Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

Täydellisiä kohteita sesongin ulkopuoliseen matkailuun (tammikuu–maaliskuu)

By Antti Laine on 19/11/2018 in Aurinko

Reissukärpänen voi purra milloin vain, joten miksi jättäisit lomailun vain lämpimämmille kuukausille? Vesi saattaa olla liian kylmää uimiseen, mutta tammikuun ja maaliskuun välillä tarjolla on paljon muuta tekemistä, esimerkiksi taidemuseot ja -näyttelyt, ruokatorit ja viinitilaretket. Nämä seitsemän kohdetta kannattaa pitää mielessä, kun suunnittelet matkailua sesongin ulkopuolella.

  1. Porto

Paistattele kuulaassa talviauringossa Ribeiran kaupunginosan värikkäiden talojen väleissä kiemurtelevilla kaduilla ja pysähdy Douro-joen rannalle ihailemaan kalastajaveneitä. Kun nälkä alkaa kurnia, kannattaa maistaa Porton kuuluisaa francesinha-voileipää, jonka eri lihakerrokset kruunataan sulatetulla juustolla ja ranskanperunoilla. Esimerkiksi historiallinen Café Santiago valmistaa leivästä mahtavan version, ja jos nälkä silti edelleen vaivaa, kannattaa muistaa A Perola do Bolhao -kauppa, joka on myynyt maukkaita kuivattuja lihoja vuodesta 1917 lähtien. Huuhtele ruoat alas lasillisella portviiniä tai, vieläkin parempaa, vieraile esimerkiksi Ferreira Cellars -viinikellarissa.

  1. Cinque-Terre

Tämä Italian luoteisrannikolla sijaitseva viiden historiallisen kylän rykelmä on suosittu kesäkohde, mutta siellä kannattaa vierailla myös sesongin ulkopuolella. Lähde ruoan- tai viinimaisteluretkelle – esimerkiksi Riomaggiore Wine Tasting & Winery Tours vie matkailijoita paikallisiin kellareihin Riomaggioressa, Cinque-Terren suurimmassa kylässä, ja Nessun Dorma Cinque Terre tarjoaa pestonvalmistuskursseja. Pääset nauttimaan rannikon näkymistä myös patikoimalla pitkin Sentiero Azzurro -reittiä, joka yhdistää kaikki viisi kylää, tai vierailemalla jossakin alueen monista kirkoista, esimerkiksi 1300-luvulla kiveen rakennetussa Santa Margherita d'Antiochia -kirkossa.

  1. Ibiza

Matkusta Euroopan bilepääkaupunkiin sesongin ulkopuolella ja tutustu hurmaavaan saareen. Vesi ei välttämättä houkuttele uimiseen, mutta sen sijaan voit lähteä tunnin patikkaretkelle Es Vedrasta Atlantis-nimellä tunnetuille kivimuodostelmille, jotka johtavat piilossa olevaan luolaan. Vaihtoehtoiseen kulttuuriin voi uppoutua Bar Anitassa, jossa myydään herkullista espanjalaista munakasta. Se tunnetaan myös Ibizan alkuperäisenä hippibaarina, jota taitelijat ja muusikot suosivat 70-luvulla. Vuoden alku on myös ihanteellinen aika vierailla Santa Agnèsin kylässä, sillä silloin kukkivat mantelipuut värjäävät koko laakson valkoiseksi.

  1. Firenze

Viileämmät säät antavat mahtavan syyn vaellella Italian renessanssipääkaupungin Firenzen taidegallerioissa, joista on ehdottomasti nähtävä ainakin Uffizi Gallery, jossa on esillä Leonardo da Vincin maalaus ”Marian ilmestys”. Vastapainoksi kannattaa suunnata seuraavaksi Clet Abrahamin studioon, jossa myydään taiteilijan suunnittelemia hauskoja vinyylitarroja. Ruokailupaikoista Ino on loistava deli, jossa juustotäytteissä ei pihistellä. Ristorante del Fagioli on perheen omistama trattoria, jossa tarjoillaan tukevia firenzeläisiä ruokalajeja, kuten lihapullia. Uniikkeja lahjoja etsivien kannattaa suunnata täällä Scuola del Cuoioon, jossa myydään nahkaisia käsilaukkuja. Rakennus on 1200-luvulta peräisin oleva entinen kirkko, josta tuli toisen maailmansodan jälkeen nahanvalmistuskoulu.

  1. New Orleans

Mardi Gras -juhlallisuudet alkavat tammikuun 6. päivä, mutta juhliin pääsee mukaan myöhemminkin, sillä niiden kohokohta on vasta maaliskuun 5. päivä. Lataa energiat Fiorella’s Cafén uppopaistetulla kanalla tai herkuttele Café Ameliessa lautasellisella gourmet-tason gumboa, joka on tyypillinen louisialainen pataruoka. Livemusiikista ja tanssista pääsee nauttimaan hienostelemattomassa Maple Leaf Barissa. Jos haluat tutustua kaupunkiin kunnolla, kannattaa osallistua New Orleans Vampire Tour- tai New Orleans Ghost Hunters 101 -kierroksille, jotka vievät sinut historiallisille maamerkeille ja esimerkiksi French Quarter -kaupunginosan aidoille rikospaikoille.

  1. New York

Hauskanpito ei pääty sydäntalvellakaan kaupungissa, joka ei koskaan nuku. Vieraile esimerkiksi Metropolitan Museum of Artissa ja Guggenheimissa, tai nuku kokonainen yö Museum of Natural History -museon sleepover-tapahtumassa. Kannattaa lisäksi muistaa tammikuun Broadway Week, jolloin voit ostaa musikaaleihin kaksi lippua yhden hinnalla. Kaupungissa järjestetään ravintolaviikko 21.1.–8.2., jolloin lähes 400 ravintolaa tarjoaa aterioita alennettuun hintaan. Ruokaintoilijoiden kannattaa suunnata myös lähes 250 metriä pitkään Market Line -kauppahalliin, joka avataan vuoden 2019 alussa. Lower East Sidella sijaitsevassa hallissa on tarjolla kaikkea pikkelssistä sakeen.

  1. Sisilia

Etna-vuoren rinteet ovat kesäisin tuhkaiset, mutta talvikauden aikana ne houkuttelevat puuterilumillaan laskettelijoita maalikuuhun asti. Hieman erilaista liikuntaa tarjoaa kukkulalla sijaitseva Valle dei Templi, jossa voit ihailla 500-luvulta eaa peräisin olevan kahdeksan temppelin raunioita. Upeassa 1400-luvulla rakennetussa Palazzo Abatellis -palatsissa sijaitseva Galleria Regionale della Sicilialla on vaikuttava taidekokoelma, joka on osittain peräisin keskiajalta. Makeanhimon yllättäessä maista sisilialaista leivonnaista, joka täytetään kermaisella ricotta-juustolla, tai suuntaa Taorminassa sijaitsevaan Laboratorio Pasticceria Roberto -leipomoon, joka tunnetaan cannoli-leivoksistaan.

 

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0