellent! (347 arvostelua)
"The property is well maintained and has a convenient location."

Arvosteltu 26.5.2024

Cambria Hotel New Haven University Area
Holiday Inn Express Southington, an IHG Hotel

Holiday Inn Express Southington, an IHG Hotel

2.5 out of 5
120 Laning St, Southington, CT
Hinta on 156 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
156 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Holiday Inn Express Southington, an IHG Hotel on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Crystal Bees. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ympäri vuorokauden auki olevan kuntokeskuksen.
8,4/10 Very Good! (1 006 arvostelua)
"Evething about this location is amazing but i would say Comun areas are insane the breakfast spectacular 👌,family friendly cleanest,comfortable,private ,"

Arvosteltu 26.5.2024

Holiday Inn Express Southington, an IHG Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Courtyard by Marriott Waterbury Downtown

Courtyard by Marriott Waterbury Downtown

3 out of 5
63 Grand St, Waterbury, CT
Hinta on 94 € per yö ajalle 30. toukok. viiva 31. toukok.
94 €
per yö
30. toukok.–31. toukok.
Courtyard by Marriott Waterbury Downtown on saanut mainiota palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Waterburyn kaupungintalo. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä ravintolan ja ympäri vuorokauden auki olevan kuntokeskuksen.
8,2/10 Very Good! (1 008 arvostelua)
"The bistro was great, with very nice staff. Hotel was nice and clean. Only issue was that parking was a little confusing."

Arvosteltu 24.5.2024

Courtyard by Marriott Waterbury Downtown
Best Western Hartford Hotel & Suites

Best Western Hartford Hotel & Suites

2.5 out of 5
185 Brainard Rd, Hartford, CT
Hinta on 107 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
107 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Best Western Hartford Hotel & Suites sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Colt Park (puisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,8/10 Good! (999 arvostelua)
Convenient to highway
"The staff was pleasant and efficient. The grounds were particularly well kept. The rooms looked recently painted with pleasing accent wall. The location is very convenient to highway. If you are visiting Hartford or Glastonbury, its worth a look."

Arvosteltu 26.5.2024

Best Western Hartford Hotel & Suites
Motel 6 Wethersfield, CT - Hartford

Motel 6 Wethersfield, CT - Hartford

2 out of 5
1341 Silas Deane Hwy, Wethersfield, CT
Hinta on 77 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
77 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Motel 6 Wethersfield, CT - Hartford sijaitsee lähellä kohdetta Rocky Hill - Glastonbury Ferry. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja pyykinpesutilat.
6,4/10 (1 004 arvostelua)
"Good"

Arvosteltu 19.5.2024

Motel 6 Wethersfield, CT - Hartford
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Marion
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.