Shares
Share with your friends










Submit

Kukapa ei unelmoisi rennoista lomapäivistä suojaisalla hiekkarannalla, jossa voi nauttia auringosta viileä juoma kädessä, turkoosina kimmeltävää merta ihaillen. Liikkumisrajoitukset saattavat tehdä matkustelusta hankalaa, mutta ne eivät estä haaveilemasta seuraavasta lomakohteesta. Kiireettömästä aurinkolomasta nauttimiseen ei tarvita kaukomatkailua: Etelä-Euroopassa on useita vähemmän tunnettuja mutta upeita hiekkarantoja, joista esittelemme kahdeksan. Oletko valmis unelmoimaan uudesta rantalomakohteesta? 

Plage de Roccapina, Korsika

Yksi Välimeren viehättävimmistä alueista rauhaisalle rantalomalle on Etelä-Korsikassa sijaitseva Ortolon laakso, joka tunnetaan upeista maisemistaan ja kristallinkirkkaista vesistään. Plage de Roccapinan kuuluisaa vitivalkeaa hiekkarantaa ympäröivät korkeat, polveilevat kukkulat, joista yhden kruunaa Roccapinan torni. Matala uimaranta on turvallinen myös perheen pienimmille, ja rantavettä täplittävät lahteen ankkuroidut purjeveneet. Auringossa löhöilyn lisäksi alueella voi ratsastaa, kalastaa ja meloa kajakilla. Aivan rannan tuntumasta ei löydy majoitusvaihtoehtoja, mutta noin puolen tunnin ajomatkan päästä voi vuokrata upean loma-asunnon.  

Nauti olostasi luksushuvilassa keskellä upeita maisemia 

Fakistra, Kreikka

Kreikkalainen Fakistra on eksoottinen paratiisiranta kaukana hälinästä, eikä sen liepeiltä löydy turistien suosimia lomakyliä tai kiireisiä ravintoloita. Vaikuttavista maisemistaan huolimatta Fakistra on pysynyt tarkasti varjeltuna salaisuutena, jonka rauhallisuudesta käy kiittäminen sen sijaintia: Pelionin niemimaan koillisosassa sijaitsevalle rannalle pääsee vain veneellä tai patikoimalla jyrkkää polkua varttitunnin verran. Tämä syrjäinen ja suojaisa hiekkaranta kuitenkin palkitsee kävijän, ja perillä voi nauttia koskemattomista luonnonmaisemista. Voit vuokrata loma-asunnon Pelionin niemimaalta vain muutaman kilometrin päässä Fakistran rannasta.  

Guesthouse Ellis -majatalo on rustiikki unelma keskellä vehreää luontoa 

Es Trenc, Mallorca

Mallorcan etelärannikolla sijaitseva Es Trenc on yksi saaren harvoista luonnonvaraisista rannoista, joihin ei ole rakennettu hotelleja. Kilometrejä pitkä ranta sijaitsee luonnonpuistossa, ja se on suosittu niin perheiden, purjeveneilijöiden kuin nudistienkin keskuudessa. Rannalta löytyy muutama ravintola, ja perille pääsee autolla. Turkoosinvihreänä kimmeltävän meren ja upeiden dyynien ansiosta Es Trenc vaikuttaa trooppiselta paratiisilta – ei olekaan ihme, että sitä pidetään saaren kauneimpana rantana. Muutaman kilometrin säteeltä löytyy runsaasti eri majoitusvaihtoehtoja. Voit esimerkiksi vuokrata viihtyisän loma-asunnon Sa Rapitan kylästä kymmenen minuutin ajomatkan päästä. 

Tähän lomamökkiin lemmikitkin ovat tervetulleita 

Arrifana, Portugali

Arrifanan ranta Portugalissa Atlantin rannalla on suojaisa kullanhohtoinen hiekkaranta tummien kalliojyrkänteiden kainalossa. Rannalle pääsee jyrkkää kävelypolkua pitkin, ja auton voi jättää rantakallioiden huipulle. Arrifana on suosittu surffaajien ja uimarien keskuudessa, vaikka Atlantin vesi voi välillä olla viileää. Pieni Arrifanan kalastajakylä ja sen kalasatama levittäytyvät lahden koillisosaan. Rannan läheisyydessä kohoavat myös Arrifanan linnan rauniot. Lähimmät majoitusvaihtoehdot löytyvät viereisestä Arrifanan kalastajakylästä sekä Aljezurin kaupungin alueelta muutaman kilometrin päästä rannasta. 

