Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

10 katutaiteen rajoja koettelevaa kaupunkia

By Frances Doherty on 14/05/2019 in Yleistä

Nykyään pidämme julkisten rakennusten seinillä sateenkaaren väreissä hehkuvia, niin kukkia, puita ja ihmisiä kuin avaruusolioitakin esittäviä seinämaalauksia itsestäänselvyyksinä. Katutaidetta pidettiin kuitenkin aina 1990-luvulle asti parhaassakin tapauksessa lähinnä vandalismina, mutta toisinaan ne tulkittiin jopa poliittisiksi hyökkäyksiksi, joista saattoi saada vankilatuomion. Vaikka monet seinämaalaukset kuvaavatkin edelleen yhteiskunnan epäkohtia, niiden pirteät värit ovat myös omiaan antamaan luonnetta muutoin tavanomaisille kaupunkimaisemille. Seuraavaksi esittelemme 10 kaupunkia, jotka koettelevat katutaiteen rajoja.

  1. Bogotá, Kolumbia

Vuoteen 2011 asti katutaidetta pidettiin Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa rikoksena, mutta monet asiat ovat sittemmin ehtineet muuttua. Taiteilijat ovatkin ottaneet tilaisuudesta vaarin ilmaistakseen poliittisia näkemyksiään – tai ihan vain piristääkseen maisemia – kotitalojen ja muiden rakennusten seiniä peittävien vaikuttavien värien ja voimakkaiden kuvioiden avulla. Historiallisessa La Candelarian kaupunginosassa katutaideteoksia on maalattu niin kulttuurilaitosten seinille kuin rahtikontteihinkin. Los Puentesin naapurustosta eli barriosta löytyy puolestaan kanootissa kukkien kera lipuvaa naista esittävä valtava seinämaalaus, joka levittäytyy 383 talon seinille.

Halvat hotellit Bogota

  1. New York, Yhdysvallat

Graffitien peittämä 5Pointz oli vuosikymmenien ajan tärkeä maamerkki, jonka saattoi nähdä Manhattanista Queensiin kulkevasta linjan 7 metrosta. Rakennus purettiin vuonna 2014, mutta katutaide kukoistaa New Yorkissa yhä edelleen. Suuntaa Bushwickiin, joka on Brooklynissä sijaitseva naapurusto ja jossa Bushwick Collective on antanut taiteilijoille tehtäväksi luoda kauniita seinämaalauksia naapuruston tiilistä rakennettuihin varastoihin. Toinen ehdottomasti vierailun arvoinen paikka on Manhattanin Lower East Siden naapurustossa sijaitseva Bowery Wall. Pop-taiteilija Keith Haring maalasi kyseiselle seinälle yhden kuuluisista teoksistaan vuonna 1982, mutta myöhemmin maalaus tuhottiin. Vuodesta 2008 lähtien seinällä on esitelty lukuisten eri graffititaiteilijoiden vaihtuvia töitä. Jos tahdot ihailla seinämaalauksia hivenen rauhallisemmassa paikassa, niin ikään Lower East Sidessa sijaitseva Freeman Alley on sekin todellinen helmi.

Halvat hotellit New York

  1. Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta

Monet lontoolaiset ovat sitä mieltä, että Shoreditchin kaupunginosa on katutaiteen synnyinsija. Kaupunginosan mukulakivillä päällystetyillä kujilla kävellessä tuntuukin siltä kuin olisi astellut jättimäiseen kaleidoskooppiin, jota koristavat värikkäiden graffitien lisäksi myös lukuisat pubit. Ota sateisena päivänä suunnaksesi Leake Street Tunnel, joka kulkee Waterloon rautatieaseman alla ja jonka seinät muuttuvat jatkuvasti taitojaan hiovien graffititaiteilijoiden maalatessa töitään aikaisempien teosten päälle. Jos kaipaat jotain toisenlaista, käy katsomassa lännempänä sijaitsevaa, vastikään valmistunutta Treatment Roomsin taloa. Talo on peitetty kauttaaltaan mosaiikkilaatoilla, ja se on kunnianosoitus meksikolaisten taiteilijoiden vallankumouksellisten seinämaalausten hengelle ja upeille kuvioille.

Halvat hotellit Lontoossa

  1. Buenos Aires, Argentiina

Buenos Airesin ongelmallinen historia on epäilyksettä inspiroinut ainakin muutamia kaupungin huomiota herättävistä graffiteista. Martin Ronin ja El Marianin kaltaiset taiteilijat ovat luoneet suoranaisen seinämaalauksien meren Villa Urquizan naapurustoon, joka menetti satoja rakennuksia Argentiinaa vuosina 1976–1983 hallinneen sotilasjuntan purkuvimman seurauksena. Kirkkaat punaisen, keltaisen ja sinisen sävyt elävöittävät nykyään myös La Bocan entisen hökkelikylän katuja aivan yhtä paljon kuin sen kuuluisat tangotanssijatkin. Kaikkein kiehtovin paikka on kuitenkin aikoinaan rautatienä toiminut Caminito-katu, jossa järjestetään tätä nykyä katutaidetapahtumia.

