Lennot kohteesta Blavo

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Blavo – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Blavo – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Blavo lähellä

Oxford Suites Chico

Oxford Suites Chico

3 out of 5
2035 Business Ln, Chico, CA
Hinta on 154 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
154 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Oxford Suites Chico on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta California State University-Chico (yliopisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
9,4/10 Exceptional! (1 014 arvostelua)
Nice hotel in Chico.
"Good and clean hotel. Sierra Nevada brewery is within 15 min walking distance."

Arvosteltu 2.7.2023

Oxford Suites Chico
Hampton Inn & Suites Chico

Hampton Inn & Suites Chico

2.5 out of 5
1651 Springfield Drive, Chico, CA
Hinta on 148 € per yö ajalle 1. heinäk. viiva 2. heinäk.
148 €
per yö
1. heinäk.–2. heinäk.
Hampton Inn & Suites Chico on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta California State University-Chico (yliopisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
9,4/10 Exceptional! (255 arvostelua)
"I was excited to see a Peleton bike in the gym, however very disappointed that it was not connecting to the internet/network. Apparently this issue was previously reported but property was unable to have it fixed!"

Arvosteltu 24.5.2024

Hampton Inn & Suites Chico
Lodge At Feather Falls Casino

Lodge At Feather Falls Casino

3 out of 5
3 Alverda Dr, Oroville, CA
Hinta on 148 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
148 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Lodge At Feather Falls Casino on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Feather Falls Casino. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ravintolaa.
8,8/10 Excellent! (527 arvostelua)
"Beautiful hotel!!! Extremely clean, nice room, nice pool, jacuzzi, sauna, fitness room! Had a great pizza at the dining room. All the staff we experienced were very friendly and helpful! highly recommend this hotel!"

Arvosteltu 29.5.2024

Lodge At Feather Falls Casino
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Quality Inn Chico

Quality Inn Chico

2.5 out of 5
715 Main Street, Chico, CA
Hinta on 101 € per yö ajalle 2. heinäk. viiva 3. heinäk.
101 €
per yö
2. heinäk.–3. heinäk.
Quality Inn Chico on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta California State University-Chico (yliopisto). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
8,6/10 Excellent! (1 002 arvostelua)
"Loved our stay here! Was peaceful and quiet and the bed was SO comfortable!! Staff was friendly and helpful. We will be back again! Shout out to Poney for his great service upon check in. :-)"

Arvosteltu 30.5.2024

Quality Inn Chico
DoubleTree by Hilton Chico

DoubleTree by Hilton Chico

4 out of 5
685 Manzanita Ct, Chico, CA
Hinta on 127 € per yö ajalle 27. kesäk. viiva 28. kesäk.
127 €
per yö
27. kesäk.–28. kesäk.
DoubleTree by Hilton Chico on saanut loistavaa palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta SacValley MedShare. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
8,4/10 Very Good! (1 002 arvostelua)
Great Stay!
"I accidentally left behind two brand new summer dresses, still in the package that I had received them in, and didn’t even know it until we got a text message notification that we had left two clothing items in hotel room. I was so grateful to have them back. Thank you staff at Double Tree ..."

Arvosteltu 27.5.2024

DoubleTree by Hilton Chico
Best Western Heritage Inn - Chico

Best Western Heritage Inn - Chico

2.5 out of 5
25 Heritage Ln, Chico, CA
Hinta on 120 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
120 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Best Western Heritage Inn - Chico on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta SacValley MedShare. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
7,8/10 Good! (999 arvostelua)
"Very friendly staff and very clean hotel"

Arvosteltu 23.5.2024

Best Western Heritage Inn - Chico
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Blavo
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.