Lennot kohteesta Granger

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Granger – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Granger – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Granger lähellä

Four Winds Casino South Bend

Four Winds Casino South Bend

3 out of 5
3000 Prairie Ave, South Bend, IN
Hinta on 110 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
110 €
12.5.–13.5.
sisältää verot ja maksut
Four Winds Casino South Bend on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Four Winds Casino South Bend. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen valet-pysäköinnin ja 5 ravintolaa.
9,6/10 Exceptional! (490 arvostelua)
"In town for a funeral. Very nice hotel and I would definitely stay there again"

Arvosteltu 9.5.2025

Four Winds Casino South Bend
Hampton Inn & Suites Mishawaka/South Bend at Heritage Square

Hampton Inn & Suites Mishawaka/South Bend at Heritage Square

2.5 out of 5
7347 Heritage Square Drive, Granger, IN
Hinta on 129 € per yö ajalle 25. toukok. viiva 26. toukok.
129 €
25.5.–26.5.
sisältää verot ja maksut
Hampton Inn & Suites Mishawaka/South Bend at Heritage Square sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Heritage Square Shopping (ostoskeskus). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9,2/10 Wonderful! (436 arvostelua)
"Easy walk to restaurants."

Arvosteltu 30.4.2025

Hampton Inn & Suites Mishawaka/South Bend at Heritage Square
Holiday Inn Express & Suites Mishawaka - South Bend by IHG

Holiday Inn Express & Suites Mishawaka - South Bend by IHG

2.5 out of 5
224 FLORENCE AVE, Granger, IN
Hinta on 100 € per yö ajalle 25. toukok. viiva 26. toukok.
100 €
25.5.–26.5.
sisältää verot ja maksut
Holiday Inn Express & Suites Mishawaka - South Bend by IHG on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee ostoskeskuksen yhteydessä, ja Heritage Square Shopping (ostoskeskus) on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,8/10 Excellent! (711 arvostelua)
"Pleasant young man at the front desk. Room was clean and bed comfy after a long day driving."

Arvosteltu 3.5.2025

Holiday Inn Express & Suites Mishawaka - South Bend by IHG
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Larkspur Landing South Bend

Larkspur Landing South Bend

2.5 out of 5
52709 Indiana State Route 933, South Bend, IN
Larkspur Landing South Bend on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Roseland Town Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (915 arvostelua)
"The facility was nice and the staff were very nice."

Arvosteltu 5.5.2025

Larkspur Landing South Bend
Doubletree Hotel South Bend

Doubletree Hotel South Bend

4 out of 5
123 N Dr. Martin Luther King BLVD, South Bend, IN
Hinta on 117 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
117 €
9.6.–10.6.
sisältää verot ja maksut
Doubletree Hotel South Bend on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kongressikeskuksen yhteydessä, ja South Bend Regional Museum of Art (museo) on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaiset lentokenttäkuljetukset ja ilmaiset alueelliset kuljetukset.
7,6/10 Good! (1 001 arvostelua)
"Nice place to stay.. very quiet"

Arvosteltu 21.4.2025

Doubletree Hotel South Bend
Red Roof Inn South Bend - Mishawaka

Red Roof Inn South Bend - Mishawaka

2 out of 5
1325 University Drive Court, Granger, IN
Hinta on 64 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
64 €
12.5.–13.5.
sisältää verot ja maksut
Red Roof Inn South Bend - Mishawaka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Heritage Square Shopping (ostoskeskus). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
6,8/10 (793 arvostelua)
"Good overnight stay, recently upgraded room, it was comforting"

Arvosteltu 26.4.2025

Red Roof Inn South Bend - Mishawaka
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Granger
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.