Lennot kohteesta Tambak

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Tambak – Lentotiedot
Lähtölentokentän IATA-koodi
MKZ
Perillä Turussa

Lennot Tambak – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Tambak – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Tambak lähellä

Dusit Princess Melaka

Dusit Princess Melaka

3.5 out of 5
Lot 323, 325, 328, Jalan Bendahara, Malacca City
Hinta on 85 € per yö ajalle 18.6. viiva 19.6.
85 €
sisältää verot ja maksut
18.6.–19.6.
Dusit Princess Melaka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Bukit China. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ravintolaa.
9,2/10 Wonderful! (22 arvostelua)
"One of my favourite hotels"

Arvosteltu 13.5.2025

Dusit Princess Melaka
Courtyard by Marriott Melaka

Courtyard by Marriott Melaka

5 out of 5
LORONG HAJI BACHEE KAMPUNG BUKIT CHINA, Malacca City
Hinta on 82 € per yö ajalle 16.6. viiva 17.6.
82 €
sisältää verot ja maksut
16.6.–17.6.
Courtyard by Marriott Melaka on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Bukit China. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
9/10 Wonderful! (193 arvostelua)
"This is my first stay at Marriot Courtyard. Reception staff were friendly. Had a wonderful experience with clean and spacious room, bed was super comfortable, Pretty good variety of buffet breakfast items. Will certainly visit again."

Arvosteltu 19.5.2025

Courtyard by Marriott Melaka
Doubletree by Hilton Melaka

Doubletree by Hilton Melaka

5 out of 5
Hattan City, Jalan Melaka Raya 23, Malacca City
Hinta on 74 € per yö ajalle 12.6. viiva 13.6.
74 €
sisältää verot ja maksut
12.6.–13.6.
Doubletree by Hilton Melaka on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka on ostoskeskuksen yhteydessä, minkä lisäksi Dataran Pahlawan Melaka Megamall on kävelyetäisyydellä. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen omatoiminen pysäköinti, 2 ravintolaa ja ulkouima-allas.
8,8/10 Excellent! (867 arvostelua)
"concierge can be better knowledgeable"

Arvosteltu 23.5.2025

Doubletree by Hilton Melaka
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
ibis Melaka

ibis Melaka

4 out of 5
249 Jalan Bendahara, Malacca City
Hinta on 46 € per yö ajalle 8.6. viiva 9.6.
46 €
sisältää verot ja maksut
8.6.–9.6.
Ibis Melaka on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Bukit China. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
8,4/10 Very Good! (454 arvostelua)
"Great location."

Arvosteltu 8.5.2025

ibis Melaka
Estadia Hotel

Estadia Hotel

4 out of 5
Jalan Merdeka, Bandar Hilir, Malacca City
Hinta on 43 € per yö ajalle 29.5. viiva 30.5.
43 €
sisältää verot ja maksut
29.5.–30.5.
Estadia Hotel on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee ostoskeskuksen yhteydessä, ja Dataran Pahlawan Melaka Megamall on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaiset alueelliset kuljetukset ja ravintolan.
8/10 Very Good! (1 000 arvostelua)
Hyvä palvelutaso
"Erittäin palvelualtis ja ystävällinen henkilökunta koko hotellissa ja ravintolassa. Ruoka oli hyvää."

Arvosteltu 30.4.2017

Estadia Hotel
Hatten Hotel Melaka

Hatten Hotel Melaka

5 out of 5
Hatten Square, Jln Merdeka, Bandar Hilir, Malacca City, Malacca
Hinta on 58 € per yö ajalle 29.5. viiva 30.5.
58 €
sisältää verot ja maksut
29.5.–30.5.
Hatten Hotel Melaka on saanut mahtavaa palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee ostoskeskuksen yhteydessä, ja Dataran Pahlawan Melaka Megamall on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, täyden palvelun kylpylä ja ulkouima-allas.
7,8/10 Good! (1 002 arvostelua)
"Was a nice trip here. Just a little disappointed the mall was under renovation and nothing was opened much..but other malls were nearby so that's ok. Staff were nice, friendly it's easy access everywhere"

Arvosteltu 18.5.2025

Hatten Hotel Melaka
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Tambak
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.