Shares
Share with your friends










Submit

Joka vuosi syyskuun hupenevat helteet ja laskevat lämpötilat ajavat monet ulkomaille. Uteliaiden matkustajien onneksi kuukausi on myös tapahtumien aikaa, jolloin niin Perun vuoristossa kuin Sisilian rannoillakin juhlitaan paikallisia perinteitä. Jos siis kaipaat seikkailua, muttet tiedä minne mennä, kurkkaa alta lista tulevan syksyn parhaista lomakohteista.

1. Porto

Lissabon on viime vuosina kasvanut monien rakastamaksi kohteeksi, mutta Portugalin kakkoskaupunki Porto on sille kova haastaja. Miltä kuulostaisi ohikulkevien ihmisten katselu Ribeirinhan kävelykatualueella, portviinien siemailu Vila Nova de Gaiassa ja paikallisten herkkujen, kuten lihaisan Francesinha-leivän maistelu? Ruokailun jälkeen voi sitten sulatella herkkuja Palácio de Cristalin puutarhassa ja osallistua Noites Ritual -festareille, jonka esiintyjäkaari muodostuu lähinnä portugalilaisista bändeistä.

Löydä hotelleja Portosta.

2. Peru

Jos Camino Incan eli inkapolun vaeltaminen on haavelistallasi, matkusta Peruun syyskuussa. Kuivan kauden ansiosta voit ihailla Machu Picchun maisemia Cuscossa ja sitä ympäröivässä pyhässä laaksossa miellyttävistä lämpötiloista nauttien. Amazonin sademetsässä saattaa olla syyskuussakin kuuma, mutta vähäsateinen kausi paljastaa aiemmin tulvineet viidakkopolut ja tarjoaa huikean mahdollisuuden kalastukseen. Jos tiesi taas käy rannikolle pääkaupunki Limaan, älä jätä maistelematta Misturan ruokafestivaalin herkkuja.

Löydä hotelleja Limasta.

3. Tanger, Marokko

Afrikan portiksi usein kutsuttu satamakaupunki Tanger valvoo Euroopan ja Afrikan mantereita erottavaa Gibraltarinsalmea. Syyskuun viileämmät päivät ovat erinomaista aikaa vierailla Tangerin vilkkaassa medinassa ja vaikuttavassa kasbahissa eli kaupungin vanhoissa osissa. Merkkaa kalenteriin myös Tanjazz-festivaali, jonka ympäri kaupunkia pystytetyillä lavoilla voi nähdä kansainvälisten muusikkojen jazzsooloja.

Löydä hotelleja Marokosta.

4. Ibiza ja Formentera

Kesän kuluttavan bilekauden jälkeen syyskuu tuo Ibizan saaren asukkaille tuulahduksen rauhaa. Tosin vain tuulahduksen, sillä hitusen viilentynyt sää ei auta pitämään intohimoisimpia juhlijoita poissa. Jos saaren juhlameininki on syyskuussakin liikaa, voi Ibizalta hypätä laivaan ja seilata läheisen Formenteran rauhaan.

Löydä hotelleja Ibizalta

5. Sisilia

Sisilian kirkkaan turkoosit vedet ja valkoiset hiekkarannat houkuttelevat matkailijamassoja Italian eteläkärkeen kesän kuumimpina kuukausina. Syyskuussa rantojen vetovoima kuitenkin vähenee, ja monet lähtevät tutustumaan saaren hurmaavaan maaseutuun. Kun olet kiivennyt jatkuvasti purkautuvan Etnan rinteille ja maistellut monimutkaisia sisilialaisia viinejä, matkusta San Vito lo Capoon vuosittaisille Cous Cous Festeille, joilla juhlitaan eri kulttuureja ja niiden ruokia.

Löydä hotelleja Sisiliasta.

6. Budapest

Budapest on vuorten ympäröimä, minkä ansiosta sen lämpötilat pysyvät lempeämpinä kuin monessa muussa samalla korkeudella sijaitsevassa eurooppalaisessa kaupungissa. Kaupungin kuuluisat kylpylät saattavat silti olla nihkeä kokemus kesäisin, mutta syyskuussa pulahdus lämpimään veteen kruunaa viilenevän illan. Älä missaa myöskään perinteistä Nemzeti Vágta -laukkatapahtumaa, jossa taidokkaat ratsastajat kilpailevat kunniasta ja palkinnoista.

Löydä hotelleja Budapestista.

7. New York

Ison omenan kiireinen tahti rauhoittuu yleensä hieman kesälomien jälkeen. Tämä rauhallinen aika vuodesta sopiikin matkailijoille, jotka haluavat nauttia yleensä täyden kaupungin nähtävyyksistä. Vietä päivä myös Little Italyn vuosittain järjestettävillä Feast of San Gennaro -festareilla, joka kokoaa lähes miljoona ihmistä sekä ihastelemaan italialaisen ruuan valmistusta että tietenkin syömään saapasmaan herkkuja.

Löydä hotelleja New Yorkista.

8. Cádiz, Espanja

Cádizin rikas historia ylettyy yli 3 000 vuoden taakse, ja kaupunkia pidetäänkin läntisen Euroopan vanhimpana. Kun olet ensin viettänyt päivän surffaten Atlantin laineilla, suuntaa illalla kaupungin keskustaan katsomaan energisiä flamenco-esityksiä. Syyskuussa kannattaa vierailla myös Jerez de la Fronterassa, jonka Fiesta de la Vendimia -nimisessä viininkorjuutapahtumassa päivä kuluu ihaillen hevosparaateja ja tutustuen paikallisiin viineihin.

Löydä hotelleja Cádizista.

Comments

comments

tagged: Aurinko, Budapest, Kaupungit

VIIMEISIMMÄT PÄIVITYKSET