Lennot kohteesta Lounais-Minnesota

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Lounais-Minnesota – Lentotiedot
Lähtölentokentän IATA-koodi
FSD
Perillä Turussa

Lennot Lounais-Minnesota – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Lounais-Minnesota – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Lounais-Minnesota lähellä

TownePlace Suites by Marriott Mankato

TownePlace Suites by Marriott Mankato

2.5 out of 5
911 Raintree Road Mankato MN
Hinta on 98 € per yö ajalle 15.3. viiva 16.3.
98 €
15.3.–16.3.
sisältää verot ja maksut
TownePlace Suites by Marriott Mankato sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Cinemark River Hills Mall Movies 8. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9,8/10 Exceptional! (49 arvostelua)
Love it

Arvosteltu 17.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanTownePlace Suites by Marriott Mankato
Motel 6 Mankato, MN

Motel 6 Mankato, MN

2 out of 5
1731 Premier DR Mankato MN
Hinta on 69 € per yö ajalle 20.3. viiva 21.3.
69 €
20.3.–21.3.
sisältää verot ja maksut
Motel 6 Mankato, MN on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta WOW Zone Family Entertainment Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja välipalabaarin/delin.
9,4/10 Exceptional! (1 000 arvostelua)
Wonderful stay. Quick check-in, friendly front desk attendant, clean room, good location, and check-out was a breeze.

Arvosteltu 23.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanMotel 6 Mankato, MN
AmericInn by Wyndham Mankato Event Center

AmericInn by Wyndham Mankato Event Center

2.5 out of 5
240 Stadium Road Mankato MN
Hinta on 71 € per yö ajalle 1.3. viiva 2.3.
71 €
1.3.–2.3.
sisältää verot ja maksut
AmericInn by Wyndham Mankato Event Center on saanut loistavaa palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Minnesota State University. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
9,2/10 Wonderful! (1 001 arvostelua)
Great place

Arvosteltu 23.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanAmericInn by Wyndham Mankato Event Center
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Best Western Plus New Ulm

Best Western Plus New Ulm

3 out of 5
2101 S Broadway St New Ulm MN
Hinta on 98 € per yö ajalle 1.3. viiva 2.3.
98 €
1.3.–2.3.
sisältää verot ja maksut
Best Western Plus New Ulm on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta The Putting Green, Inc. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,6/10 Excellent! (695 arvostelua)
Clean room, very family friendly.

Arvosteltu 9.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanBest Western Plus New Ulm
Fairfield Inn & Suites Mankato

Fairfield Inn & Suites Mankato

2.5 out of 5
141 Apache Pl Mankato MN
Hinta on 80 € per yö ajalle 29.3. viiva 30.3.
80 €
29.3.–30.3.
sisältää verot ja maksut
Fairfield Inn & Suites Mankato sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta WOW Zone Family Entertainment Center. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja sisäuima-altaan.
8,6/10 Excellent! (654 arvostelua)
Clean and staff was the best

Arvosteltu 23.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanFairfield Inn & Suites Mankato
Country Inn & Suites by Radisson, Mankato Hotel and Conference Center, MN

Country Inn & Suites by Radisson, Mankato Hotel and Conference Center, MN

3 out of 5
1900 Premier Drive Mankato MN
Hinta on 103 € per yö ajalle 29.3. viiva 30.3.
103 €
29.3.–30.3.
sisältää verot ja maksut
Country Inn & Suites by Radisson, Mankato Hotel and Conference Center, MN on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka on kongressikeskuksen yhteydessä, minkä lisäksi WOW Zone Family Entertainment Center on kävelyetäisyydellä. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (940 arvostelua)
Needs up dates - queen beds were hard king beds could feel and hear springs mattresses were lopsided . Rooms smelt musty - attached restaurant had no children’s menu and poor food options . I would not stay there again

Arvosteltu 22.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanCountry Inn & Suites by Radisson, Mankato Hotel and Conference Center, MN
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Lounais-Minnesota
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.