Islanti matkailukohteena on tunnettu tulen ja jään maana, joka on kuuluisa kylmästä säästään ja aktiivisista tulivuoristaan. Tämä pieni pohjoismaa on paljon enemmän kuin vain sen ainutlaatuiset maisemat, kuten tulet huomaamaan vieraillessasi tällä jäisellä saarella. Tämä kontrastien maa tulee täyttämään päiväsi erilaisilla paikoilla ja aktiviteeteilla, olitpa kiinnostunut sen rajusta luonnosta tai yöelämästä. Islannin matkakohteet ovat todella eksoottisia. Sukella tulivuoren sisäiseen Thrihnukagigur-kammioon tai vieraile Húsavíkin valasmuseossa ennen kuin suuntaat valaiden katselukierrokselle. Seikkailusi alkaa, kun varaat matkasi osoitteesta Ebookers.fi.
Heinä- ja elokuu ovat parhaat kuukaudet matkalle Islantiin. Silloin maan ei pitäisi olla huurteen peitossa. Keskimääräinen maksimilämpötila näinä kuukausina on 13 astetta, kun taas talvisin lämpötilat eivät juuri nouse yli -20 asteen, joten matkat Islantiin kannattaa tehdä "lämpimään aikaan". Monet pääkaupunki Reykjavikin ulkopuoliset turistikohteet ovat kiinni syyskuusta toukokuuhun, tehden alueen turismista hyvin vaikeaa, joten Islanti matkakohteena on tällä tavoinkin rajoitettu. Monet turistikierrokset eivät ala kuin vasta heinäkuussa, sillä lumi peittää maata pitkälle kesään. Varaa majoituksesi etukäteen Ebookers.fi –sivustolla hyötyäksesi Islannin pienestä turismikaudesta.
Kokeile paikallisia herkkuja, kuten Neapolitan-leivonnaisia ja kuminaleipää tässä pienessä, syrjäisessä leipomossa Isafjordurissa.
Tuoretta, yksinkertaisesti valmistettua kalaa ja upea ilmapiiri yhdistyvät tässä kodikkaassa ravintolassa, jonka ystävällinen omistaja nauttii vieraiden kanssa juttelemisesta.
Tämä kodikas majatalo Grindavikissa saa sinut tuntemaan olosi kotoisaksi tarjoamalla sinulle aamukahvin, aamiaisen sekä vieraiden käyttn tarkoitetun olohuoneen.
Tämä Hellassa sijaitseva majatalo tarjoaa sinulle loistavia keskusteluja, herkulliset aamupalat ja lämpimän vieraanvaraisuuden.
Vieraile tässä Hellisgerdin puiston pienessä osiossa, jossa haltioiden ja kääpiiden huhutaan asuvan kauniiden laavakivien muodostumissa.
Paras paikka valaiden katselulle kesäaikaan on Skjalfandi Bayssa, jossa voit nähdä lahtivalaita, miekkavalaita, ryhävalaita ja monia muita lajeja.
36-reikäinen golf-kenttä saa kesäaikaan aurinkoa ympäri vuorokauden, jonka ansiosta voit nauttia ainutlaatuisesta keskiöisestä pelikokemuksesta.
Ui Islannin suurimmassa geotermisessä uima-altaassa, joka sisältää myös jättimäisen, kivisen vesiliukumäen.
Näe Islannin kuuluisin vesiputous, joka laskee yli 30 metriä alla olevaan kanjoniin. Vieraile aurinkoisena päivänä nähdäksesi upeat sateenkaaret.
Tämä museo sijaitsee entisessä kalanpakastusrakennuksessa ja kertoo siitä, kuinka Islannin talous muuntui kalastusteollisuuden myötä.
Hakukoneellamme näet kohteen Islanti vain muutamalla klikkauksella. Löydät usein todella hyviä hintoja pakettimatkoille. Voit koota matkapaketin kohteeseen Islanti itse, löydät siihen taatusti juuri sinulle sopivat lennot, hotellin ja palvelut sinulle sopivaan hintaan. Edullisimmillaan matkat kohteeseen Islanti maksavat tällä hetkellä 582 €.
Vertailemalla eri hotelleja, lentoja ja palveluita ebookersin hakukoneella löydät halvat matkat. Eri lennoista, hotelleista ja vaikka autonvuokrauspalvelusta voit koota hetkessä oman matkasi kohteeseen Islanti. Varaaminen on helppoa, nopeaa ja turvallista. Asiakaspalvelumme auttaa sinua, jos sinulla on kysyttävää, joten ota rohkeasti yhteyttä.
Yleisesti niinä kuukausina kun kohde on suosittu ovat hinnat korkeimmat. Kohteen Islanti suosituimmat kuukaudet ovat . Muina aikoina matkailijoita on vähemmän. Yleensä tämä tarkoittaa, että todennäköisemmin silloin löydät kohteen Islanti halvat matkat, joskin täysin varmaa se ei ole. Joskus tietyt lomat tai tapahtumat, voivat aiheuttaa lyhyitä hintapiikkejä myös kuukausittaisten sesonkiaikojen ulkopuolella. Jos haluat saada varmimmin kohteen Islanti, on hyvä olla joustava myös päivien suhteen.
Kun ostat kohteen pakettimatkan, voit säästää jopa 17% tai 216 €. Kun varaat pakettimatkan sen sijaan että varaisit lennot ja majoituksen erikseen vältyt ylimääräiseltä stressiltä, sillä lomamatkasi suunnittelu on helppoa ja vaivatonta, eikä sinun tarvitse huolehtia yksityiskohdista. Varattuasi lennon ja majoituksen kätevästi samasta paikasta, voit keskittyä itse matkaan ja loman odotukseen! Saat lisäksi lukittua nyt olevat hinnat, eikä budjetin kanssa tule yllätyksiä, jos vaikkapa hotellien hinnat ovat myöhemmin nousseet.
Kyllä usein näin on. Kohteen Islanti pakettimatkat ovat yleensä halvempia kuin matkan osat erikseen. Kannattaa siis varata kaikki kerralla autoa myöten. Alennusta voit saada kaikkiin yhdistelmiin. Yleisesti mitä enemmän pakettiin kuuluu, sitä enemmän voit saada alennusta.
Hinnat haettu viimeisten 7 päivän aikana. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.