Majoitu edullisessa mutta viihtyisässä Vicentina Hotelissa 

 Kelebekler Vadisi, Turkki

Fethiyen alueella Turkissa sijaitsevan rannan nimi Kelebekler Vadisi tarkoittaa perhoslaaksoa, ja suojellulla alueella elääkin noin 100 perhoslajia. Hiekkaranta on yhtä taianomainen kuin nimensä: kanjonia reunustavat kalliot avautuvat luonnonvaraisen hiekkarannan ympärille ja suojaavat turkoosinsinistä lahdelmaa molemmin puolin. Perille pääsee vain veneellä. Ranta on tunnettu ekoturismikohde, ja kanjonin ja rannan alueella voi retkeillä, harrastaa laitesukellusta ja meloa. Laaksoon ei saa pystyttää pysyviä rakennuksia, joten kävelyetäisyydellä ei ole hotelleja. Läheisiltä kukkuloilta voi kuitenkin esimerkiksi varata hotellihuoneen Faralyan kylästä. 

Lazy Lizard Boutique-Hotel on ihastuttava boutique-hotelli henkeäsalpaavan luonnon keskellä 

Cala Pregonda, Menorca

Menorcan pohjoisrannalla sijaitseva Cala Pregonda on ainutlaatuinen rantakohde. Suojaisaa lahdelmaa ympäröivät kultaisena hohtavat kivimuodostelmat, ja sinisenä kimmeltävästä vedestä kohoaa pieni saareke, josta voi sukellella mereen. Ranta on varsin vaikeapääsyinen: parkkipaikalta on käveltävä vielä noin puolen tunnin matka rannalle, mutta paikalle pääsee myös katamaraanikyydillä. Kristallinkirkas rantavesi on kuin tehty snorklausta varten. Ferreriesin pikkukaupunki puolen tunnin ajomatkan päässä voi toimia kätevänä tukikohtana koko saaren tutkimiseen. 

Majoitu moderniin ja valoisaan Hotel Loar Ferreriesiin 

Porto Selvaggio, Apulia, Italia

Italian Apuliassa sijaitsevaa Porto Selvaggion rantaa ympäröi kaunis luonnonpuisto. Suojaisalle rannalle pääseekin kävelemällä vehreän männikön läpi. Varttitunnin patikointi kannattaa, koska perillä odottaa upea luonnontilainen kivikkoranta särkkien täplittämän kirkasvetisen lahdelman suojissa. Porto Selvaggion rannalta käsin voi tutustua kiehtoviin luoliin, ja rantaa ympäröivä luonnonpuisto tarjoaa mahdollisuuksia moniin ulkoilma-aktiviteetteihin. Lähellä kohoava historiallinen Nardòn kaupunki tarjoaa majoitusta moneen eri makuun. Kätevä sijainti mahdollistaa yöpymisen myös aivan Porto Selvaggion rannan tuntumassa. 

Majoitu upeassa Caper Villan huvilassa kävelymatkan päässä rannasta 

Sakarunin hiekkaranta, Dugi Otokin saari 

Kroatiassa Dugi Otokin saarella sijaitseva Sakarunin hiekkaranta sopii koko perheen lomakohteeksi. Paratiisiranta tunnetaan vitivalkoisesta hiekastaan, turkoosinsinisestä vedestään ja rantaa ympäröivästä mäntymetsästä. Viehättävä ranta kuuluu Kroatian kauneimpiin, ja se on suosittu omaa rauhaa kaipaavien auringonpalvojien keskuudessa. Lapset voivat leikkiä matalassa rantavedessä huoletta, ja alueella toimii pari kylmiä juomia tarjoavaa rantabaaria. Eri majoitusvaihtoehtoja löytyy saaren pienistä kylistä, kuten Dragovesta, joka sijaitsee 10 minuutin ajomatkan päässä Sakarunin hiekkarannalta. 

Varaa Maten tilava koko perheelle sopiva talo

Comments

comments

tagged: Yleistä

VIIMEISIMMÄT PÄIVITYKSET