Shares
Share with your friends










Submit

Tutkimusten mukaan jo vartin vierailu luonnonhelmassa alentaa stressitasoja. Joulun – ja pandemian – kunniaksi päätimme listata kymmenen kaupungeista löytyvää kotimaan luontoelämystä!

1. Turun kasvitieteellinen puutarha

Turun Ruissalossa sijaitseva Kasvitieteellinen puutarha käsittää kuuden kasvihuoneen lisäksi 23 hehtaarin kokoisen ulkoalueen.

Kasvihuoneista löytyy noin 2 000 kasvilajia ja -lajiketta, joiden joukosta voi varmasti bongata eksoottisten erikoisuuksien lisäksi monia etelän lomamatkoilta tuttuja kasveja.

Vieraile Uuden maailman tropiikissa, missä kasvaa yli metrin kokoisia jättilumpeita, tai piipahda Välimeren ilmaston kasvillisuutta esittelevässä huoneessa ja haista sitrushedelmäpuiden tuoksu.

Puutarhan ulkoalueelta löytyy myös 3000 kasvilajia ja -lajiketta. Ulkopuutarha on auki vuoden ympäri, mutta kasvit kukkivat vain huhtikuulta marraskuulle.

Rentouttavan luontoelämyksen kruunaa visiitti Ruissalon Spa Hotelissa.

2. Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto

Suomessa on kymmenen kansallista kaupunkipuistoa, joista vanhin sijaitsee Hämeenlinnassa.

Hämeenlinnan kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvat esimerkiksi keskustan rantapuistot ja arvokkaat puutalokorttelit ja Keinusaaren sekä Verkatehtaan alueen vanhat teollisuus- ja sairaalamiljööt vehreine ympäristöineen.

Yli 6 km pitkän ja leveimmillään noin 5 km:n levyisen puiston historiallinen keskus on Hämeen keskiaikainen linna ympäristöineen. Luontonsa puolesta puiston kuuluisin osa on kuitenkin Aulangon upea luonnonsuojelualue.

Täällä sijaitsee myös Aulanko Scandic rentouttavine kylpylöineen. Muita majoitusvinkkejä Hämeenlinnaan löytyy tästä linkistä.

3. Pyynikin luonnonsuojelualue Tampereella

Lähes 50 hehtaaria käsittävä Pyynikin luonnonsuojelualue kohoaa Tampereen keskustassa, reilun kilometrin päässä Hämeenkadun vilinästä.

Pyynikinharju kuuluu 200 kilometriä pitkään harjujaksoon, joka alkaa Salpausselältä ja jatkuu Kankaanpäähän. Pyynikin harju on näistä harjuista korkein, ja sitä pidetäänkin maailman korkeimpana soraharjuna.

Harjulla kiertelee noin neljän kilometrin mittainen luontopolku, jonka varrella on useita näköalapaikkoja. Mahtavimmat näköalat aukeavat Pyynikin 25 metriä korkealta näkötornilta. Näkötorni on vuodelta 1929 ja sinne on pieni pääsymaksu. Tornin juurella sijaitsee munkeistaan kuulu kahvila, joka on täydellinen päätös luontoretkelle keskellä kaupunkia!

Tampereella on lukuisia majoitusvaihtoehtoja huoneistoista hostelleihin ja luksushotelleihin – katso vinkit tästä!

4. Talvisen luonnon eksotiikkaa Talvipuutarhassa

Talvella Suomen luonto lepää, mutta Helsingin Talvipuutarhassa pääsee ihastelemaan myös talvisten kasvien väriloistoa.

Lähes 130-vuotias Talvipuutarha on kuvauksellinen eksoottisten kasvien kaupunkikeidas. Yli 200 erilaisen kasvin joukosta löytyy niin palmuja, magnolioita, kaktuksia kuin 130-vuotias kameliapuu, joka on puutarhan vanhin kasvi.

Joulun aikaan vierailijat pääsevät ihastelemaan kukkivia joulutähtiä, tulppaaneita, hyasintteja ja kieloja.

Helsingissä on kosolti hotellivaihtoehtoja. Esimerkiksi Scandic Kallio sijaitsee alle kilometrin päässä Talvipuutarhalta!

5. Jyväskylää kiertää vihreä kehä

Jyväskylän keskusta-aluetta kiertää erilaisista ulkoilureiteistä muodostettu ketju, Kehä vihreä. Kehään kuuluu kaupungin tunnetuimpia luontokohteita, kuten keskustassa Kauppakadun kupeessa kohoava Harju. Harjun huipulle voi kivuta komeita kiviportaita pitkin, ja laelta löytyy luontopolkujen lisäksi näkötorni ja ravintola. Muita Kehä vihreän suosittuja kohteita ovat kaupungin kupeen urbaani satama-alue ja järvenrantareitti Lutakonranta sekä metsäinen Tourujoki.

Kehä vihreä on tunnettu myös taiteestaan, johon voi törmätä esimerkiksi Sepänpuistossa. Historiallista arkkitehtuuria Alvar Aallon rakennuksineen voi puolestaan lenkkeilyn lomassa ihastella Seminaarinmäellä.

Katso tästä majoitusvinkkejä Jyväskylän luontolomaan!

6. Pieni maisemareitti Porvoossa

Porvoo on tunnettu vanhasta kaupungista ravintoloineen ja putiikkeineen, mutta Porvoo on oiva lomakohde myös luonnonystävälle.

