Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

10 tapaa varmistaa, että koet tähänastisista matkoista ikimuistoisimman vuonna 2022

By Antti Laine on 12/12/2021 in Yleistä

Matkalla uusi on aina parempaa. Uusi kaupunki, uusi kieli, uusi ruoka ja uudet kokemukset ovat hyviä teemoja vuodelle 2022. Tässä on vinkkejä siitä, kuinka voit tehdä ensi vuoden matkoistasi tavallisen sijaan poikkeuksellisia.

  1. Matkusta johonkin täysin uuteen kohteeseen

Mikään ei voita heräämistä uudessa kaupungissa ja sen vieraiden näkymien, äänien ja tuoksujen kokemista. Tuntemattomaan kieleen, tapoihin ja ruokaan tutustuminen ovat kaikki osa matkustamisen ihanuutta ja uuden oppimista. Tutustu syrjäiseen poukamaan, kävele pienillä kiemurtelevilla kujilla, patikoi kauniille vuoren huipulla sijaitsevalle linnalle – olipa kyseessä millainen uusi kokemus tahansa, tulet huomaamaan kuinka vapauttavaa on vain antaa asioiden tapahtua ilman sen suurempia suunnitelmia.

  1. Koe kohde paikallisten tavoin

Valitse yksi välttämätön nähtävyys, esimerkiksi tärkeä monumentti tai museo, ja unohda loput turistikohteet. Ne ovat enimmäkseen vain tungokseen asti täynnä ihmisiä ja kalliita. Niiden sijaan voit tutustua paikallisten elämään blogien ja Instagramin välityksellä tai vain kävelemällä eri kaupunginosissa. Rentoudu hyvän kirjan ääressä kahvilassa, tutki näyteikkunoita kauniilla puiden reunustamilla kaduilla, osta hedelmiä katukauppiaalta – nämä kokemukset ovat paljon tärkeämpiä.

  1. Osallistu hyväntekeväisyystyöhön

Tämä voi olla fyysistä työtä, kuten talon rakentaminen Kambodžassa, tai vain vaatteiden ja kengien lahjoittamista lahjoituksia vastaanottaville turva- tai orpokodeille. Luonnonsuojelumatkailusta on myös tulossa yhä suositumpaa, ja voit esimerkiksi työskennellä muiden vapaaehtoisten kanssa luonnollisten elinympäristöjen tai eläinten, kuten merikilpikonnien, suojelemiseksi.

  1. Hemmottele itseäsi

Matkasuunnitelman ei tarvitse olla niin täynnä, että vain jo ajatuskin hotellihuoneesta poistumisesta aiheuttaa stressiä. Varaa ainakin yksi päivä täysin rentoutumiselle, varsinkin jos kyseinen päivä on kylmä ja sateinen. Etsi kaupungin paras kylpylä ja nauti sen tarjoamista kauneus- tai rentoutumishoidoista. Turkkilainen hammamkokemus tai etanakasvohoito saattavat sopia täydellisesti suunnitelmiisi. Tai ehkä haluat mieluummin tilata ruoat huonepalvelusta ja katsella Netflixin videoita hotellihuoneessasi.

  1. Kokeile jotain täysin uutta ruokalajia

Kukaan ei pakota maistamaan ankan sydäntä tai käärmeen verta – ellet välttämättä halua – mutta kokeile jotain mitä et ole koskaan aiemmin syönyt. Ruoka on valtava osa kaikkien elämää ja useiden ihmisten kansallista identiteettiä. Ruoka on myös yksi helpoimmista tavoista tutustua toiseen kulttuuriin – joten lähde tutkimaan ravintoloiden ruokalistoja!

  1. Kokeile jotain täysin uutta

Olipa kyse sitten hylkysukeltamisesta tai illallisesta upeassa fine dining -ravintolassa, uusi vuosi houkuttelee kokemaan jotain aivan uutta. Sanonta ”jos et koskaan yritä, et saa koskaan tietää”, päätee tähän. Ehkä olet aina ihmetellyt ihmisiä, jotka lähtevät ryhmämatkoille. Nyt on aika kokeilla jotain sellaista, mitä et ole koskaan edes ajatellut kokeilevasi, ja vaikka se ei todellakaan olisi sinun juttusi, kokemus saattaa opettaa sinulle jotain.

  1. Kokeile rajojasi

Matkailu ei ole aina vain hauskanpitoa ja rentoutumista. Joskus tietyn kaupungin julkisen liikenteen ymmärtäminen tai tuntemattomilla kaduilla navigointi on turhauttavaa. Mutta kaikki tämä on vain osa henkilökohtaista kasvua – ja kärsivällisyyden harjoittelua määränpäähän pääsemiseksi. Joten lähde unohtumattomalle 12-tuntiselle junamatkalle tai vaella vuoren laella olevaan kylään.

  1. Vuokraa auto ja tutustu kohteeseen omaan tyyliisi

Joillekin parhaimmille näköalapaikoille, upeimpiin kyliin ja uimapaikoille voi kulkea paljon helpommin autolla. Joukkoliikenteen kyydissä ja kävellen pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti – etenkin, jos haluat tutustua paikkoihin, joihin turistit eivät yleensä uskalla. Auton vuokraamalla voit myös pysähtyä tien varteen ottamaan kuvia maisemista tai viettää pidemmän aikaa jossakin kohteessa ilman, että sinun tarvitsee huolehtia juna- tai bussiaikatauluista.

  1. Juttele ihmisten kanssa

On päiviä, jolloin olet tyytyväinen viettämään aikaa omissa ajatuksissasi, mutta ihmisten kanssa juttelu matkalla avartaa varmasti maailmaasi, olipa kyse sitten pitkästä keskustelusta muiden matkustajien kanssa hotellilla tai nopeasta sananvaihdosta paikallisen ruokakauppiaan tai ravintoloitsijan kanssa. Paitsi, että voit saada hyödyllisiä vinkkejä vierailukohteista ja aktiviteeteista, voit myös oppia lisää paikallisesta kulttuurista ja arjesta.

  1. Rajoita puhelimen parissa viettämääsi aikaa

Kaikkea ei tarvitse ikuistaa jälkipolville. Okei, voit ottaa yhden eeppisen kuvan Instagramiin, mutta laita puhelin sen jälkeen pois. Varmista, että otat päivän aikana taukoa laitteiden käytöstä, vaikka vain pariksi tunniksi kerrallaan. Vietä päivä rannalla tai uuteen kaupunginosaan tutustuen murehtimatta päivityksistä ja syötteistä. Jos nenäsi ei ole kiinni kännykän ruudussa, pystyt paremmin kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin – esimerkiksi siihen miten paikalliset pukeutuvat tai siihen mihin aikaan ihmiset kerääntyvät illalla baareihin – ja voit vain yksinkertaisesti nauttia siitä, että olet läsnä.

 

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0