Lennot kohteesta Bolu

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Bolu – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Bolu – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Bolu lähellä

JW Marriott Hotel Hangzhou

JW Marriott Hotel Hangzhou

5 out of 5
28 Hushu South Road, Gongshu District, Hangzhou, Zhejiang
Hinta on 111 € per yö ajalle 30. kesäk. viiva 1. heinäk.
111 €
per yö
30. kesäk.–1. heinäk.
JW Marriott Hotel Hangzhou sijaitsee kokouskeskuksen yhteydessä ja lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Wulinmenin satamalaituri. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja 4 ravintolaa.
9/10 Wonderful! (203 arvostelua)
Very nice hotel
"Booked for my parents and they liked it, stuff are very professional and friendly"

Arvosteltu 22.5.2024

JW Marriott Hotel Hangzhou
Courtyard by Marriott Hangzhou Wulin

Courtyard by Marriott Hangzhou Wulin

4 out of 5
28 Hushu South Road, Gongshu District, Hangzhou, Zhejiang
Hinta on 76 € per yö ajalle 6. kesäk. viiva 7. kesäk.
76 €
per yö
6. kesäk.–7. kesäk.
Courtyard by Marriott Hangzhou Wulin sijaitsee kokouskeskuksen yhteydessä ja lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Wulinmenin satamalaituri. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
9/10 Wonderful! (489 arvostelua)
A weekend trip to Hangzhou
"Had a lovely weekend trip with a friend. Buffet breakfast offers a good amount of choices. Coffee served first was horrible, but they provided a freshly brewed and made by request and the next day they automatically served us the fresh coffee (came with different kinds of cups). As the Courtyard ..."

Arvosteltu 23.12.2014

Courtyard by Marriott Hangzhou Wulin
Hangzhou Marriott Hotel Qianjiang

Hangzhou Marriott Hotel Qianjiang

5 out of 5
No 399 Juyuan Road, Jianggan District, Hangzhou, Zhejiang
Hinta on 102 € per yö ajalle 10. kesäk. viiva 11. kesäk.
102 €
per yö
10. kesäk.–11. kesäk.
Hangzhou Marriott Hotel Qianjiang on saanut hyvää palautetta majoituspaikan yleiskunnosta. Majoituspaikka sijaitsee kokouskeskuksen yhteydessä, ja MIXC Mall on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen valet-pysäköinnin ja 4 ravintolaa.
9/10 Wonderful! (103 arvostelua)
"Excellent: Service. Room. Food. Zoe Su. And Nora. And restaurant manager Kevin zhuang. Excellent all around. We will visit often. Best Marriott we’ve been to. Thank you!!!"

Arvosteltu 21.5.2024

Hangzhou Marriott Hotel Qianjiang
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Courtyard by Marriott Hangzhou Qianjiang

Courtyard by Marriott Hangzhou Qianjiang

4 out of 5
No. 298 Fuchun Road, Jianggan District, Hangzhou, Zhejiang
Hinta on 76 € per yö ajalle 7. kesäk. viiva 8. kesäk.
76 €
per yö
7. kesäk.–8. kesäk.
Courtyard by Marriott Hangzhou Qianjiang sijaitsee kokouskeskuksen yhteydessä ja kävelymatkan päässä kohteesta MIXC Mall. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ravintolaa.
8,8/10 Excellent! (155 arvostelua)
"Muy buena atencion"

Arvosteltu 8.4.2024

Courtyard by Marriott Hangzhou Qianjiang
Midtown Shangri-La, Hangzhou

Midtown Shangri-La, Hangzhou

5 out of 5
6 Changshou Road, Kerry Central, Yan'an Road, Hangzhou, Zhejiang
Hinta on 148 € per yö ajalle 11. kesäk. viiva 12. kesäk.
148 €
per yö
11. kesäk.–12. kesäk.
Midtown Shangri-La, Hangzhou sijaitsee ostoskeskuksen yhteydessä ja lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Xihu (järvi). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ravintolaa.
8,6/10 Excellent! (167 arvostelua)
"After much research, I chose this hotel due to location: it does not disappoint in this regard. It’s connected to a shopping wall and is in an area with lots of dining options and it’s a beautiful walk to west lake. The room itself is okay. It is a bit dated but comfortable. However, I was very disappointed ..."

Arvosteltu 22.4.2024

Midtown Shangri-La, Hangzhou
Grand Hyatt Hangzhou

Grand Hyatt Hangzhou

5 out of 5
28 Hu Bin Road, Hangzhou, Zhejiang
Hinta on 186 € per yö ajalle 23. kesäk. viiva 24. kesäk.
186 €
per yö
23. kesäk.–24. kesäk.
Grand Hyatt Hangzhou sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Xihu (järvi). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 5 ravintolaa.
8,4/10 Very Good! (359 arvostelua)
"Excellent location, nice view, room tidy and clean. Got discount for hotel Chinese restaurant."

Arvosteltu 7.4.2024

Grand Hyatt Hangzhou
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Bolu
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.