Ylitä vanhasta kaupungista Porvoonjoen vastarannalle kurottava Vanha silta ja suuntaa Näsinmäen puistometsään. Täältä löytyy leppoisa luontoreitti mahtavine maisemineen kohti vanhan Porvoon punaisia makasiinirakennuksia – näkymät ovat niin vaikuttavat, että ne kelpasivat myös Albert Edelfeltin maalausten aiheiksi.

Mäellä sijaitsee myös hautausmaa Johan Ludvig ja Frderika Runebergin hautoineen. Kohokohta on Näsinmäen huipulla sijaitseva jättimäinen, jääkaudenaikainen siirtolohkare Näsin kivi.
Katso tästä vinkkimme Porvoon majoitusvaihtoehtoihin!

7. Monikäyttöinen luontoreitti Mikkelissä

Etelä-Savon pääkaupungin Mikkelin keskusta-alueella kiertää viihtyisä Kalevankankaan monikäyttöreitti. Täällä metsäiseen maastoon rakennetut ja ympärivuotisesti kuljettavat reitit voi kiertää maastopyörällä, kävellen, juosten tai lumikengillä. Reitti risteää paikoin myös hiihtolatujen kanssa. Pisin reitti on 6,2 km pitkä Karhun kiertämä. Otson oikaisu lyhentää reitin 4,2 kilometriin. Lyhyin reitti on 2,8 km pitkä Nallepolku.

Kalevankankaan monikäyttöreitti on hyvä vierailukohde esimerkiksi talvista maastopyöräilyä aloitteleville. Metsäpolulla on tarvittava määrä korkeuseroja ja reitti on merkitty selkeästi.

Mikkelistä löytyy lukuisia majoitusvaihtoehtoja hotellihuoneista mökkeihin.

8. Rantaraitti Nurmeksessa

Luontoretki Pohjois-Karjalan maakunnassa, Pielisjärven pohjoispäässä sijaitsevassa Nurmeksessa tutustuttaa karjalaiseen sielunmaisemaan.

Rantaraitit kiertävät Nurmeksen keskustan ympärillä Pielisen ja Nurmesjärven rantamaastoissa. Reitillä on myös penkkejä lepohetkiin sekä opastetauluja, joiden ansiosta voi luontoretken ohessa oppia Nurmeksen vanhan kauppalan historiaa.

Reitille pääset joko Mikonsalmensillalta tai rantakaduilta. Reitti päättyy Työväenkadulle, mutta sitä voi jatkaa Nurmes-talolle. Pielisen puoleista rantareittiä pitkin voi jatkaa matkaa takaisin Vanhaan Kauppalaan tai jatkaa matkaa Mikonsalmen sillalle saakka. Täältä avautuvat upeat maisemat Pieliselle.

Luontoretken jälkeen Pohjois-Karjalan järvimaisemia voi ihailla myös esimerkiksi Break Sokos Hotel Bomban kylpylästä käsin.

9. Kuopion kansallinen kaupunkipuisto

Yksi Kuopion näkyvimmistä maamerkeistä on keskustan laidalla kohoava Neulamäki. Täällä, Kolmisoppi-Neulamäen alueella sijaitsee Puijon tornin lisäksi myös kolme luontopolkua. Suurin osa luontopoluista sijoittuu luonnonsuojelualueelle, joten luontoelämys Neulamäellä on taattu.

Esimerkiksi reilun 5 kilometrin mittainen Neulamäen kierto vie Vuorilammen ja Tervaruukin kautta Suurelle Neulamäelle. Reitiltä löytyy infotauluja, joissa kerrotaan alueella tapahtuneista maankuoren mullistuksista. Matkan varrella sijaitsee myös yli 11 000 vuotta vanha Yoldiameren ranta.

Suuren Neulamäen laelle kiipeämisen vaivan palkitsevat kallioilta avautuvat maisemat.

Katso tästä hotellivinkkejä Kuopioon!

10. Vanhoja puita ja punatiiltä Forssassa

Vanha teollisuusalue punatiilirakennuksineen ja viehkeä luonto lyövät kättä Forssassa, eikä olekaan ihme, että myös Forssaan on myönnetty kansallisen kaupunkipuiston titteli.

Lähes 1000 hehtaarin kokoista puistoa halkoo Loimijoki. Kansallisessa kaupunkipuistossa kiertäminen ei ole Forssassa kuitenkaan ainoastaan luontoretki, sillä paikalla voi todistaa myös maaseutuympäristön muutoksen teollistuvaksi kaupunkiasutukseksi.

Forssan kansallinen kaupunkipuisto koostuu 24 kohteesta. Leppoisaa kaupunkiretkeä luonnonhelmassa haikaileva voi aloittaa kiertämällä Forssan torin laidalla levittäytyvässä Ankkalammenpuistossa. Levollisesta puistosta löytyy niin lampi kuin erilaisia puulajikkeita.
Ankkalammenpuistosta kannattaa jatkaa matkaa Yhtiönpuistoon, joka tunnetaan myös Tehtaanpuistona. Puisto muodostui kehräämön, tehtaan pääkonttorin ja johtajien asuinrakennusten lähistölle, ja täällä voi ihailla esimerkiksi 1800-luvulla istutettuja lehmuksia, poppeleita, tammia ja tuomia. Uudempina lisinä puistoon on istutettu myös jalavia, saarnia ja kirsikkaa. Komeiden puiden siimeksessä kohoavat Forssan punatiiliset tehdasrakennukset piippuineen.

Katso vinkkejä Forssan alueen majoitustarjontaan tästä linkistä!

Comments

comments

tagged: City Posts, Suomeni, Yleistä

VIIMEISIMMÄT PÄIVITYKSET