Lennot kohteesta Erving

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Erving – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Erving – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Erving lähellä

Inn on Boltwood

Inn on Boltwood

3 out of 5
30 Boltwood Ave., Amherst, MA
Hinta on 242 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
242 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Inn on Boltwood on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Amherst College (koulu). Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
9,2/10 Wonderful! (519 arvostelua)
"Charming inn. Very pretty in a gorgeous area. The bathroom shower had stains- my only complaint."

Arvosteltu 21.5.2024

Inn on Boltwood
Comfort Inn & Suites

Comfort Inn & Suites

2.5 out of 5
400 Russell St, Hadley, MA
Hinta on 162 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
162 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Comfort Inn & Suites on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta University of Massachusetts Amherst. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
9/10 Wonderful! (1 002 arvostelua)
"Everyone was very friendly and the property was top tier! Thank you!"

Arvosteltu 25.5.2024

Comfort Inn & Suites
Hotel UMass

Hotel UMass

2.5 out of 5
1 Campus Center Way, Amherst, MA
Hinta on 166 € per yö ajalle 10. kesäk. viiva 11. kesäk.
166 €
per yö
10. kesäk.–11. kesäk.
Hotel UMass sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta University of Massachusetts Amherst. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ravintolan.
8,6/10 Excellent! (763 arvostelua)
Mukava hotelli keskellä yliopistokampusta.
"Hotelli sopivasti keskellä yliopistoaluetta. Huone viihtyisä ja riittävän kokoinen. Vuoteet miellyttävät. Kauniit näkymät kampusalueen lammelle. Hotellirakennuksessn alakerrassa mahdollisuus ostaa opiskelijoiden kaupasta lämmintä valmisruokaa, käydä opiskelijapubissa tai opiskelijaruokalassa. UMassin ..."

Arvosteltu 12.11.2017

Hotel UMass
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Red Roof Inn PLUS+ South Deerfield – Amherst

Red Roof Inn PLUS+ South Deerfield – Amherst

2.5 out of 5
9 Greenfield Rd, South Deerfield, MA
Hinta on 117 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
117 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Red Roof Inn PLUS+ South Deerfield – Amherst on saanut loistavaa palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Mount Sugarloaf State Reservation. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja pyykinpesutilat.
7,4/10 Good! (1 000 arvostelua)
"Staff was great. Room pretty clean, but cracked window, pool out of service but the front outside had beautiful landscaping and picnic table. 0 frills, yet location was perfect for our stay."

Arvosteltu 27.5.2024

Red Roof Inn PLUS+ South Deerfield – Amherst
Howard Johnson by Wyndham Amherst Hadley

Howard Johnson by Wyndham Amherst Hadley

2 out of 5
401 Russell St, Hadley, MA
Hinta on 113 € per yö ajalle 3. kesäk. viiva 4. kesäk.
113 €
per yö
3. kesäk.–4. kesäk.
Howard Johnson by Wyndham Amherst Hadley on saanut hyvää palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Amherst College (koulu). Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,2/10 Good! (1 001 arvostelua)
"Superb location with shopping, dining and schools within easy reach."

Arvosteltu 29.5.2024

Howard Johnson by Wyndham Amherst Hadley
Colonial Motel And Spa

Colonial Motel And Spa

3 out of 5
889 Putney Rd, Brattleboro, VT
Hinta on 99 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
99 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Colonial Motel And Spa on saanut loistavaa palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Brattleboro Bowl. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 sisäuima-allasta.
6,8/10 (1 001 arvostelua)
"I would definitely come back there again"

Arvosteltu 27.5.2024

Colonial Motel And Spa
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Erving
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.