Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

Meksikon Jukatanin niemimaan vähemmän tunnettu puoli

By Antti Laine on 12/03/2019 in Aurinko

Cancún on suosittu aurinkolomakohde, jonka kävijämääriä nopeat lennot Euroopasta ovat entisestään kasvattaneet. Kohteen suosiolla on kuitenkin myös valitettava kääntöpuoli, jota ei voi välttyä huomaamatta vierailulla mayojen kuuluisilla raunioilla. Chichén Itzássa käy noin 2 miljoonaa vierailijaa vuodessa eli päivittäin kävijöitä kertyy keskimäärin yli 5 000. Turha siis haaveilla pyramidikuvasta ilman muita turisteja.

Tulumin pienemmät rannikkorauniot lähellä Cancúnia ja Riviera Mayan lomakeskuksia vetävät vierailijoita vieläkin enemmän, ja kiireisimpinä lomakausina ihmismassoja on kuin loppuunmyydyillä festareilla.

Cancúnin kulutettujen retkireittien ulkopuolella aukeaa kuitenkin Meksiko, jossa voit ravistaa massaturistin viitan harteiltasi ja tuntea itsesi aidoksi seikkailijaksi. Pari yötä Valladolidissa ja Méridassa riittää antamaan katsauksen Jukatanin niemimaan aidompaan puoleen.

Valladolidin cenotet ja Ek' Balam

Vuokraamalla auton Cancúnista voit hurauttaa kirjaimellisesti suoraa tietä pitkin Valladolidiin alle kahdessa tunnissa. Hyvin ylläpidetyn tien käytöstä peritään tietulli. Perillä odottaa Meksikon ”taikakaupunki”, joka keskusaukioineen ja siirtomaatyylisine rakennuksineen on jotain aivan muuta kuin lomakeskusten betonimeininki. Valladolidin nähtävyyksiä ovat vierailijoille avoimet cenotet eli veden täyttämät maljamaiset luolat. Yksi sellainen on Cenote Zaci, jonka yläpuolella sijaitsee ravintola.

Valladolid on erinomainen tukikohta myös retkelle Chichén Itzáan. Kaupungista käsin ehdit nauttimaan yhdestä maailman kuuluisimmista ihmeistä aikaisin aamulla ennen kuin retkibussit rullaavat paikalle. Toisenlaisen elämyksen tarjoaa heti kaupungin ulkopuolella sijaitseva Ek’Balam, jonka vaikuttavat rauniot ovat peräisin 700- ja 800-luvuilta. Hiljaisina päivinä saatat saada lähes koko paikan itsellesi.

Izamalin ja Cuzamán kautta Méridaan

Matka Valladolidista Méridaan vie vain kaksi tuntia, joten siihen on helppo sisällyttää pari kiinnostavaa kiertoreittiä ja pysähdystä. Izamalin ”keltainen kaupunki” oli aikoinaan mayojen tärkeä keskus, mutta tyypilliseen siirtomaatyyliin espanjalaiset purkivat pyramideja ja temppeleitä rakentaakseen niistä katolisen kirkon. Nykyään Izamalin siirtomaatyylinen kaupunki ympäröikin vuodelta 1561 peräisin olevaa luostaria, jossa on valtava ulkoilma-atrium. Méridaan voi tutustua jalkaisin tai hevosten vetämissä vaunuissa, joilla voi rullata vaikkapa maistelemaan jukatanilaisia herkkuja paikallisiin ravintoloihin. Kincih Izamal, Zamna ja Muul ovat joitakin suosikkeja.

Ainutlaatuinen ja unohtumaton koko perheen elämys odottaa lyhyen matkan päässä Cuzamássa. Siellä, agaaveja aikoinaan kasvattaneen haciendan eli suurtilan mailla, voit hypätä hevosen vetämän vaunun kyytiin ja rymistellä alas kapeata rautatietä, joka ennen kuljetti työläisiä ja satoa. Kummallisen kokemuksen kruunaa se, kun kuljettaja ohjaa vaunun pois raiteilta, jotta vastaantulija pääsee ohittamaan seurueen. Retkue pysähtyy kolmen cenoten luona, joihin voi pulahtaa virkistävälle uinnille. Maanalaisten altaiden lämpötila pysyy samana vuoden ympäri.

Mérida, Uxmal ja flamingot

Espanjalaiset perustivat Méridan kaupungin vuonna 1542, ja sen keskusaukiolla nouseva katedraali onkin yksi Amerikkojen vanhimmista. Puistoissa raikaavat musiikkiesitykset, eläväinen historiallinen keskusta ja edulliset hinnat – noin puolet Cancúnin hotellien ja ravintoloiden hintatasosta – ovat vain muutamia syitä sille, miksi kaupunki on hurmannut monet vierailijat.

Méridasta on helppo poiketa myös retkille Uxmalin raunioille ja muihin tunnettuihin kohteisiin sekä vähemmän tunnettuun (ja vaikeasti lausuttavaan) Dzibilchaltúniin. Erinomainen päiväretkikohde on myös Celestún, jossa sadat vaaleanpunaiset flamingot kahlaavat sen matalissa laguuneissa. Retken arvoisia ovat lisäksi Meksikonlahden rannalla sijaitseva Progreso ja Chicxulub, jonka näköalatornista voi yrittää bongata flamingoja. Lapsiperheitä kiinnostaa kenties edullinen vesipuisto Wild River, joka sijaitsee valtatien lähellä Méridan ja Progreson välillä. Lisäksi Méridan eläintarhan yhteydestä löytyy pieni huvipuisto.

Kun olet tutustunut Jukatanin toiseen puoleen ja on aika palata kotiin, kuljettaa suora tie taas takaisin Cancúniin. Vuokra-auton palauttamisen jälkeen voitkin sitten lähteä kotimatkalle yhdessä auringonpolttamien turistien kanssa, joiden loma on ollut huomattavasti yksipuolisempi.

[ebookers-button-cta url="https://www.ebookers.fi/Meksiko-Matkat.d117.halvat-matkat-kaupunkiloma?BRANDCID=EBOOKERS-FI.SOCIAL.FACEBOOK.BRAND-CONTENT-MERCH.GENERIC"] Lomat Meksikossa [/ebookers-button-cta]

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0