Shares
Share with your friends










Submit

Pelottivatko Muumit esikouluiässä? Odotitko lauantain karkkipäivää sunnuntaista saakka? Vai pakkaako tätisi kenties ulkomaanmatkalle mukaan oman kahvipakettinsa? Jokaisella maalla on omat omituisuutensa, eikä Suomi ole poikkeus. Listasimme kymmenen seikkaa, joihin vain Suomessa varttuneet voivat samastua!

1. Huono sää on asennekysymys

Suomen säässä varttuneita ei pitele sisätiloissa räntäsade, tuiskutuuli saatikka lumimyräkkä. Kaikki riippuu asenteesta – ja tietysti vaatetuksesta. Suomen vaihtuvissa sääolosuhteissa kasvaneet lapset sisäistävät sään vaatiman vaatetuksen salat jo vauvaiässä, eikä kurahousuihin tai kolminkertaisiin kerrastoihin sonnustautuminen tuota vaivaa aikuisenakaan.

2. Jäätelöä kesät talvet

Monissa maissa jäätelö on kesän juttu, mutta Suomessa kiskotaan pinguja ja muita kylmän kermaisia herkkuja kesät talvet. Jäätelöllä juhlistetaankin paitsi kesälomien kuumia päiviä myös syksyisiä synttäreitä ja talvisia pitsailtoja.

3. Karkkipäivä – viikon kohokohta

Jäätelöstä puheen ollen: vaikka jäätelöä saa syödäkin ympäri vuoden, karkin nauttimiselle varataan suomalaiskodeissa tavallisesti oma päivänsä, ja yleensä tämä päivä on lauantai. Moni on varttunut ilmapiirissä, missä viikko huipentuu lauantaiseen taskurahaan, jolla saa ostettua supermarketista karkkipussin. Kun sunnuntaina sokerihumala alkaa olla ohi, alamme malttamattomina odottaa seuraavan viikon karkkipäivää.

4. Sukkasillaan koulussa

Suomalaisissa kouluissa vallitsee varsin japanilainen estetiikka, sillä myöskään meillä sisätiloissa ei sipsutella ulkosaappaat jalassa. Monella onkin mukavia muistoja talvisista koulupäivistä, jolloin tunnille mentäessä sai riisua märät jalkineet luokkahuoneen oven pieleen ja vetää lämpöiset villasukat jalkaan oppitunnin ajaksi.

5. Saunominen on arkipäivää

Sauna kuuluu suomalaiseen nuoruuteen yhtä oleellisesti kuin karkkipäivä tai talvinen jäätelötuutti. Saunominen ei olekaan Suomessa varttuneille vain ylellinen kylpyläelämys, vaan arkipäivää.

6. Muumien yhdistävä voima

Monissa maissa ei varmastikaan ole traumatisoitu sukupolvea toisensa jälkeen lastenohjelmilla, mutta Suomessa varttuneille Muumien tuottamat pelkotilat ovat yhdistävä side. Mörkö, pimeydestä esiin lipuva pelottavasti irvistävä otus, joka jättää jälkeensä jäävanan, ja sumusta ilmestyvä aavelaiva ovat vain pari Muumien mieliimme jättämää muistijälkeä.

7. Kesäloma korvessa

Minne suuntaat kesälomalla: kaupunkilomalle yhteen maailman suurimmista metropoleista vai kenties automatkalle Espanjan rannikkokyliin? Ehei, suomalainen pakkaa parin viikon vaatekerran ja kirjapinon autonsa takakonttiin, ja suuntaa keskelle korpea, järvenrannalla törröttävälle kesämökilleen. Loman kruunaa se, jos mökissä ei ole juoksevaa vettä taikka sähköä.

8. Luonto on leikkipuistomme

Monelle ulkomaalaiselle metsä on mystinen tai jopa pelottava asia, mutta suomalaislasten kasvuympäristössä metsä on tavanomainen lavaste, vartuimme maalla tai kaupungissa. Metsään piipahtaminen onkin oleellinen osa suomalaista nuoruutta, sillä suuntaamme metsään paitsi halutessamme rakentaa puumajoja myös tehdäksemme kävely- ja pyöräretkiä, tai vain nähdäksemme löytyisikö puiden takaa kurkkimassa outoja eläimiä.

9. Sukset olalla kouluun

Metsästä puheen ollen, suomalaisten erikoiseen nuoruuteen kuuluu myös sivakoiminen metsän siimekseen – koulupäivänä! Talvella ei ole erikoinen näky nähdä reilun metrin mittaisia lapsia taivaltamassa kohti koulua sukset olalla heiluen, sillä hiihto kuuluu jokaisen lapsuuteen vähintään koulun liikuntatuntien myötä.

10. Vaaleaa paahtoa matkalle mukaan

Suomalaiset juovat kahvia eniten maailmassa, ja suomalaisille onkin kehittynyt varsin vahva mielipide siitä, millaista on oikeanlainen kahvi. Suomalaisille se on tietysti vaalea paahto, joka on tummaa paahtoa harvinaisempaa ulkomailla. Niinpä, kaiken varalta, moni pakkaa matkoilleen mukaan oman kahvipakettinsa.

Comments

comments

tagged:

VIIMEISIMMÄT PÄIVITYKSET