Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

10 tapaa fiksumpaan yksinmatkailuun

By Frances Doherty on 30/01/2018 in Yleistä

Oletko ajatellut lähteä seikkailemaan maailmalle ensimmäistä kertaa itseksesi? Siinä tapauksessa et – ironista kyllä – ole yksin.

Lisääntyneet yksinmatkailuun liittyvät Google-haut, yksinmatkustajille suunnatut kiertomatkat ja aiheesta julkaistut kirjat osoittavat, että yksin matkustaminen on yleistynyt niin naisten kuin miestenkin osalta.

Suurin kysymys kuitenkin on, miten tehdä yksin matkustamisesta hauska ja rikastuttava kokemus sen sijaan, että siitä kehkeytyisi yksinäisyyden ja vaarojen sävyttämä koettelemus.

Nämä 10 yksinmatkustajalle tarkoitettua vinkkiä opastavat sinut oikealle tielle.

  1. Tutustu matkakumppaniisi (eli itseesi)

Yksin matkustaminen on kenties maailman paras keino tutustua omaan itseensä, mutta muutamasta etukäteen annetusta lisävinkistä ei koskaan ole haittaa.

On aika tunnustaa: kuinka paljon yksinoloa kykenet todellisuudessa sietämään? Miten aiot hoitaa eteen tulevat – mahdollisesti myös uhkaavat – tilanteet yksin?

Matkalla on tärkeää osata kommunikoida, arvioida tulevat menot sekä tehdä suunnitelmia. Mikä näistä taidoista sinulla on jo hallussa, ja mikä niistä vaatii vielä opettelua?

  1. Nauti omasta vapaudesta

Viittaa kintaalla jokaisen yksinmatkustajan korvassa kuiskailevalle kriittiselle äänelle: "Eikö yksin matkustaminen ole itsekästä? Kyllähän matkustaminen on aina parasta ystävien kanssa."

Totta toinen puoli. Yksin matkustamisessa kyse on pohjimmiltaan omasta vapaudesta ja nautinnosta. Voit kerrankin tehdä ja mennä täsmälleen niin kuin huvittaa sekä kuluttaa rahaa niin kuin haluat tuntematta omantunnon pistoksia.

Ota tilaisuudesta kaikki irti.

  1. Ethän kuitenkaan sulkeudu kuoreesi

Omasta vapaudesta nauttiminen on täysin ok, mutta vältä vetäytymistä ulkomaailmalta.

Käännä katseesi ulospäin ja ime itseesi kaikki ne lukemattomat uudet näyt, tuoksut ja aistimukset, joita kohtaat matkallasi päivittäin.

  1. Vältä herättämästä turhaa huomiota

Ahmi uuden maan tai kaupungin ihmeitä silmilläsi, mutta vältä liioittelua.

Tuskin mikään vetää hämäräperäisiä henkilöitä puoleensa paremmin kuin ympäriinsä kuljeksiva ja kaikkea suurin silmin tuijottava yksinmatkustaja.

  1. Valitse seurallinen majapaikka

Unohda suuret ja anonyymit hotelliketjut, vaikka ne olisivat kuinka edullisia tai mukavia tahansa: yksin matkustaville ne ovat yksinäisiä paikkoja.

Etsi itsellesi yösijaa sen sijaan aamiaismajoituksesta, pienestä hotellista tai hostellista. Tällaisten majapaikkojen tunnelma on lämpimämpi, ja niiden vilkkaista yleisistä tiloista on helppo löytää uusia ystäviä.

Voit myös kokeilla sosiaaliseen verkostoitumiseen tarkoitettuja sovelluksia, kuten SoloTravelleria, helpottaaksesi ihmisiin tutustumista.

  1. Herää kukonlaulun aikaan

Kun olet viimein löytänyt tukikohdaksesi ystävällisen pienen perhehotellin ja pohdit, miten välttyä kiusalliselta illalta yksin baanalla, kokeile tätä: älä lähde minnekään.

Painu pehkuihin pian illallisen jälkeen ja nouse ylös heti aamunkoitteessa.

Lähde välittömästi ulos tutkimusmatkalle ja pääset nauttimaan aamun rauhallisesta tunnelmasta.

  1. Tähtää ja laukaise

Pian aamunkoiton jälkeen seuraa ns. maaginen hetki, joka on iltahämärän tavoin yksi päivän parhaista hetkistä ottaa valokuvia. Yksin matkustaminen onkin loistava tilaisuus kehittää jälleen yhtä matkustamiseen liittyvää taitoa: ikimuistoisten kuvien ottamista.

Kun jaksat opetella hieman teknisiä yksityiskohtia ja harjoitella rutkasti, kuvistasi alkaa vähitellen tulla aina vain upeampia.

  1. Voita yksin syömisen pelko

Monille ihmisille yksin matkustamisessa pelottavinta on yksin syöminen. Tälle pelolle on itse asiassa oma nimikin: solomangarefobia.

Miten tämän pelon voi voittaa? Kokeile tätä: anna itsestäsi salaperäinen vaikutelma. Pistä ihmisten mielikuvitus liikkeelle: ”Kuka on tuo itsevarmuutta pursuava henkilö tuolla?” (Se, että kyseessä on Minna, myyntipäällikkö Oulusta, on pelkkä sivuseikka.)

Yllättävän moni samassa ravintolassa ruokailevista, matkakumppaninsa pitkästyttämistä asiakkaista haluaisi luultavasti olla sinun paikallasi.

  1. Tunne vaaranpaikat

Yksin matkustaminen tarkoittaa sitä, että olet oman itsesi henkivartija. Jos olet lähdössä jonnekin tavallista riskialttiimpaan paikkaan, jätä majapaikkaasi viesti tai ilmoita somessa, että aiot kirjoittaa uudelleen sitten, kun kaikki on kunnossa.

Yritä päästä perille uuteen paikkaan ennen auringonlaskua, mikäli mahdollista. Kun olet päässyt perille, hotellisi vastaanottovirkailija tai loma-asuntosi omistaja voi varmasti kertoa, mitä alueita kannattaa välttää.

Entäs sitten se iänikuinen neuvo – pukeudu säädyllisesti? Ai, että pitäisi vetää kaapua ylle juuri, kun on saapunut upeaan trooppiseen paratiisiin ja aikomuksena on hankkia jäseniin vähän väriä?

Totuus on kuitenkin se, että vain harvat matkailijat – erityisesti yksin matkustavat – ovat joutuneet hankaluuksiin siksi, että heillä on ollut liian paljon vaatetta päällä.

Kaikkein suurin yksin matkustamiseen liittyvä riski on kuitenkin varmasti useimpien mieltä se, ettei ikinä uskalla haastaa itseään jä lähteä matkaan yksin.

 

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0