Halvat hotellit Buenos Aires

  1. México, Meksiko

Méxicon kaupungin 1990-luvulla alkunsa saaneet katutaiteen perinteet ovat juurtuneet syvälle, ja nykyään katutaide on levinnyt kaduilta taidegallerioihin asti. La Romitan naapuruston ja Plaza Luis Cabreran aukion lisäksi katutaidetta pääsee ihailemaan Coyoacánin vehreässä naapurustossa. Sieltä löytyy lukuisia leikkimielisiä, uskonnollisten symbolien innoittamia seinämaalauksia, jotka esittävät muun muassa pikkutyttöjen luurankoja ja asteekkikäärmeitä. Myös Méxicon vanhojen lelujen museon sisä- ja ulkotilat suorastaan pursuavat sekä kaksi- että kolmiulotteisia humoristisia ja erikoislaatuisia katutaideteoksia.

Halvat hotellit México

  1. Los Angeles, Yhdysvallat

Los Angelesin taiteilijat työskentelivät vielä 1970-luvulla katseilta piilossa keskustan suljetuissa studioissa, mutta tätä nykyä kaupungin Art District on kuin suuri ulkoilmagalleria. Käy ihastelemassa American Hotelin huikeita seinämaalauksia ja astele sitten kadun yli poseerataksesi Colette Millerin kuuluisan, violetteja ja sinisiä enkelin siipiä esittävän ”Angel Wings” -teoksen edessä. Liikenneruuhkassa istuessasi sinun kannattaa pitää silmällä katujen varsilla seisovia sähkökaappeja, joihin on usein maalattu monenlaisia kuvia mariachi-yhtyeistä aina suurisilmäisiin lemmikkieläimiin. Sähkökaappien koristelu alkoi alun perin Boyle Heightsin naapurustosta, ja tapa on sittemmin levinnyt myös Palmsin kaltaisiin vauraisiin naapurustoihin.

Halvat hotellit Los Angeles

  1. Melbourne, Australia

Rautateiden sivustojen spreijaaminen on ollut Melbournen graffititaiteilijoiden siirtymäriitti jo vuosikausia, mutta näinä päivinä heidän työnsä saavat osakseen enemmän arvostusta kuin paheksuntaa. Käy tutkimassa Melbournen keskustan suurimpia katutaidenähtävyyksiä erityisen katutaidekierroksen aikana. Kierrokseen sisältyvät esimerkiksi Hosier Lane, AC/DC Lane ja Centre Place, jossa voit kierroksen päätteeksi ja pakolliset valokuvat otettuasi nauttia kupillisen teetä tai kahvia lukuisissa ulkoilmakahviloissa. Richmondin esikaupungissa voit bongata värikkäitä katutaideteoksia kerrostalojen ja entisten varastojen seiniltä. Muista käydä katsomassa myös hymyileviä sotureita esittävää seinämaalausta, joka koristaa korkeiden puiden reunustaman Feast of Meritin kahvilan seinää.

Halvat hotellit Melbourne

  1. Lissabon, Portugali

Lissabon tunnetaan Euroopan aliarvostettuna pääkaupunkina, sillä sieltä ei juuri löydy suuria loistokkaita monumentteja, mutta kaupungin katutaide ei takuulla jätä ketään kylmäksi. Nouse esimerkiksi Glorían ja Lavran funikulaarien kyytiin ja nauti ajelusta, joka kulkee pitkin kapeita, graffitien peittämiä kujia. Kauempana kaupungin keskustasta sijaitsee Amoreiras Wall of Fame. Tätä pitkää muuria pidetään yhtenä Lissabonin vanhimmista graffitiseinistä, ja osa siihen maalatuista teoksista on peräisin 1990-luvulta. Underdogs Gallerysta löytyy mahtavia, eri katutaiteilijoiden töitä esitteleviä vaihtelevia näyttelyitä, ja galleria järjestää myös urbaanin taiteen kierroksia.

Halvat hotellit Lissabonin alue

  1. Valparaíso, Chile

Valparaíson suurenmoisten kukkuloiden eli cerrojen ikuistajana tunnettu runoilija-diplomaatti Pablo Neruda suhtautui myös taiteeseen intohimoisesti. Hän kutsui 1940-luvulta lähtien meksikolaisia taiteilijoita Valparaísoon, jossa katutaide kukoisti salassa. Augusto Pinochetin johtaman sotilasdiktatuurin aikana (1973-1990) kaikki taidemuodot kiellettiin, mutta diktatuurin päätyttyä taide on tehnyt maahan vahvan paluun. Seuraa labyrinttimaisia portaikkoja värikkäiden talojen luo, jotka peittävät esimerkiksi Cerro Concepciónin ja Cerro Alegren historiallisia kukkuloita. Valparaíson ulkoilmamuseosta puolestaan löytyy yhä edelleen 1990-luvulta peräisin olevia seinämaalauksia.

Löydä loma-asunto kohteessa Valparaiso

  1. Pariisi, Ranska

Pariisin taidemaailmasta puhuttaessa viitataan usein lähinnä Louvreen ja sen taideteoksiin, mutta Ranskan pääkaupunki tunnetaan myös vuosikymmenien ajan kukoistaneesta eloisasta katutaidekulttuuristaan. Laurence Savart -katu on ollut jo 1940-luvulta asti katutaiteilijoiden suosiossa. Seinen eteläisellä rannalla sijaitsevalta, aikoinaan taiteilijoiden ja intellektuellien kansoittamalta La Rive Gauchen alueelta löytyy puolestaan suuria, kerrostalon korkuisia seinämaalauksia. Oberkampf-katu tunnetaan erityisesti yöelämästään, mutta kadulla kannattaa vierailla myös päiväsaikaan. Tuolloin sinulla on mahdollisuus nauttia aivan erilaisesta tunnelmasta tutkaillessasi kadun kahviloiden ja baarien katutaideteoksia.

Halvat hotellit Paris

 

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0